Takaisin tapahtumalistaukseen

ILMASTOvälipala ja ILMASTOsiivous, Outokumpu

 

Välipaloja ilmastoystävällisesti

Kurssilla perehdymme pienen välipalateemaisen työpajan järjestämiseen sekä teemme maistuvaa, ilmastokestävää ja terveellistä välipalaa koululaiselle. Koululaisten säännöllisen ateriarytmin ja jaksamisen takaavat monipuoliset välipalat. Välipalan ilmastoystävällisyys huomioidaan mm. kasvispainotteisuudella ja suosimalla avomaalla kasvaneita juureksia, marjoja, kotimaisuutta, satokausiajattelua ja kohtuullisuutta. Tähteiden hyödyntäminen ja vaikkapa hävikkismoothie pienentävät välipalan ilmastokuormaa.

Ekosiivousta vähemmillä kemikaaleilla

Halu vähentää kemikaalien käyttöä ja ympäristötietoisuus ovat lisänneet kiinnostusta vanhoihin siivousmenetelmiin. Siivooja voi löytää ruokakaapista hyödyllisiä ja toimivia ekologisia siivousaineita. Ekosiivoojan varusteisiin kuuluu mm. väkiviinaetikka ja ruokasooda sekä ympäristömerkityt puhdistusaineet. Koulutuksessa tulee tutuksi monia ekosiivousvinkkejä ja opastetaan mm. kuinka altaan voi kirkastaa soodalla ja huonosti vetävän viemärin avata sooda-etikkakäsittelyllä. Illassa tutustutaan myös siivousaineiden ympäristömerkintöihin.

Tähän koulutukseen on yhdistetty molemmat teemat: välipalat ja ekosiivous. Outokummun alakoulu ja sieltä rehtori, opettajat ja 4.-6. luokkalaiset ovat olleet kiinnostuneita ilmastotyöpajoista. Aikataulu pajoille on vielä avoin ja koronatilanne vaikuttaa siihen paljon.

Koulutus on tarkoitettu vapaaehtoisille, jotka ovat kiinnostuneet tekemään yhteistyötä lähikoulun tai muun lasten ryhmän kanssa. Työpajatoiminnat on suunniteltu pidettäväksi noin 4.-6. -luokkalaisille.  Työpajakoulutus antaa eväät näiden järjestämiseen, mutta mukaan voi tulla kuulolle ja miettiä myöhemmin haluaisiko olla mukana järjestämässä koululaisille, kerholaisille tai kylän lapsille välipala- tai ekosiivouspistettä jossakin tapahtumassa tai koulupäivän aikaan. Koulutuksen jälkeen osallistujat voivat halutessaan järjestää Ekologinen siivous -teemalla työpajan koululaisille, jossa lapsia ohjataan osallistumaan yhdessä perheen kanssa kotisiivoukseen ja annetaan heille toimivia niksejä ekologiseen siivoukseen. Tai vastaavasti välipalatyöpajan.

Ympäristöasiat ja yhteinen tekeminen lasten ja ihan tavallisten aikuisten kanssa yhdistyy ILMASTOkoti Karjalan kylillä -hankkeessa. Tavoitteena on koulujen, kotien, järjestötoimijoiden ja yhteisöjen yhteistyön lisääntyminen kestävä kehitys- ja ilmastoteemaisella toiminnalla. Järjestämme syksyn aikana koulutuksia, jotka antavat valmiudet pitää pieniä työpajoja ja toimintapisteitä lähikoululla (4.–6. luokille), kerhossa tms. Koulutukseen osallistuminen ei velvoita mihinkään, mutta antaa hyviä eväitä vastata vaikkapa koulun pyyntöön tulla vieraaksi siten ja silloin, kun se on turvallisesti mahdollista.

Koulutuksen järjestää ILMASTOkoti Karjalan kylillä -hanke. Koulutus on maksuton osallistujille ja avoin kaikille. Tarvittaessa osallistuminen on mahdollista myös etänä. Ilmoittautuminen päättyy 22.2.2022.

Tietoa kurssista

  • Kurssi järjestetään maanantaina 28.2.2022 klo 17.00–20.00
  • Kurssi pidetään Outokummussa.

Näin ilmoittaudut kurssille

  • Valitse Lisää osallistuja ja täytä kaikki tiedot, myös puhelinnumero ja allergiat.
  • Jos haluat ostaa samalla kertaa useamman paikan, valitse alhaalta Lisää osallistuja ja syötä seuraavan osallistujan tiedot.
  • Siirry lopuksi maksamaan.
    • Mikäli kyseessä on maksuton kurssi, täytyy sinun siirtyä ”maksamaan”. Veloitusta ei maksuttomissa kursseissa ole.
    • Mikäli kurssi on maksullinen, siirry verkkopankkisi sivuille hyväksymään ostos.
  • Ilmoittautuminen vaihtoehtoisesti puhelimitse: 050 448 1125
  • Kurssi-ilmoittautuminen on sitova.

Koulutukset järjestetään kun ilmoittautuneita on vähintään 7 henkilöä, muussa tapauksessa koulutus siirretään myöhäisempään ajankohtaan.

Lisätietoja Tiia Koppanen p. 0447930045 / Tiina Anola-Pukkila, p. 0504483321.