Ässäkokki-kurssi lapsille Kampissa

HOK-Elanto järjestää yhdessä Uudenmaan Marttojen kanssa Ässäkokki-kurssin hiihtolomaviikolla 19.2. Helsingin Kampissa. Maksuton kurssi on suunnattu 8-12-vuotiaille lapsille. Kurssilla valmistetaan kasvispainotteinen ateriakokonaisuus, leivotaan sekä suolaista että makeaa ja tehdään ajankohtaan sopiva välipala. Kantavana teemana on satokausiajattelu, johon S-ryhmä on yhdessä Satokausikalenterin kanssa opastanut asiakkaitaan jo parin vuoden ajan. Kokkaamisen ohessa kursseilla keskustellaan terveellisestä ruoasta, keittiöhygieniasta, lajittelusta

Ruokamarttojen ketjukoulutus teemalla Yllätysmuna-kananmunaa kaikin tavoin- KOULUTUS SIIRRETÄÄN TOISEEN AJANKOHTAAN!

Marttajärjestön juhlavuoden raaka-aineeksi on valittu monikäyttöinen kananmuna, joka kuuluu nykypäivään, mutta myös osana marttajärjestön historiaa. Koulutuksessa opitaan hyödyntämään kananmunaa monin eri tavoin ruoan valmistuksessa. Kananmuna kuohkeuttaa, sitoo, emulgoi, antaa väriä ja makua ruokiin. Kurssilla valmistamme kanamunia alkupaloista jälkiruokaan ja pääsemme tutustumaan erinlaisiin kananmuniin. Kurssi on tarkoitettu piirin ruokamartoille ja sekä sellaisiksi haluaville. Kurssin jälkeen on

Sirkkoja lautasella – PERUTTU

Kiinnostaako hyönteisruoka? Hyönteisruoka on ruokakulttuurimme tuorein tulokas! Niiden maku on kuitenkin monelle vielä vieras ja ajatus esimerkiksi sirkkojen syömisestä saattaa hieman epäilyttää. Kurssilla onkin oiva mahdollisuus tutustua hyönteisten käyttömahdollisuuksiin ruoanvalmistuksessa ja päästä maistamaan sirkoista valmistettuja ruokia. Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 17.4.2019 klo 17.00 – 20.30. Kurssi pidetään Helsingin Kampissa, osoitteessa Lapinlahdenkatu 3 A. Kurssin hinta

Kesän pikkukokit – TÄYNNÄ

Koululaisten kokkikurssilla opetellaan keittiötyöskentelyä ruoanvalmistamisesta siivoukseen. Kurssin aikana kokkaamme herkullisen ateriakokonaisuuden ja kurssilaiset saavat ruokaohjeet kotiin vietäväksi. Kurssi on suunnattu 7-14 vuotiaille lapsille. Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään ma 29.7. – to 1.8. klo 10 – 13.30. Kurssi pidetään Helsingin Kampissa, Uudenmaan Marttojen tiloissa. Kurssin hinta on 120 €, marttajäsenille 110 € (sisältää opetuksen, ruokaohjeet ja ruokailun).

Vietnamilaisen ruuan kurssi – TÄYNNÄ

Vietnamin ruokakulttuuri on runsas ja monipuolinen. Sen keittiö on yhdistelmä itämaisia raaka-aineita ja useiden eri keittiöiden vaikutteita. Tuoreet raaka-aineet, runsas yrttien käyttö ja maukkaat kastikkeet antavat ruoille valloittavan tuoksun ja maun. Kurssilla on luvassa raikkaita ja mausteisia vietnamilaisia herkkuja, kuten pho-keitto, riisipaperirullat ja vietnamilaiset täytetyt letut. Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 27.02.2019 klo 17.00 – 20.30.

Italian Sisilia – TÄYNNÄ

Rakastatko italialaista ruokaa? Tule tutustumaan Sisilian kiehtovaan ruokakulttuuriin. Sisilialainen keittiö on täynnä muhkeita makuja; munakoisoa, meren antimia, sitrushedelmiä ja erilaisia juustoja. Kurssilla valmistetaan mm. kalapataa ja munakoisomuhennosta sisilialaisittain sekä herkullisia arancini-risottopalleroita. Tule ihastumaan Sisilian makuihin! Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 14.03.2019 klo 17.00 – 20.30. Kurssi pidetään Helsingin Kampissa, Uudenmaan Marttojen tiloissa. Kurssin hinta on 50

Kalankäsittelyn perusteet – TÄYNNÄ

Haluaisitko saada ohjeistusta kokonaisen kalan käsittelyssä? Tai kaipaatko kenties uusia ideoita kalaruokien valmistamiseen? Kurssilla opetellaan käsittelemään erilaisia sesongin kaloja esimerkiksi suomustamalla, suolistamalla sekä fileoimalla nahattomaksi ja ruodottomaksi. Kaloista valmistetaan monipuolinen ateria eri kypsennysmenetelmiä käyttäen. Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 25.04.2019 klo 17.00 – 21.00. Kurssi pidetään Helsingin Kampissa, Uudenmaan Marttojen tiloissa. Kurssin hinta on 60 €,

Makumatka Meksikoon- TÄYNNÄ!

Meksikolainen ruoka on täynnä ihania värejä sekä vahvoja ja raikkaita makuja! Esimerkiksi chili, lime, korianteri, avokado, tomaatti, maissi ja suklaa ovat olennainen osa meksikolaista ruokakulttuuria. Kurssilla valmistuvat muun muassa maissitortillat eli tacot ja tostadat erilaisilla täytteillä, chilaquiles-annos sekä suussa sulava mole-kastike. Bienvenidos! Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 29.05.2019 klo 17.00 – 20.30 Kurssi pidetään Helsingin Kampissa,

Brasilian ruokakarnevaali

Brasilialaisen keittiön keskeisimpiä raaka-aineita ovat liha, pavut, kala, kookos, maniokki, riisi ja Amazonin trooppiset hedelmät. Kurssilla kokataan mm. maukasta moqueca-kalapataa sekä feijoada-papupataa, joka on yksi Brasilian perinteisimmistä ruuista. Brasilialaisesta leivoksista valmistamme pão de queijo -juustoleipäsiä ja brigadeiro de chocolate -suklaapalleroita. Tudo bem! Tietoa ruokakurssista Kurssi järjestetään 12.2.2019 klo 17 – 20.30. Kurssi pidetään Helsingin Kampissa,