|

|

Marttaliiton hallituksen puheenjohtajalle luovutettiin maanpuolustusmitali

Marttaliiton hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja VTM Merja Siltanen vastaanotti 17.11.2011 Maanpuolustusmitalitoimikunnan hänelle myöntämän numeroidun Maanpuolustusmitalin kultaisin miekoin. Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Anneli Taina luovutti mitalin hänelle Naisten Valmiusliiton syyskokouksessa panssariprikaatin tiloissa Parolannummella, Hattulassa.

 

Merja Siltanen on toiminut Naisten Valmiusliiton hallituksen jäsenenä vuodesta 2006 alkaen ja hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2009. Samassa kokouksessa hänet valittiin Naisten Valmiusliiton hallitukseen jatkokaudeksi 2012-2013.

 

Maanpuolustusmitalin historia

 

Maanpuolustusmitali on perustettu toukokuussa 1989 muistoksi maanpuolustuksellisiin tehtäviin osallistumisesta vuoden 1945 jälkeen. Maanpuolustusmitalia hoitava Maanpuolustusmitalitoimikunta voi omasta aloitteestaan myöntää kyseisen mitalin numeroituna kultaisten miekkojen kera maanpuolustustyön hyväksi suoritetusta erityisen ansiokkaasta työstä.

 

Vuonna 2010 mitalin vastaanottivat mm. korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, puheenjohtaja Pirkko Lokinperä, puolustusministeri Jyri Häkämies, puheenjohtaja Aila Väresmaa, puhemies Sauli Niinistö, valtiosihteeri Raimo Sailas jatoimittaja Marjatta Hinkkala.

 

 

Lisätietoja:

 

Marttaliitto ry

Varatoiminnanjohtaja Asta Kuosmanen, p. 050 573 1765, asta.kuosmanen(at)martat.fi

Puheenjohtaja Merja Siltanen, p. 050 468 2315, merja.siltanen(at)martat.fi

 

Naisten Valmiusliitto ry

Pääsihteeri Lotta Mertsalmi, p. 040 561 1655, lotta.mertsalmi@naistenvalmiusliitto.fi

 

 

MARTTALIITTO RY

Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Järjestö antaa jäsenilleen valmiuksia vaikuttaa omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa. www.martat.fi

Jaa sivu