Tukea ja turvaa koululaisten iltapäivään

Lounais-Suomen Martat ry on toteuttanut koululaisten iltapäivätoimintaa vuodesta 1998 alkaen ja toimintaa järjestetään viidellä koululla Turussa.

Iltapäivätoimintaa on Kähärin, Luolavuoren, Pääskyvuoren, Topeliuksen ja Vasaramäen kouluilla sekä Urheilupuiston kerhossa, entisen olympiasaunan tiloissa. Aamukerhotoimintaa järjestetään Vasaramäen koulutiloissa.

Pikkukokkikurssit, hyvät tavat ja siisteyskasvatus ja kädentaidot ja kierrätys ovat Marttojen iltapäivätoiminnassa näkyvillä. Lapsilähtöisyys, yksilöllisyyden, eettisen kasvun sekä sosiaalisen osallisuuden tukeminen ovat periaatteita, joiden pohjalta lasten iltapäivää suunnitellaan ja toteutetaan.

Ulkoilu, vapaa leikki ja yhdessä tekeminen kuuluvat olennaisena osana jokaiseen kerhopäivään

 

Jaa sivu