15.3. Pusuja ja kampanisuja – perinneleivonnaisten ilta / Turku

Jokaisella suomalaisella maakunnalla on oma perinneleivonnaisensa. Karjalassa paistetaan tietenkin piirakoita, Kainuussa rönttösiä, Varsinais-Suomessa juhlapyhiksi tehdään varilimppua ja Satakunnassa on tykätty tyrnistä. Marttakeittiössä leivotaan tällä kertaa monipuolisesti eri maakuntien perinneleivonnaisia. Tervetuloa tekemään pusuja ja kampanisuja, ja tutustumaan herkulliseen röpörieskaan. Tietoa kurssista Ajankohta: Kurssi järjestetään keskiviikkona 15.3. klo 17-20 Paikka: Lounais-Suomen Marttojen opetuskeittiö, Yliopistonkatu 33 G, 3.

14.2. Blinit ja vohvelit – ruokakurssi / Turku

Sanonta ”hyvä kestää aikaa” sopii erinomaisesti sekä blineille että vohveleille. Molemmat herkut ovat todellakin kestäneet aikaa ja niiden maistuva menneisyys ulottuu kauas. Blinit ovat olleet alunperin seremoniallinen ruoka, jota syötiin jo esikristillisinä aikoina Kiovassa. Sen sijaan vohveleiden ruudut ulottuvat keskiajan Saksaan ja Alankomaihin. Tänään näitä kuohkeita ”leivonnaisia” tehdään Marttakeittiössä blinipannuilla ja vohveliraudoilla. Tarjotaan lämpiminä ja

13.2. Blinit ja vohvelit – ruokakurssi / Pori

9.2. Kotivara kuntoon-ketjukoulutus ja vuoden vinkit marttailuun / Laitila

Kotivaraksi kannattaa valita ruokaa, josta pidät. Papupurkkeja ei tarvitse varastoida, jos ne eivät kuulu muutenkaan arkeesi. Miten siis käytät sen, mitä kuivakaapista löytyy? Miten säilykkeistä valmistetaan hyvää kotiruokaa? Entä kuinka hyödyntää hävikkiruokaa? Ketjukoulutuksen tarkoituksena on jakaa tietoa kotivarasta ja viedä osaamista yhdistystoiminnan kautta jokaiselle martalle. Koulutuksen jälkeen osaat opettaa taitosi eteenpäin ja järjestää aiheesta marttaillan.

16.2. Kotivara kuntoon-ketjukoulutus ja vuoden vinkit marttailuun / Loimaa

Kotivaraksi kannattaa valita ruokaa, josta pidät. Papupurkkeja ei tarvitse varastoida, jos ne eivät kuulu muutenkaan arkeesi. Miten siis käytät sen, mitä kuivakaapista löytyy? Miten säilykkeistä valmistetaan hyvää kotiruokaa? Entä kuinka hyödyntää hävikkiruokaa? Ketjukoulutuksen tarkoituksena on jakaa tietoa kotivarasta ja viedä osaamista yhdistystoiminnan kautta jokaiselle martalle. Koulutuksen jälkeen osaat opettaa taitosi eteenpäin ja järjestää aiheesta marttaillan.

24.1. Kotivara kuntoon-ketjukoulutus ja vuoden vinkit marttailuun/ Salo

Kotivaraksi kannattaa valita ruokaa, josta pidät. Papupurkkeja ei tarvitse varastoida, jos ne eivät kuulu muutenkaan arkeesi. Miten siis käytät sen, mitä kuivakaapista löytyy? Miten säilykkeistä valmistetaan hyvää kotiruokaa? Entä kuinka hyödyntää hävikkiruokaa? Ketjukoulutuksen tarkoituksena on jakaa tietoa kotivarasta ja viedä osaamista yhdistystoiminnan kautta jokaiselle martalle. Koulutuksen jälkeen osaat opettaa taitosi eteenpäin ja järjestää aiheesta marttaillan.

19.1. Kotivara kuntoon-ketjukoulutus ja vuoden vinkit marttailuun/ Turku

Kotivaraksi kannattaa valita ruokaa, josta pidät. Papupurkkeja ei tarvitse varastoida, jos ne eivät kuulu muutenkaan arkeesi. Miten siis käytät sen, mitä kuivakaapista löytyy? Miten säilykkeistä valmistetaan hyvää kotiruokaa? Entä kuinka hyödyntää hävikkiruokaa? Ketjukoulutuksen tarkoituksena on jakaa tietoa kotivarasta ja viedä osaamista yhdistystoiminnan kautta jokaiselle martalle. Koulutuksen jälkeen osaat opettaa taitosi eteenpäin ja järjestää aiheesta marttaillan.

19.1. Kotivara kuntoon-ketjukoulutus ja vuoden vinkit marttailuun/ Pori

Kotivaraksi kannattaa valita ruokaa, josta pidät. Papupurkkeja ei tarvitse varastoida, jos ne eivät kuulu muutenkaan arkeesi. Miten siis käytät sen, mitä kuivakaapista löytyy? Miten säilykkeistä valmistetaan hyvää kotiruokaa? Entä kuinka hyödyntää hävikkiruokaa? Ketjukoulutuksen tarkoituksena on jakaa tietoa kotivarasta ja viedä osaamista yhdistystoiminnan kautta jokaiselle martalle. Koulutuksen jälkeen osaat opettaa taitosi eteenpäin ja järjestää aiheesta marttaillan.

16.1. Arjen nopeat – kotiruokaa kätevästi ja nopeasti / Pori

Arkipäivissä ruoanvalmistuksen helppous ja nopeus ovat valttia. Useissa kotikeittiössä pyörii iltaisin ruokarumba. Välillä saattaa olla askeleet ja ainekset hakusessa, mutta tutut reseptit ja luottoruoat pelastavat tällaisen tilanteen. Myös ennakoinnilla ja suunnittelulla kokkaaminen sujuu kuin tanssi vaan. Tule mukaan Marttakeittiöön valmistamaan kotiruokaa kätevästi ja nopeasti. Tältä kurssilta saat ideoita ja ohjeita hyvään, terveelliseen ja ennen kaikkea

16.1. Arjen nopeat – kotiruokaa kätevästi ja nopeasti / Turku