|

|

Hyvä ja turvallinen arki kuuluu kaikille

Marttaliiton vuosikokouksessa 16.4. esitettiin kannanotto hyvän ja turvallisen arjen kuulumisesta k a i k i l l e. Marttajärjestö sanoutuu irti rasismista ja syrjinnästä ja haluaa edistää rauhallista ja tietoihin perustuvaa keskusteluilmapiiriä. Suomen tulevaisuuden menestystekijä tulee olemaan yhteiskuntamme kyky kohdata erilaisia ihmisiä yksilöinä ja monimuotoisina perheinä ja tukea kaikkien osaamisen käyttöönottoa. Koulutus ja kotitaloustaidot ylläpitävät yhteiskuntarauhaa erilaisissa elämäntilanteissa. Marttaliitto vaatii, että nämä taidot on turvattava kaikille.

Marttaliitto muistuttaa, että hyvä arki kuuluu Suomessa kaikille. Perustuslain mukaan ketään ei saa Suomessa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait sisältävät tasa-arvon edistämistä sekä syrjinnän kieltoja koskevia säännöksiä. Tasa-arvolain voimaan astumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta.

Olemme edelleen yksi maailman vauraimmista yhteiskunnista. Marttajärjestö on 117-vuotisen historiansa aikana korostanut yleissivistyksen ja arjen taitojen merkitystä. Yksi Suomen historian merkkinaisista, järjestömme perustaja Lucina Hagman, on todennut: ”Sellaiseksi kuin kansa kasvatetaan, sellainen se on.”

Yhteiskuntamme elää suuressa muutoksessa, ja siksi on tärkeää pitää huolta siitä, että jokainen kokee kuuluvansa yhteisöön. Suomalainen identiteetti perustuu pitkälti työntekoon. Myös heidän, joilla ei ole työpaikkaa eläköitymisen, työttömyyden, pakolaisuuden tai muun syyn vuoksi, on koettava elämä mielekkääksi. Elämän mielekkyys kasvaa, kun omia taitoja voi käyttää sekä omaksi että muiden hyödyksi. Kokemus hyödyllisyydestä on edellytys kotoutumiselle; sille, että ihminen arvostaa uutta kotimaataan ja sitoutuu siihen. Tämän päivän autettava on usein huomisen auttaja.

Tulevaisuuden Suomi on monikulttuurinen. Menestyksemme avain tulee olemaan kyky kohdata erilaisia ihmisiä yksilöinä ja arvostaa heidän taustaansa. Marttajärjestö tukee kaikkia perheitä ja koteja. Kun arki sujuu, kaikki hyötyvät. Järjestömme kotitalouden asiantuntijoiden antama neuvonta auttaa myös erityisen tuen tarvitsijoita selviytymään elämän eri tilanteissa. Yhdessä oppiminen on tehokasta ja vahvistaa sosiaalista pääomaa.

Kohdatessamme toisiamme yhdistyksissä, vapaaehtoistoiminnassa ja yleisötapahtumisissa rakennamme tukiverkostoa sekä turvallista ja viihtyisää arkea kaikille.

Yhteiskuntarauhaa voi edistää villasukka ja pullapelti kerrallaan.

Helsingissä 16.4.2016

Marttaliitto ry


Lisätiedot:

Marttaliitto ry
toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä
puh. 050 375 1195
s.posti: marianne.heikkila(at)martat.fi


Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Vaikutamme, autamme, opastamme ja inspiroimme. Ideoimme ja teemme ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa tarjoten tekemisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Valtakunnalliseen keskusjärjestö Marttaliittoon kuuluu 15 alueellista piiriä, joissa kotitalous- ja puutarha-asiantuntijat neuvovat ja kouluttavat. Kotitalousneuvontamme tavoitti vuonna 2015 lähes 112 000 henkilöä. Paikallisia marttayhdistyksiä on 1300 ja niissä 46 600 jäsentä. Martat viihtyvät ja harrastavat yhdessä sekä järjestävät yhdistyksissä tapahtumia kotitalouden, kädentaitojen ja opiskelun merkeissä. https://www.martat.fi