|

|

Sikin sokin viljelylaatikossa – vastuullista puutarhanhoitoa 

Miten kastelen kasveja? Mitä teen rikkakasveille? Milloin korjaan satoa? Marttaliitto ja Dodo ry vastaavat kotipuutarhureiden kysymyksiin yhteisessä somekampanjassaan. Kampanjassa annetaan helppoja viljelyohjeita ja vinkkejä vastuulliseen puutarhanhoitoon ja lisätään puutarhaharrastajien viljelytaitoja. Kampanja toteutetaan Marttaliiton ja Dodon somekanavissa ja kampanjasivuilla maanantaista sunnuntaihin 7.–13.6.2021.

Tutkimusten mukaan ja koronaepidemian seurauksena kiinnostus puutarhanhoitoon ja kotitarveviljelyyn on lisääntynyt. Myös puutarhaneuvonnan kysyntä on kasvanut. Aloittelijat kaipaavat lisätietoa erityisesti hyötykasvien kasvattamisesta ja haluavat toimia ympäristöystävällisesti puutarhassaan.

Viljelemällä eri kasveja sikin sokin saat hyvän sadon pienestäkin viljelylaatikosta. Käyttämällä sadon tarkkaan vältät ruokahävikkiä. Kastelu helpottuu, kun peität maan katteella ja otat sadeveden talteen. Monia rikkakasveja voi syödä villivihanneksina ja ruokia voi koristella kukilla. Salli ötököiden asustaa puutarhassasi, näin teet pihastasi monimuotoisen.

Poimi talteen kampanjan vinkit vastuulliseen puutarhanhoitoon ja innostu kasvattamaan ruokaa itse. Huomaat, miten hauskaa ja hyödyllistä se on!


Lisätietoja

  • Kampanjasivut
  • Marttaliitto: Tiina Ikonen, tiina.ikonen@martat.fi, puh. 050 339 4262
  • Dodo: Malm Nordlund, malm.nordlund@dodo.org, puh. 044 320 8867

Kotisivut

Sosiaalisen median kanavat