|

|

Tasa-arvo on tekoja – Minä voin!

Suomen- ja ruotsinkieliset Martat kannustavat puolustamaan tasa-arvoa. Lue Sirpa Pietikäisen, Mia Hafrénin, Marianne Heikkilän ja Camilla Komosen yhteinen mielipidekirjoitus.

126 vuotta sitten marttajärjestön perustajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen taistelivat sen puolesta, että naisilla on oikeus päättää omaan elämäänsä liittyvistä asioista. He puolustivat oikeudenmukaisuutta niin kodeissa, yhteiskunnassa kuin politiikassakin. Heidän visionsa loi arjen, jota pidämme nykyään usein itsestäänselvyytenä.

Mutta sitä, mikä aiemmin tuntui itsestään selvältä, on nyt taas puolustettava.

Ympärillämme näemme, kuinka tasa-arvoa pyritään kaventamaan Euroopan eri osissa ja Yhdysvalloissa, mutta yhtä lailla myös täällä meillä. Siellä, missä naisten ja vähemmistöjen oikeudet horjuvat, horjuu myös demokratia. Ja vaikka Suomi tunnetaan tasa-arvon mallimaana, koti on yhä monelle naiselle vaarallisin paikka.

Emme voi jäädä sivustakatsojiksi. Tasa-arvoa on puolustettava, joka päivä, meidän kaikkien toimesta. Jokainen voi toimia tasa-arvon puolesta, olla esikuva ja innostaa muita. 

Sinä olet osa yhteiskuntaa, ja äänesi on tärkeä, kun rakennamme oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta. Ääntäsi tarvitaan vaaleissa, ja ennen kaikkea sitä tarvitaan arjessa, vaikkapa ystävien, kollegoiden ja perheen kanssa käydyissä keskusteluissa. Anna äänesi kuulua kotona, työpaikalla, tilaisuuksissa ja tietysti myös verkossa. Puhu tasa-arvosta! Jaa kokemuksia. Puolusta kiusattuja ja ilmoita häirinnästä. Tasa-arvo vahvistuu, kun nostamme ja puolustamme toisiamme, ja toimimme yhdessä.

Esikuvana oleminen tarkoittaa ennen kaikkea konkreettisia tekoja. Tasa-arvon puolesta toimiminen ei vaadi suuria lavoja tai näkyviä alustoja. Tärkeintä on käyttää ääntään omassa elämänpiirissään. Kahvipöydässä, omissa sosiaalisen median kanavissa, pukuhuoneessa.

Marttaliitto ja Marthaförbundet julkaisevat kesällä 2025 yhteisen kampanjan Minä voin – Jag kan. Kannustamme osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitämään tasa-arvokysymykset esillä omissa lähiverkostoissa. Tasa-arvo ei saa ottaa askelia taaksepäin – sen pitää kulkea eteenpäin.

Muutos ei ala juhlapuheista, vaan niistä pienistä teoista, joita teemme joka päivä.

Sirpa Pietikäinen, hallituksen puheenjohtaja, Marttaliitto
Mia Hafrén, hallituksen puheenjohtaja, Marthaförbundet
Marianne Heikkilä, pääsihteeri, Marttaliitto
Camilla Komonen, toiminnanjohtaja, Marthaförbundet 

Minä voin – Jag kan -kampanja