|

|

Martat tempaisevat ja patalaputtavat Suomen

Martat toteuttavat 3.5. valtakunnallisen #martalta patalapputempauksen, jonka tavoitteena on yllättää ja ilahduttaa ihmisiä marttojen käsin tekemillä patalapuilla. Patalaput viedään torstaina 3.5.2018 eri puolilla Suomea puistoihin, kauppoihin, kirjastoihin ja muihin julkisiin tiloihin. Löytäjä saa patalapun lahjaksi martalta. Patalappuja myös annetaan kädestä käteen.

Marttojen aiemmat käsityötempaukset ovat usein kohdistuneet tietylle kohderyhmälle. Idea patalapputempaukseen syntyi halusta ilahduttaa laajasti tavallisia ihmisiä jollakin käsintehdyllä, jolla on aidosti käyttöä arjessa.

– Jokainen meistä tarvitsee patalappuja. Tempauksella haluamme kannustaa ihmisiä tekemään käsillään ja oppimaan uusia taitoja. Haluamme tehdä myös toimintaamme tunnetuksi ja kutsua mukaan Marttoihin, toteaa Marttaliiton kansalaistoiminnanjohtaja Reija Salovaara.­

Patalappuja tehtiin yli odotusten

Martat ovat tehneet kevään 2018 aikana arviolta yli 50 000 patalappua.  Samalla martat ovat oppineet ja opettaneet toisilleen erilaisia käsityötekniikoita. Patalappuja on neulottu, virkattu, tehty ompelukoneella, tilkkutöinä tai esimerkiksi huovuttaen.

– Yksittäiset martat ovat tehneet jopa yli 200 patalappua. Monet patalapuista ovat teknisesti erittäin taidokkaita käsitöitä. Paikallisissa marttayhdistyksissä tempauksesta on innostuttu valtavasti eri puolilla Suomea Hangosta Ivaloon. Tempaus innosti marttoja mukaan yli kaikkien odotustemme, sanoo Salovaara.

Jokaisessa patalapussa on mukana viesti martalta. Martat kannustavat patalappujen löytäjiä jakamaan kuvia patalapuista sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #martalta. Marttaliitto arpoo Instagramissa kuvan jakaneiden kesken toukokuun lopussa Martanpuodin-tuotteita.

Viime vuonna martat tekivät vapaaehtoistoimintaa yli puoli miljoonaa tuntia

Käsityöt ja käsityötempaukset ovat merkittävä osa marttojen tekemää vapaaehtoistoimintaa. Esimerkiksi viime vuonna martat tekivät virkattuja ja neulottuja vauvanpeittoja Uuden lastensairaalan pienille potilaille ja tänä keväänä villasukkia olympia- ja paralympiajoukkueiden urheilijoille.

Käsillä tekeminen on osa Marttojen tämän vuoden kestävä arki -teemaa. Suurin osa patalapuista on tehty ekologisilla tai kierrätetyillä materiaaleilla. Taito osata tehdä itse on osa resurssiviisasta ja vastuullista arkea.


Lisätietoja

  • Kansalaistoiminnanjohtaja Reija Salovaara, Marttaliitto, reija.salovaara@martat.fi, puh. 050 508 8249
  • Viestintäkoordinaattori Joonas Jylhä, Marttaliitto, joonas.jylha@martat.fi, puh. 050 331 2978
  • Lisätietoja saa myös paikallisista marttayhdistyksistä (www.martat.fi/marttayhdistykset)

Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, toimivaa ja kestävää arkea sekä kotitalouden arvostusta. Marttajärjestö on arjen asiantuntija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Martoissa tahto osata itse muuttuu toiminnaksi. Martat siirtää kodin perusasioita ja taitoja sukupolvelta toiselle. Martoissa löytää ja oppii yhteisön osana ne arjen tiedot ja taidot, jotka tekevät omasta elämästä rikkaampaa. Arvojamme ovat onnistumisen ja oppimisen ilo, yhdessä tekeminen, avoimuus, valinnat kestävään arkeen ja rohkeasti omana itsenään oleminen. Elämä on parasta itse tehtynä.