|

|

Satakunnan ja Varsinais-Suomen marttapiirit yhdistyivät

Marttapiirit päättivät merkittävästä yhdistymisestä. Valtakunnallisen Marttajärjestön rakennemuutos lähtee liikkeelle Lounais-Suomesta.

Syksyn aikana lounaissuomalaiset martat ovat jäsenkokouksissaan päättäneet Satakunnan ja Varsinais-Suomen marttapiirien yhdistymisestä. Lopullinen päätös tehtiin 14.12.2015 Satakunnassa. Nyt syntyvä Lounais-Suomen Martat ry on jäsenmäärältään Suomen toiseksi suurin marttapiiri. Marttoja alueella on yhteensä noin 7 200, jotka toimivat runsaassa 160 paikallisessa marttayhdistyksessä.

– Tahto uudistua ja kehittyä on piireissämme vahva. Olemme tyytyväisiä ja ylpeitä rohkeista martoistamme, jotka ensimmäisinä ryhtyivät konkreettisiin toimiin. Yhdistymisen avulla resurssejamme voidaan entistä paremmin kohdentaa varsinaiseen marttatoimintaan, sanoo Varsinais-Suomen Martat ry:n puheenjohtaja Tiina Sjölund.

– Halusimme olla edelläkävijöitä ja osoittaa yhteistyökykyä ja -halua malliksi muillekin marttapiireille, toteaa Satakunnan Martat ry:n puheenjohtaja Leena-Sisko Vanhatalo.

Toimipisteet säilyvät nykyisellään Turussa ja Porissa. Nykyiset toimihenkilöt jatkavat uuden piirin palveluksessa ja piirin toiminta yhteistyökumppanien kanssa eri paikkakunnilla jatkuu entiseen tapaan. Muutoksen myötä piirien mahdollisuudet tukea marttayhdistyksiä koulutuksen, neuvonnan ja tapahtumien järjestämisessä paranevat entisestään.


Lisätietoja:
Varsinais-Suomen Martat ry, puheenjohtaja Tiina Sjölund, p. +358 440 854 611
Satakunnan Martat ry, puheenjohtaja Leena-Sisko Vanhatalo, p. +358 50 913 1349


Marttaliitto ry Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Järjestö antaa jäsenilleen taitoja ja valmiuksia vaikuttaa omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa. Marttaliitto suunnittelee järjestön toimintaa ja julkaisee kotitalouksia varten ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa. Marttaliittoon kuuluu 16 piiriä, joissa kotitalous- ja puutarhaneuvonnan ammattilaiset järjestävät opetusta ja kursseja. Marttojen kotitalousneuvonta tavoitti vuonna 2014 lähes 140 000 henkilöä. Marttayhdistyksiä on 1 300 ja niissä lähes 48 000 jäsentä. Yhdistykset kokoontuvat marttailtoihin kotitalouskurssien, kädentaitojen, luentojen ja opiskelun merkeissä. www.martat.fi


Jaa sivu