|

|

Kevät innostaa istuttamaan – tee kasvivalinnat harkiten ja kysy neuvoa marttojen kotipuutarha -chatissa

Kun maa paljastuu lumen alta, on taas aika aloittaa pihatyöt. Moni suuntaakin näihin aikoihin  puutarhakauppaan hankkimaan uusia kasveja. Innostuksen vallassa tulee valitettavasti joskus tehtyä harkitsemattomia valintoja. Harmittomilta vaikuttavat kasvit voivat ajan myötä osoittautua työläiksi hoitaa, tai niistä voi olla jopa haittaa ympäristölle.

Ennen uusien kasvien hankintaa kannattaa kartoittaa, mitä kasveja omalla pihalla jo on. Samalla oppii ymmärtämään pihan kasvuolosuhteita, ja tunnistaminen luo kasveille lisäarvoa. Varsinkin haitalliset vieraslajit on hyvä opetella tunnistamaan, jotta ne voidaan hävittää kotipihasta.

Mutta mitä kasveja pihaan kannattaa istuttaa?  Entä miten vieraslajit tunnistetaan ja hävitetään?

Asiantuntija neuvoo

Kysy reaaliaikaisesti verkossa puutarha-asiantuntijalta kotipihan kasvivalinnoista, vieraslajien tunnistamisesta ja hävittämisestä, kasvien leviämisen estämisestä sekä kasvijätteen käsittelystä ja kompostoinnista.

Kotipuutarha-chat on avoinna 12.4.–28.6. ja 2.–30.8. maanantaisin klo 12–15.

Mene osoitteeseen www.martat.fi. Etusivun alalaidassa on KYSY MARTALTA -painike. Klikkaa sitä ja kirjoita viesti. Asiantuntija vastaa kysymyksiin. Neuvonta on maksutonta ja se on tarkoitettu kotitalouksille.

Lisätietoja


Marttojen Kotipuutarha-Chat on osa VieKas LIFE vieraslaji -hankkeen toimintaa

VieKas LIFE (2018–2023) on haitallisten vieraslajien kartoitukseen ja torjuntaan sekä tiedon levittämiseen keskittyvä hanke. Tavoitteena on, että kotipuutarhoissa kasvavat jättipalsamit, jättiputket ja keltamajavankaalit tunnistetaan ja hävitetään ja niiden tilalle istutetaan turvallisia lajeja. Hankkeen aikana tutustutaan myös muihin vieraslajeihin ja keinoihin, joilla niiden leviäminen estetään. Hanketta johtaa Suomen Luonnonsuojeluliitto kumppaneinaan Marttaliitto, Luonto-Liitto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS sekä Jyväskylän ja Riihimäen kaupungit. Hankkeen päärahoittaja on EU:n LIFE-ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita Euroopassa.