|

|

Minttu Salminen ja Jeni Suhonen Marttaliittoon digipalveluiden koordinaattoreiksi

Marttaliitto on käynnistänyt strategiaansa tukevan laajan digitaalisten palveluiden kehittämishankkeen ja vahvistaa samalla osaamistaan kahdella uudella digipalveluiden koordinaattorilla. Minttu Salminen (34) on valittu vastaamaan Marttojen uuden mobiilisovelluksen kehittämisestä ja käyttöönotosta. CRM-käyttöönottoprojektista vastaamaan on valittu Jeni Suhonen (38). Molemmat työsuhteen alkavat tammikuun 2021 alussa ja ne ovat määräaikaisia.

Minttu Salminen on yksi kolmesta Someturva-palvelun perustajasta. Hän on koulutukseltaan sosiaalipsykologi ja intohimolla mukana kehittämässä teknologioita, jotka aidosti auttavat ihmisiä. Lasten, nuorten ja perheiden arki on Minttu Salmiselle tuttua myös koulukuraattorin työstä. Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä Maria Akatemiassa ja Monika Naisissa.

”Ajatus maailman parhaasta kotitalousneuvonnan applikaatiosta on huippuinnostava. Marttoilla on huikean hyvät sisällöt, jotka on mobiilisovelluksen avulla mahdollista saada paremmin esille ja useammille ihmisille. On hienoa saada käytännön viisaus jokaisen meidän taskuun helpottamaan arkea. Arvostan Martoissa erityisesti yhdessä tekemistä, arkisivistystä ja ajatusta siitä, että hyvä arki kuuluu ihan kaikille”, Minttu Salminen kertoo.

Jeni Suhonen siirtyy Marttaliittoon Suomen metsäkeskuksen asiakkuudenhallinnan sovellusvastaavan tehtävästä. Hänellä on myös monipuolista järjestötaustaa, mm. luottamustehtävistä Keskuspuiston nuorkauppakamarissa.

“Työurallani tehtävät ovat painottuneet asiakkuudenhallinnan kehittämiseen sekä toimintamallien, että niitä tukevien järjestelmien osalta. Innostuin valtavasti mahdollisuudesta olla mukana Marttojen seuraavassa digiloikassa. Ja varsinkin sellaisessa, jonka avulla voi tukea Marttojen asiakastyötä konkreettisesti. On myös mukava ajatus pystyä antamaan jotain takaisin järjestölle, jonka työtä arvostaa ja jonka opit ovat itselläkin aktiivisessa käytössä arjessa.”

”Digitaalisten palveluiden kehittämisprojektien avulla voimme toimia entistäkin asiakaslähtöisemmin ja tuottaa jäsenillemme ja sidosryhmillemme enemmän arvoa. Haluamme tuoda Marttojen neuvonnan vielä nykyistäkin paremmin kohdennettuna ihmisten ulottuville ja taskuun. Olen iloinen, että saamme Marttaliittoon uusia, osaavia ammattilaisia mahdollistamaan kanssamme tulevaisuuteen katsovaa ja kehittyvää toimintaa”, Marttaliiton kansalaistoiminnan ja viestinnän johtaja Reija Salovaara iloitsee.

Lisätietoja
Kansalaistoiminnan ja viestinnän johtaja Reija Salovaara, reija.salovaara@martat.fi, 040 508 8249