|

|

Marttajärjestön perustaja Alli Nissinen 150 vuotta

Alli Nissinen (1866–1926) oli marttajärjestön perustajajäsen ja Emäntälehden päätoimittaja. Hänen elämäntyötään ja vaikuttamistaan kunnioitettiin Iisalmen Kulttuurikeskuksessa 17.9.2016 juhlaseminaarilla, jossa olivat mukana tutkija, kansanedustaja, sukulainen ja Marttaliiton esitelmät.

Alli Nissinen, yksi marttajärjestön perustajista, marttatoiminnan ja Pohjois-Savon Martat ry:n käynnistäjä Pohjois-Savossa, Martat-lehden päätoimittaja, opettaja, kansanedustaja …. monessa, monessa mukana.

Kankaan Martat ja  puheenjohtaja Marja Hartikainen järjestivät Alli Nissisen seminaarin, jossa puhuivat:

Marttaliiton toiminnanjohtajan Marianne Heikkilä: Alli Nissinen – Radikaali martta monessa mukana.

Tutkija YTT, FM Jaana Luttinen: Allin koti ja maailma

Kansaedustaja Hannakaisa Heikkinen: Parlamentaarikko Alli Nissinen

Lehtori Helena Niemi: Muistelmia Alli tädistä

Juhlaseminaarissa esitettiin kantaesityksenä: Tunteita ja tuunuksia – Kohtaus Alli Nissisen elämästä 1910 (Allin ja Lucina Hagman keskustelu) sekä Allin sanoittamia lauluja lapsien esittämänä.

Lue lisää Pohjois-Savon Marttojen sivuilta.

Alli Nissisen elämä.

Juhlapuhe Marttaliiton puheenjohtaja Merja Siltanen 2010.

Juhlapuhe kansanedustaja Seppo Kääriäinen 2010.

Juhlapuheita 17.9.2016:

Alli Nissisen juhlaseminaari

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk)

Alli Nissinen kansanedustajana

 

Kansanedustaja Alli Nissinen kuvaa elokuussa 1907 julkaistussa Emäntälehdessä ensivaikutelmiaan eduskuntatyöstä:

”Ankara oli kiire valtiopäivätyössä koko kesäkuun ajalla. Usein kestivät istunnot 10, jopa joskus 12 tuntia. Ja mitäs siitä, jos olisi ollut edes viileää kamarissa! Mutta siellä oli kuuma ja raskas ilma. Joskus näytti termomeetteri jopa 28 astetta lämpöä. Kun siinä lämmössä seurasi usein jopa kiihkeitäkin lausuntoja, niin tiesi totisesti olevansa yhdessä kamarissa.”

 

Eduskuntauudistus

1900-luvun alussa Suomessa tehtiin maailmanmittakaavassa historiallinen uudistus: yleinen ja yhtäläinen äänioikeus laajeni koskettamaan kaikkia täysi-ikäisiä kansalaisia, myös naisia. Säätyvaltiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla, joka ensimmäisen kerran valittiin 1907. Naisasialiike pyrki saamaan kaikki yhteiskunnallisesti aktiiviset naiset ehdokkaiksi – niin myös naisjärjestöissä toimivan opettaja Alli Nissisen.

Iisalmelainen Alli Nissinen valittiin vuonna 1907 yhdeksi Suomen ensimmäisistä 19 naiskansanedustajasta. Nissinen toimi Kuopion läänin läntisen vaalipiirin kansanedustajana kahden vuoden ajan, toukokuusta 1907 toukokuuhun 1909. Veistokoulussa opiskellut Nissinen kantoi aina puukkoa vyöllä; näin myös eduskunnassa.

Tekla Hultin, sen ajan poliittinen havainnoitsija ja pakinoitsija, kuvaa ensimmäisen eduskunnan avajaisistuntoa muun muassa näin:

”Kaikkien silmät hakivat tietysti näitä naisedustajia, näitä uusia tulokkaita. Minun paikaltani lehteriltä ei voinut nähdä kaikkia, mutta Alli Nissinen astui sisään etummaisten joukossa, miltei kalpeana hetken juhlallisuuden johdosta, kunnes hän katsahti lehterille ja tervehti hymyillen tavallista, tuttavallista hymyilyään.”

 

Nuorsuomalaiset naisedustajat

Alli Nissinen kuului eduskuntauudistuksen tehneeseen Nuorsuomalaiseen puolueeseen. Nuorsuomalaiset oli edistysmielinen puolue, joka torjui Suomen venäläistämistä. Nissinen oli aikanaan toinen puolueen kahdesta naisedustajasta yhdessä ystävänsä Lucina Hagmanin kanssa.

Lähinnä naisjärjestöt olivat koulineet nämä Savosta ja Pohjanmaalta kotoisin olevat naimattomat opettajat politiikkaan. Sekä Alli Nissinen että Lucina Hagman toimivat Naisasialiitto Unionissa ja Martta-yhdistyksessä. Kumpikin oli syntyisin talonpoikaisperheestä ja kouluttautunut opettajaksi.

Nissinen oli aloittanut syksyllä 1888 Lucina Hagmanin omistaman valmistavan koulun opettajana. Hän osti sittemmin Lucina Hagmanin koulun omakseen ja oli sen omistaja, johtaja ja opettaja yli 30 vuotta kuolemaansa asti. Samalla Nissinen toimi Hagmanin johtamien yhteiskoulujen uskonnon ja maantieteen opettajana muiden toimiensa ohella yli 20 vuoden ajan.

 

Naisasian lipunkantajat

Niin Alli Nissinen kuin Lucina Hagman kannattivat varauksettomasti koulumaailman uutuutta: yhteiskouluaatetta. Perinteisesti pojat oli lähetetty jo varhaisessa vaiheessa kouluun, kun taas tytöt olivat jääneet kotiin äitinsä kasvatettavaksi, tarkoituksena koulia heistä kodinhoitajia. Lisäksi erillisten tyttökoulujen opetusohjelmat olivat kevyempiä ja vähemmän teoreettisia kuin poikakoulujen.

Nissisen ja Hagmanin mielestä erilliskasvatus johti naisten ja miesten maailmojen eriytymiseen. He perustelivat yhteiskoulujen olevan välttämättömiä, jotta kaikki lapset saisivat samanlaiset lähtökohdat elämälleen. Kasvatus ja koulutus olivat ne välineet, jotka takasivat naisille keinon tulla itsenäisiksi ja hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Koulutuksen avulla he itsekin olivat päässeet yhteiskunnallisesti merkittäviksi vaikuttajiksi.

 

Naisasian ajaminen eduskunnassa

Naisasialiikkeen mukaan yhteiskunnan lait ja instituutiot olivat muovautuneet yksipuolisiksi ja naisia sortaviksi, koska naiset eivät olleet aiemmin päässeet päättämään yhteisistä asioista ja laeista. Naisilla oli samat velvollisuudet kuin miehillä, kuten veronmaksu, mutta ei samoja oikeuksia koulutukseen, virkoihin ja vapaaseen ammatinharjoittamiseen.

Nuorsuomalaisista naisedustajista Lucina Hagman oli radikaalimpi naisasian edistäjä kuin Alli Nissinen. Hagman kirjoitti muun muassa naisille yhteisen vaaliohjelman ja toivoi, että naiset asettuisivat yhdessä rintamassa perinteisen puoluepolitiikan yläpuolelle. Hagmanin mukaan naiset toisivat politiikkaan ”korkeampaa moraalia ja äidillisiä ihanteita”.

Vaikka puoluerajat ylittävä naisehdokkaiden vaalilista ei koskaan saanut laajempaa kannatusta, eduskunnassa toimineet naiskansanedustajat omaksuivat jotakuinkin yhtenäisen poliittisen linjan. Kotona hoito- ja huoltotehtävistä vastanneet naiset ottivat kontolleen myös yhteiskunnassa vastaavat tehtävät: ”yhteisen kodin” eli yhteiskunnan hoivavastuun.

Hyväntekeväisyysjärjestöissä toimiessaan naiset olivat perustaneet köyhäinkouluja ja lastenkoteja ja jakaneet avustuksia köyhille. Eduskunnassa naiskansanedustajat keskittyivät aloitteissaan sekä naisten aseman parantamiseen että huono-osaisten oikeuksien turvaamiseen. Vähitellen naisten hyväntekeväisyysjärjestöjen aloittamat toiminnot liitettiin osaksi kunnallista tai valtiollista lastenhuoltoa ja köyhäinhoitoa.

Ensimmäiset naisedustajat loivat samalla epävirallisen jakolinjan politiikanlohkojen välille: naisille ja miehille kuuluivat eri politiikan sektorit. Naiset ottivat erikoisalakseen perhe-, lapsi-, kasvatus- ja sosiaalipolitiikan, kun taas miehet keskittyivät kovaan politiikkaan, kuten talous-, pankki- ja liikenneasioihin. Tämä poliittinen ja yhteiskunnallinen työnjako näkyy osittain vielä nykyäänkin.

Alli Nissinen kuvasi edustajien keskinäisiä suhteita tuona aikana näin:

”Millaisia ovat eduskunnan miehet olleet meitä naisia kohtaan? He ovat olleet kelpo tovereita, joiden kanssa on hyvä työskennellä. En ole huomannut minkäänlaista sukupuolemme ylenkatsetta tai ajatustapojemme halveksumista miehisten tovereittemme puolelta. Mitä naisten esiintymiseen eduskunnassa tulee, ovat naiset koettaneet olla niin vaiteliaita ja harvasanaisia kuin on mahdollista olla. Tähän on meidät pakottanutkin tavattoman suuri puheiden tulva tällä eduskunnan ensimmäisellä istuntokaudella.”

 

Alli Nissisen työ eduskunnassa

Valtiopäivillä Alli Nissinen oli opettaja, joka vaati kansakoulunopettajille sukupuolesta riippumatta samaa palkkaa – sellaista jolla voi kasvatustehtävänsä hyvin suorittaa. Nissinen oli myös tyypillinen naisedustaja, joka toimi naisten, lasten ja huono-osaisten aseman parantamiseksi.

Alli Nissinen oli kaksivuotisen eduskuntakautensa aikana lakivaliokunnan jäsenenä, anomusvaliokunnan varajäsenenä sekä työväenasiainvaliokunnan varajäsenenä. Ystävät ja puoluetoverit Alli Nissinen ja Lucina Hagman tekivät eduskunnassa yhteistyötä laatien yhteisiä aloitteita ja tukien toistensa aloitteita.

Millaisia aloitteita Alli Nissinen sitten teki? Yksi hänen ensimmäisistä aloitteistaan koski seksuaalirikoksia alaikäisiä tyttöjä kohtaan. Rikoslaissa tällaisten ”siveellisyysrikosten” rangaistukset oli porrastettu uhrin iän mukaan. Kovin rangaistus oli alle 12-vuotiaan, sitten 15-vuotiaan ja pienin rangaistus 17-vuotiaan tytön raiskauksesta. Alle 17-vuotiaan raiskauksesta saattoi selvitä vain pienillä sakoilla. Ehtona rangaistuksen langettamiseksi oli myös, että uhri oli neitsyt. Muussa tapauksessa raiskauksesta ei saanut minkäänlaista rangaistusta.

Nissisen ja muiden aloitteen allekirjoittajien tavoitteena oli poistaa laista tämä vaatimus uhrin neitsyydestä ja lisätä rangaistusten ankaruutta kautta linjan. Muun muassa eduskunnan lukuisten hajottamisten vuoksi asia eteni kovin hitaasti. Alli Nissinen joutui tekemään saman aloitteen kolmesti: kesäkuussa 1907, helmikuussa 1908 ja vielä elokuussa 1908.

Toinen Alli Nissisen tekemä naisten ja lasten asioiden edistämiseen pyrkinyt aloite koski aviottomien lasten oikeudellisen aseman parantamista. Koulutuspolitiikan puolella Nissinen puolestaan teki aloitteen siitä, että valtio tukisi yhteiskouluja pidemmäksi ajaksi myönnetyillä avustuksilla ja muuttaisi myös valtion oppilaitokset yhteiskouluiksi.

Alli Nissinen oli myös vaalipiirinsä puolestapuhuja: hän teki muun muassa aloitteen Iisalmen yksityisomisteisen, kahdeksanluokkaisen suomenkielisen yhteiskoulun ottamisesta valtion haltuun. Aloitteessa perustellaan ehdotusta näin:

”Koulun oppilasluku on vuosi vuodelta melkoisesti kasvanut ja koulun ylläpitämiseksi vaadittavat kustannukset luonnollisesti sitä mukaa lisääntyneet. Koska kysymyksessä oleva Iisalmen Suomalainen Yhteiskoulu täyttää tärkeän sivistystarpeen Pohjois-Savossa, valtion ylläpitämää Yliopistoon johtavaa oppilaitosta kun ei ole Kuopiota lähempänä, ja valtion velvollisuutena on pidettävä tämän sivistystarpeen tyydyttäminen, saamme kunnioittaen pyytää Eduskuntaa yhtymään alamaiseen anomukseen, että Iisalmen 8-luokkainen Suomalainen Yhteiskoulu otettaisiin valtion huostaan.”

 

Elämäntehtävänä kansanvalistus

Alli Nissinen valittiin Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä kansanedustajaksi kolme kertaa peräkkäin, mutta eduskunnan toistuvien hajotusten takia hänen edustajanuransa jäin vain parin vuoden mittaiseksi, lähinnä episodiksi verrattuna hänen muihin sitoumuksiinsa.

Kaksivuotisen kansanedustajuuden jälkeen Alli Nissinen keskittyi opettajan ja koulujohtajan toimiinsa, Martta-yhdistyksen johtamiseen, Emäntälehden päätoimittamiseen sekä tuotteliaaseen kirjailijan uraansa. Kansanvalistus oli ehdottomasti Alli Nissisen elämäntehtävä.

Alli Nissinen korosti kirjoituksissaan napakkaa taloudenpitoa ja vastuullista lastenkasvatusta, mutta myös vieraan vallanpitäjän taholta uhkaavaa kansallista vaaraa. Varmin, vahvin ja vakuuttavin ase vaaran torjumiseksi oli yleisen sivistystason nostaminen ja sen seurauksena koko kansan itsetunnon herääminen.

Taloudellisen nousun perustana oli ahkeruus, yritteliäisyys ja työn kunnioittaminen, sillä niistä versoi yksilön ja yhteiskunnan jokapäiväinen hyvä. ”Ole valpas! Älä unohda kitkemistä!” oli Nissisen päätoimittaman Emäntälehden ohje sekä pellon että hengen viljelyyn. Nämä Alli Nissisen elämänohjeet pätevät hyvin vielä nykyäänkin.

 ——————————————————

Lehtori Helena Niemi: Muistelmia Alli tädistä

Muistelmia Alli-tädistä

Hyvät kuulijat

Kun Marja Hartikainen pyysi minua kertomaan Alli Nissisestä sukulaisen näkökulmasta, suhtauduin asiaan kovin epäröiden. Mitä minä tiesin Alli-tädistä?

Sen verran tiesin jo lapsena, että Alli oli isäni isoäidin sisar ja hyvin merkittävä henkilö, olihan hän ensimmäisiä naiskansanedustajia. Olin lukenut jo pikkutyttönä Alli-tädin satukirjaa Hopeakauha, ja varsinkin kaksi satua jäi mieleen: Toinen oli Ihmeellinen silta, jossa mainittiin tuttu paikka eli Mansikkaniemi, ja silta, joka pikkutytön oli ylitettävä päästäkseen mummon luo. Satu oli tosi pelottava ja loppui surullisesti. Toinen mieleen jäänyt satu oli Harmo, josta pidin kovasti. Siinä kerrottiin hevosesta, jota Aappo – renki kohteli huonosti. Aappo sai opetuksen, ja sattui loppui onnellisesti. Ja olihan meillä pieni puinen rasia, jossa luki Interlaken – sen oli Alli-täti tuonut matkamuistona. Hanna-tädin (isäni täti Hanna Hahl) luona olin nähnyt myös kävelykepin, jonka kahvana oli alppikauriin sarvi ja sen tyvellä karvakiehkura. Kepissäkin luki Interlaken. Täti oli siis myös matkustellut Alpeilla jo 1900-luvun alussa, mikä tuntui 10-vuotiaasta pikkutytöstä hurjan jännittävältä. Saatoin kuvitella tädin kulkemassa vuoristopolulla pitkässä hameessa lierihattu päässä ja keppi kädessä.

Myöhemmin tiedot ovat lisääntyneet ja tarkentuneet. Minun ja Alli-tädin välissä on kaksi sukupolvea, ja Allilla oli isoisoäitini Annan lisäksi muitakin sisaruksia, ja Annalla oli paljon lapsia, joten mahdolliset muistoesineet ja kirjeet ovat levinneet laajalle sukulaisten keskuuteen. Tämä puheenvuoroni on vain hyvin suppea esitys joka perustuu lähinnä Annan jälkeläisten kertomuksiin ja siihen mitä olen lukenut aikakauslehdistä ja muutamista Alli-tädin kirjeistä.

Palataan nyt ajassa 150 vuotta taaksepäin. Kun Alli oli 2-vuotias, Paavo Nissinen muutti perheineen Ulpasmäeltä Koljonvirralle . Allin 19 vuotta vanhempi sisar Anna Sofia oli avioitunut Iisalmen lukkarin Karl Johan Hahlin kanssa samana vuonna. Paavo osti parin kilometrin päästä Virran tilasta Iijärven rannalta Kattaalan tilan, jonne nuori pari asettui asumaan. Muutaman vuoden kuluttua Karl Johan osti tilan apeltaan. Perheeseen syntyi 10 lasta, joista 7 eli aikuisikään.

Kun Alli lähti Kuopioon kouluun, oli siellä jo pari vuotta nuorempi sisarenpoika Karl Petter Hahl, ja myös hänen nuoremmat veljensä Joel ja Eero olivat Kuopiossa 2

koulussa Allin kanssa samaan aikaan. Nuoret kyläilivät toistensa luona, ja terveiset ja tuomiset kotoa niin Kattaalasta kuin Virran talostakin kulkivat hevoskyydillä Iisalmen ja Kuopion väliä.

Alli oli jo muuttanut Helsinkiin, kun Anna- sisar jäi leskeksi ja kahdeksan lapsen huoltajaksi. Lapsista vanhin oli 18 vuoden ja nuorin vajaan 2kk:n ikäinen. Samana vuonna kuoli myös toiseksi vanhin 17-vuotias Joel-poika.

Anna oli ilmeisen sitkeää tekoa ja selvisi taloudellisistakin vaikeuksista. Hän lähetti myös tyttäret Alman ja Hannan Kuopioon kouluun.

Vuonna 1900 Alli oli jo täydessä työn touhussa Helsingissä. 19-vuotias sisarentytär Hanna kirjoitti veljelleen Kallelle: Tänään kirjoitin Alli tädillekin. Pyysin häntä lähettämään minulle kevätpalttookankaan ja kirjoitin hänelle kaikista asioista. Hän joutaisi hyvin lähettää meille aina jotain, sillä kyllä hänellä on varoja.

Vuonna 1906 Alma kirjoittaa Anna-äidilleen Helsingistä, missä oli hoitamassa Kalle-veljensä taloutta: Maanantaina me oltiin päivällisellä tädin luona. Siellä oli serkku Hilma ja Aino myös. ((Hilma oli Allin vanhimman sisaren Ulrikan tytär ja Aino Hilman tytär). Se maanantai olikin oikein naisten juhlapäivä, kuin silloin tuli se uusi valtiopäivälaki voimaan. Joka paikassa ne naisyhdistykset ja muut pitivätkin juhlaa. Alli-täti oli sepittänyt runonkin Suomen naisille ja oli sen lausunut Unionin juhlassa. On se pantu Helsingin sanomiinkin. Olet kai lukenut sen. Hyvin mukavasti kirjoitettu. Kallen luona asui myös Alli-tädin valmistavassa 3-luokkaisessa koulussa opiskeleva Anna, joka oli Kallen nuoremman Paavo-veljen tytär.

Suuri suru kohtasi taas Anna-sisaren perhettä, kun vanhin poika Karl Petter kuoli v. 1907 ryöstömurhan uhrina työskennellessään Viipurissa rautateillä linjakasöörinä. Alli laittoi sähkeen Almalle: Koska ja minne haudataan rakas Kalle?

Kalle ei ollut naimisissa, ja hän oli ollut tärkeä tuki Anna-äidille. Alli auttoi selvittelemään sisarensa ja Kallen raha-asioita Kallen kuoleman jälkeen mm. kiirehtimällä Annalle myönnetyn eläkekirjan saamista Senaatista.

Alli-tädin jalanjälkiä yhteiskunnallisena vaikuttajana seurasi Annan kolmas poika, agronomi ja 1910-ja1920-luvuilla kansanedustajana ja ministerinä toiminut Eero Hahl. Hän oli jo aiemmin lunastanut Kattaalan tilan sisaruksiltaan. Hanna-sisko tuli Iisalmeen töihin rautateille, ja asettui v. 1907 yhdessä äitinsä kanssa asumaan Iisalmen kaupunkiin puutaloon juuri tälle paikalle missä nyt on tämä Kulttuurikeskus. 3

Mainittakoon, että Anna sai Kattaalasta mukaansa mm. Hertta-nimisen lehmän ja lampaan. Vielä 1960-luvulla tällä tontilla oli isohko perunapelto ja suuri piharakennus karjasuojineen.

Alli-täti piti yhteyttä Iisalmen sukulaisiin kirjeitse ja vierailuilla. Hän kirjoitti Hannalle v. 1910: Hyvä Hanna! Tänä päivänä lähetän minä täältä tulemaan seppeleen, jonka pyydän sinua laskemaan veljesi haudalle. Samassa junassa tulee paketti, joka on Ulpasmäen Gretastinalle osoitettu ja jonka pyydän sinua ulosottamaan ja lähettämään niin pian kuin mahdollista Ulpasmäelle. Terveisiä kaikille sukulaisille Idalta ja Alli-tädiltä.

Kesäkuussa v. 1911 Alli suunnitteli vierailua Iisalmeen ja kirjoitti Annalle mm. : Olemme ajatelleet, että tulisimme Iisalmelle noin 16 p:n tienoilla ja viivymme kai siellä juhannuksen yli. Heti juhannuksen jälkeen täytyy meidän taas tulla tänne. Mutta onhan siinä jo aikaa kyläillä sukulaisten luona ja nähdä kaikki rakkaat paikat. Sitten hän kehottaa olemaan huolehtimatta, he voivat yöpyä Iisalmessa majatalossa ja aikovat vierailla myös Virralla, Ulpasmäessä, Niinimäellä ja Pulkkisten mäessä. Lopuksi hän kirjoittaa: Minun rupesi niin mieleni tekemään sinne, että kesken kaiken kiireen päätimme asian. Heti kun tulemme sinne, niin mennään kaikki yhdessä saunaan. Kyllä kaiketi siellä on aina hyviä uusia vastoja. Varmasta tulopäivästä lähetämme sitten kortin. Sydämelliset terveiset kaikille lähettävät Ida ja Alli

V. 1915 elokuussa Alli kirjoitti Almalle: Rakas Alma! Olen niin tottunut sinun tallentamiisi marjoihin, että pyytäisin Sinun nytkin olemaan hyvä ja tallettamaan minulle kolme tai neljä purkkia. Tiedän hyvin, miten kallista se on – ja maksan sinulle sitten kaiken rahassa, kun vaan saan tietää, mitä kuluja sinulla on ollut niistä. Vaikea on marjoja tänne kuljettaakin, mutta ehkäpä nyt jollain tavalla saamme ne tänne tulemaan.

50-vuotissyntymäpäivistään hän kirjoittaa: Ei meillä täällä Tapanina mitään juhlaa ollut. Minä matkustin jo ensimmäisenä joulupäivänä maalle Grankullaan, sillä en tahtonut, että ihmiset minua kunnioittaisivat. Grankullassa olin ypöyksin ja syntymäpäivänäni olin 3 tuntia yksin metsässä kävelemässä. Sillä tavalla minä vietin 50-vuotissyntymäpäivääni. Mutta kun seuraavana iltana maalta kotia tulin, näin hämmästyksekseni, että minulle oli tullut lahjoja, sähkösanomia, kirjeitä, kukkia (yli 50 kukkalaitetta). Ihmiset ovat minua ylen suurella ystävyydellä muistaneet. Lämmin kiitos teillekin kaikille. 4

Sukulaisten muistamisesta on esimerkkinä seuraava 19.12.1922 päivätty kirje: Rakas Annu! Tänään lähetän rautatien pakettina tulemaan käärön joulunamusia eri sukulaisperheille. Koko paketti tulee sinun osoitteellasi ja pyydän sinua sitte antamaan kääröt osoitteiden mukaan kullekin. Toivotan teille kaikille rauhallista ja onnellista joulua! Sinulle erityisesti terveyttä ja Jumalan siunausta. Ida lähettää onnittelut ja terveiset ja osan piparkakuista! Voikaa hyvin! Sisaresi Alli.

Allin terveys alkoi horjua1920-luvulla kirjeistä päätellen. Hän kertoo 5.4.1923 Hannalle lähettämässään kirjeessä olleensa hyvin väsynyt ennen pääsiäislomaa, mutta tuntevansa itsensä loman jälkeen taas työkykyiseksi ja reippaaksi. Myös Anna- sisar sairasteli, ja Alli kirjoittaa samassa kirjeessä: Olen ajatelut Annua ja hänen kärsimyksiään – mutta eihän siinä voi muut auttaa kuin Jumala. Lähetän Annulle sydämelliset terveiseni – olen ajatuksissani hänen luonaan.

Jo seuraavana päivänä hän on saanut Hannalta sähkösanoman, jossa kerrotaan Annan kuolemasta. Hän kirjoittaa Hannalle: Otan lämpimästi osaa suruusi…. Annu oli elämässään saanut kokea paljon iloa ja paljon surua. Hän on jo ansainnut levon jonka Jumala on hänelle lahjoittava. Odotan sinulta lähempiä tietoja kaikista asioista, kunhan jaksat ja joudat kirjoittamaan. Tarvitsetko rahaa? Ilmoita siitä.

Kesällä 1925 hän kertoo kirjeessään Hannalle toipumisestaan sydänkohtauksesta: Nyt olen jo parempana – saan kävellä huoneissa ympäri ja kenties pääsen jo huomenna ulos…. Tämä sydänkohtaus oli seurauksena väsymyksestä ja kuumuudesta – ja se paranee levon saannilla. Näin arvelee lääkärini ja kenties hän on oikeassa.

Elokuussa Bad Grankullassa päivätyssä kirjeessä Alli kertoo saaneensa hyvää hoitoa ja erinomaisia Nauheimerkylpyjä ja tuntevansa itsensä terveeksi ja kuin uudeksi ihmiseksi. Hän kyselle vielä Hannalta: Tuliko puvustasi sievä? Oletko käynyt haudoilla? Onko Annun kivi jo tullut?

Seuraava tallessa oleva viesti Hannalle onkin sitten 11.4.1926 sähkösanoma Idalta: Alli kuoli klo 3.45 aamulla

Testamentissaan Alli vielä muistaa veljiensä ja sisariensa tyttäriä raha- ja osakekekirjalahjoituksilla.

Vaikka Alli-täti oli varmaan hyvin kiireinen opettajana ja koulun johtajana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kirjailijana toimiessaan, hänellä kuitenkin oli 5

lapsuudenkoti ja kotikaupunki mielessään ja hän piti säännöllisesti yhteyttä sukulaisiinsa. Onneksi ainakin osa hänen kirjeistään on säilynyt.

Tässä tarinassani mainitut kirjeet löytyivät vanhan kirjoituspöydän laatikosta. Kirjoituspöytä oli Hanna-tädillä tuossa aiemmin mainitussa tällä paikalla sijainneessa Hahlin talossa. Kirjoituspöytä päätyi Hanna-tädin kuoltua hänen veljensä Teodorin jälkeläisille Vuolijoelle, mistä veljentytär Siiri Kaulio ne otti talteen ja liitti muuhun Alli Nissisestä keräämäänsä aineistoon. Kiitokset pikkuserkulleni Arja Kauliolle, jolta sain kopiot kirjeistä ja sähkeistä ja muutakin taustamateriaalia tähän esitykseen

———————————————–

Marianne Heikkilä, Marttaliitto, toiminnanjohtaja, Martat-lehden päätoimittaja

Alli Nissinen – radikaali Martta monessa mukana

 

Hyvät Alli Nissisen juhlavuoden ja juhlatilaisuuden osallistujat, arvoisat juhlavieraat, rakkaat Martat!

Alli Nissinen, aikakautensa vaikuttajanainen ja marttajärjestön voimahahmo, oli monessa mukana.

Alli Nissisen elämä oli vahva näyttö siitä, miten monipuolisesti tarmokas, päämäärätietoinen, lahjakas nainen 1800-1900 lukujen taitteessa Suomessa pystyi vaikuttamaan. Hän oli kasvattaja ja kansanvalistaja, monipuolinen kulttuurin ystävä, runoilija, kirjailija ja kääntäjä, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kansanedustaja sekä – meidän marttojen onneksi – palavasieluinen järjestöihminen.

Ystävänsä ja opettajakollegansa Ida Lindstömin mukaan Alli oli harvinaisen joutuisa työihminen, jonka ajatus oli nopea ja kynä juoksi liukkaasti.

”Parhaimmatkaan aatteet eivät mene itsestään eteenpäin. Suurimmatkaan totuudet eivät tule tunnustetuiksi, jollei ole olemassa yksilöitä, jotka näitä totuuksia kuuluviin tuovat ja saavat ihmiset ymmärtämään, että niiden tunnustaminen on ylevän ja siveellisen ihmisen velvollisuus” kirjoitti Alli Nissinen vuoden 1904 Emäntälehdessä.

Yhdistystoimintansa Alli Nissinen aloitti Helsingissä liittymällä maamme ensimmäiseen naisasiayhdistykseen, Suomen Naisyhdistykseen, josta hän vuonna 1892 siirtyi Lucina Hagmanin perustamaan Naisasialiitto Unioniin. Hän edusti myös Konkordialiiton keskushallituksessa Kuopion läänin paikallisosastoja vuoteen 1914 saakka. Lisäksi Alli Nissinen oli jäsenenä ainakin Eläinsuojelusyhdistyksessä ja Topeliuksen lapsia varten perustamassa Kevät (myöhemmin Sylvia) -yhdistyksessä sekä Nuorsuomalaisessa Puolueessa, jonka kansanedustajana hän toimi vuosina 1907–1909.

Kipinä Martta-Yhdistyksen perustamiseen syttyi helmikuun manifestin vuonna 1899. Alli Nissisen työtoveri Lucina Hagman oli saanut Raja-Karjalasta opettajakollegaltaan kirjeen, jossa synkin värein kuvattiin kurjia oloja, puutetta ja köyhyyttä, jotka altistivat rajaseudun (sivistymättömät) asukkaat – varsinkin naiset – itäisen naapurin viekoitteleville tarjouksille.

”Jotakin meidän täytyy tehdä, sanoi Cina. Ja siihen minä koko sydämeni lämmöllä yhdyin”, muisteli Alli Nissinen Sivistystä kodeille järjestön syntyä.

Yhteiskunnallista kehitystä vastustava keisarillisen Suomen senaatti ei antanut perustamislupaa. Sivistystä kodeille nimisen yhdistyksen pelättiin olevan valtiolle vaarallinen.  Perustamislupa heltisi vasta sitten, kun sääntöjä yksinkertaistettiin ja nimi muutettiin kekseliään Allin ehdotuksesta Martaksi. – ”Me vedimme Bobrikoffia nenästä”, totesi Cely Mechelin, yksi perustajajäsenistä.

Aate levisi nopeasti. Eri puolille Suomea perustettujen haaraosastojen määrä kasvoi parissa vuodessa viiteenkymmeneen ja neuvonnan tarve lisääntyi koko ajan. Tarvittiin tehokasta viestintää.

Vuosikokouksessa 1902 päätettiin Alma Forstenin aloitteesta, että ”Marttayhdistyksen pitäisi ryhtyä toimeen ja antaa ulos oma aikakauskirja sekä suomen- että ruotsinkielellä”.  Nimeksi annettiin Emäntälehti – Husmodern.

Alli Nissinen perusteli lehden tarpeellisuutta Emäntälehden näytenumerossa heinäkuussa 1902:

”Martta-yhdistys, joka tämän lehden on perustanut, toimii kansan seassa. Tähän asti on se lähettiläiden ja kirjasien avulla koettanut levittää yksinkertaisia neuvoja ja käytännöllistä elämää koskevia ohjeita kansan sekaan. Mutta koska alue on niin tavattoman laaja, lähettiläiden saanti niin kovin vaikea ja kirjojen levittäminen niin yksipuolista laatua, on ajateltu, että tällainen helppohintainen ja helppotajuinen emäntien lehti voisi Martan asioita suuressa määrin paremmalla menestyksellä ajaa, jos se kerran onnistuisi laajalle levenemään.”

Lehdille anottiin julkaisulupaa, mutta marttojen yllätykseksi se myönnettiin vain ruotsinkieliselle lehdelle. Tehtiin uusi anomus julkaista Husmodern suomenkielisenä käännöksenä Emäntälehden nimellä. Lupaa odotellessa ehti ruotsinkielistä lehteä ilmestyä 4 numeroa. 

Kirjailijanakin mainetta saanut opettaja Alli Nissinen oli Emäntälehden päätoimittaja ensimmäisestä näytenumerosta alkaen aina kuolemaansa vuoteen 1926 asti.

Lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti vuoden 1903 alusta. ”Emäntälehden» tarkoituksena on koettaa voimiensa mukaan levittää hyödyllisiä tietoja naisille ja herättää heitä eteenpäin pyrkimään”.

 

Alma Forsten, Lucina Hagman ja monet muut yhdistyksen jäsenet avustivat lehteä asiantuntevilla kirjoituksillaan. Laajakatseinen Alli Nissinen halusi sitouttaa myös lukijat ja kirjoitti tammikuussa 1903:

 

Avustusta lehdelle tulevat useat etevät kirjoittajat antamaan. Tämä apu on lehdelle tärkeä. Mutta vielä tarvitaan muutakin. Lehti tarvitsee apua paljon! Tule sinäkin, lukija, meidän auttajaksemme Kerro omasta kodistasi. Kerro omista kokemuksistasi. Kerro lastesi hoidosta ja kasvatuksesta y. m. Pyydämme myöskin sinua puhumaan »Emäntälehdestä» tuttavillesi. Me tarvitsemme paljo apua lehtemme levittämisessä, että se löytäisi tiensä niin moneen kotiin kuin mahdollista on.”

 Lehdessä vedottiin säännöllisesti lukijoihin levikin nostamiseksi. Kun kolmatta vuosikymmentään aloittavan Emäntälehden tilausmäärä ei vuonna 1923 näyttänyt vieläkään nousevan odotusten mukaisesti, päätoimittaja jyrähti: ”Jolleivat nyt naismartat tässä asiassa saa mitään aikaan, tulen varmaankin kääntymään miesmarttojen puoleen, sillä minulla on varmat tiedot siitä, että miehet ovat mainioita lehtien levittäjiä.

 Päätoimittajakautensa aikana Alli Nissinen kirjoitti lehteen lähes 250 artikkelia. Hän oli voimakkaasti kantaa ottava kirjoittaja, joka 1900-luvun alkupuolella hahmotteli Emäntälehden koko linjan. Keskiössä olivat koti, uskonto ja isänmaa. Henkinen kasvu sekä käytännön osaaminen kulkivat rinta rinnan.  ”Emäntien lehti tahtoo olla kuin soihtu, joka tunkeutuu matalintakin majaa valaisemaan ja lämmittämään. Suokoon Jumala, että sen soihdun valo levittäisi onnea ja siunausta ympärilleen armaassa isäimmemaassa!”

Aatteellisten, kasvatuksellisten ja yhteiskunnallisten kirjoitusten, matkakertomusten, tarinoiden ja pakinoiden ohessa Alli Nissinen antoi ohjeita myös kodin hoitoon.  ”Yhtä tarkka silmä kuin naisella tulee olla yhteiskunnallisissa ja isänmaallisissa asioissa, yhtä tarkka tulee hänen silmänsä olla kodin kaikinpuolisessa hoidossa”.

Neuvot olivat selkeitä ja konkreettisia. ”Kun aamulla lakaistaan, tulee luudan olla kostea. Ei pidä lakaista vain keskilattiaa, vaan katsoa, että nurkat ja komerotkin tuleva puhtaiksi”.

Alli Nissinen arvosti suuresti kauneutta ja estetiikkaa. Kauneuden aistin tuli näkyä myös kodin sisustuksessa . ”Jokaisen ihmisen velvollisuus on kehittää kauneuden aistiansa. Varsinkin on kauneuden aistin kehittäminen äidille ja perheen emännälle tärkeä. Hyvä ja kunnollinen koti voidaan tosin luoda hyvällä järjestyksellä, tarkkuudella ja ahkeruudella, mutta jollei perheenemännällä ole kauneuden aistia, niin ei koti ole kaunis, miellyttävä eikä hauska”. 

Nissisen mielestä isänmaanrakkauden tuli näkyä kaikkialla, aina arjen pieniä valintoja myöten. ”Kun menette puotiin ja haluatte ostaa tavaraa, kysykää aina ensiksi onko kotimaista tarjolla. Sillä teette hyvän työn kotimaiselle tuotannolle.

Alli Nissinen oli oman aikansa merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kun naiset saivat ensimmäisenä Euroopassa äänioikeuden vuonna 1906, Alli Nissinen patisti naisia äänestämään. ”Herätkää siis naiset! Pitäkää huoli omasta asiastanne. Herätkää valvomaan oikeuksianne, lastenne tulevaisuutta”. Emäntälehteen kirjoittamassaan tarinassa hän neuvoi tarkasti, mihin kohtaan äänestyslipussa punainen viiva vedetään ja numerot kirjoitetaan. 

(taustatietoa äänestyslipun täyttämisestä vuonna 1906 http://tulospalvelu.vaalit.fi/EKV1907/eduskuntavaalit1907/7_2.html)

Alli Nissinen valittiin eduskuntaan ensimmäisten naisten joukossa vuonna 1907 ja hän toimikaksi kautta kansanedustajana Nuorsuomalaisen puolueen Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä.  Emäntälehden lukijoille hän välitti tietoa valtionpäivien tapahtumista sekä tekemistään rohkeista ja radikaaleistakin aloitteista lasten ja naisten oikeuksien parantamiseksi.

Alli Nissinen vaati yhdessä muiden marttakansanedustajien kanssa mm. lapsiin kohdistuvien raiskauksien ikärajan nostamista 12 vuodesta (rikoslaki kohteli eri tavoin alle 12-, alle 15-, ja alle 17-vuotiaita tyttöjä) ja tiukempia tuomioita lapsiin kohdistuvissa siveellisyysrikoksissa, oikeuksia avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille, naisen avioitumisiän korottamista viidestätoista kahdeksaantoista vuoteen sekä aviovaimolle oikeutta hallita omaisuuttaan.

Monien aloitteiden käsittely jäi keskeneräiseksi ja useat niistä toteutuivat vasta 1920-luvulla. Alli Nissinen vetosi keväällä 1908 äänestäjiin: ”Näiden ja muitten tärkeitten uudiskysymystemme perille saattaminen jääpi nyt niiden naisten tehtäväksi, jotka tulevat ensi elokuussa kokoontuvaan uuteen Eduskuntaan valituiksi. Suomen naisten on nyt pidettävä huoli siitä, että Eduskuntaan saadaan heidän kalleimpien asioidensa pontevia ja hartaita ajajia.”

Järjestön johtajana Alli Nissinen oli rohkea, aikaansa seuraava ja eteenpäin katsova. Kun Lucina Hagman vetäytyi Martta -yhdistyksen toiminnasta pian yhdistyksen perustamisen jälkeen, myös yhdistyksen johtotehtävät siirtyivät Alli Nissiselle. Alli valittiin Martta-yhdistyksen varapuheenjohtajaksi vuonna 1904. Kun yhdistys kielikysymyksen vuoksi jakaantui vuonna 1924, pitkäaikainen puheenjohtaja Fanny Hult siirtyi ruotsinkielisiin marttoihin.  Alli Nissisestä tuli Suomalaisen Marttaliiton ensimmäinen puheenjohtaja.

 ”Tähän tehtävään hän antautui tarmolla ja innolla”, kirjoitti Alli Nissisen kuoleman jälkeen puheenjohtajaksi valittu Helmi Nylander muistokirjoituksessaan Emäntälehdessä vuonna 1926. ”Hän sai vauhtia työhön. Hän uskoi Martan tulevaisuuteen. Hän oli vilkas ja nopea ajatuksissa ja töissä. Harvoinpa lienee puheenjohtajan nuija heilunut varmemmin kuin hänen kädessään. Toimeliaana, mieleltään aina reippaana, lämminsydämisenä me hänet tunsimme, sellaisena hän muistoissamme säilyy”,

Iloinen, innostava ja ennakkoluuloton Alli Nissinen johti järjestöä positiivisella otteella. ”Raikas alkuperäinen huumori muutti vakavuuden hyväntuuliseksi iloksi kokouksissa”, muisteli keskustoimikunnan jäsen ja Husmodernin päätoimittaja Anna Collan.

Järjestön jakaantuminen kahtia osoittautui hyväksi asiaksi. Toiminta virkistyi molemmissa uusissa marttaliitoissa, ja jäsenmäärä lähti voimakkaaseen nousuun. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana jäsenmäärä lisääntyi 16 000 martalla. Toiminnan keskiössä olivat marttaillat sekä  kotitalouden hoitoon liittyvä kurssitoiminta. Neuvojia pyrittiin palkkaamaan aina, kun siihen oli rahaa.

Haaraosastojen (nykyisin marttayhdistysten) pääasiallinen toiminta oli koota mahdollisimman paljon rahaa jotain tiettyä asiaa varten. Rahaa kerättiin järjestämällä myyjäisiä ja erilaisia juhlia ja sitä käytettiin puutarha- tai käsityöneuvojan palkkaamiseen sekä marttojen (talous- tai kutoma)koulun ylläpitoon, mutta myös järjestön ulkopuolisiin hyviin asioihin kuten kansakoulun keittolatoimintaan tai vähävaraisten lapsien koulunkäynnin tukemiseen. Osasta yhdistyksiä alkoi tulla kuin palokuntia, jotka olivat aina menossa sinne, missä oli puutetta, Samalla järjestön varsinainen ydintehtävä, kotitalousneuvonta jäi lapsipuolen asemaan. 

Alli Nissisen huolena oli toiminnan yhtenäisyyden säilyminen.

Löytyy jo muutamia haaroja yhdistyksen toiminnassa, joissa yhtenäisyyttä melkoisessa määrin on. Niin on asian laita esimerkiksi noin 60 kunnassa työskentelevien Marttayhdistysten, joitten ohjelmiin kuuluu esitelmät tahi lukeminen ja keskustelut sekä seurustelu ja laulu. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa, että jos näissä ompelukokouksissa töitä myytäväksi tehdään, tulisi tulojen langeta Marttatyön hyväksi, eikä – kuten paikoin – muihin yhdistyksen ohjelman ulkopuolella oleviin tarkoituksiin.

Alli Nissinen johti taidokkaasti Martta-Yhdistyksen valtakunnallisia vuosikokouksia ja vetosi jäsenistön vastuuntuntoon. Jokaisen kuului osallistua, toimia yhteiseksi hyväksi.

”Mutta miksi eivät jäsenet itse tuo tullessaan yhdistyksiin virkeämpää elämää? Miksi ei jokainen pidä velvollisuutenaan tehdä tehtäväänsä yhdistyksen menestymiseksi? Miksi ei selvillä sanoilla yhdistyksen kokouksissa tuoda ilmi puutteita ja ehdoteta parannuksia? Miksi ei sanoissa ja teoissa tueta toisiansa, koska kerran samaan yhdistykseen kuulutaan? Miksi haetaan vain heikkouksia, mutta ei koeteta niitä millään tavalla parantaa?

Marttajärjestön perustamisvuonna tapahtui isoja muutoksia myös Alli Nissisen opettajanuralla. Alli Nissinen oli tullut opettajaksi syksyllä 1888 Lucina Hagmanin perustamaan Valmistavaan kouluun. Vuodesta 1889 hän opetti myös Suomalaisessa yhteiskoulussa suomen kieltä, maantietoa ja uskontoa ja kymmenen vuotta myöhemmin hän siirtyi opettajaksi Lucina Hagmanin perustamaan Helsingin Uuteen Yhteiskouluun.  Alli Nissinen oli ostanut Valmistavan koulun Lucina Hagmanilta jo vuonna 1894 ja vuosisadan vaihteessa hän rakennutti Pöllö-kortteliin Uudenmaankadulle uuden koulutalon. Talon tontteineen Alli Nissinen testamenttasi Suomalaiselle Marttaliitolle.  Martat rakensivat 1950-luvulla tontille Marttatalon, jossa toimi 50 vuoden ajan Marttahotelli.

Opettajana Alli Nissinen toteutti varauksettomasti uusia aatteita, joihin hän tutustui myös monilla Pohjoismaihin ja eri puolille Eurooppaa tekemillään opintomatkoilla. Hän kiinnostui mm. 1880-luvulla levinneeseen työkouluaatteeseen, missä kouluopetukseen sisällytettiin veiston ja käsitöiden opetusta tukemaan teoreettisten aineiden opiskelua. Alli Nissisen valmistavassa koulussa tytöt ja pojat opiskelivat tasavertaisesti veistoa ja käsitöitä – ja opettaja kantoi käden taitojen merkkinä vyöllään puukkoa, joka näkyy myös ensimmäisistä naiskansanedustajista otetussa valokuvassa.

Kulttuurilla oli tärkeä osa Alli Nissisen elämässä. Ystäväpiiriin kuuluivat aikakauden kirkkaimmat tähdet, näyttelijä Ida Aalberg sekä laulajattaret Alma Fohrström, ja Jenny Spennert, jonka luona Pariisissa Alli Nissinen lomaili useita kertoja. ”Hän piti äärettömästi teatterista ja aina meillä oli varattu ensi-iltapaikat”, kertoi Ida Lindström Emäntälehden haastattelussa.

Myös kuvataide kiinnosti Alli Nissistä. Kodin seinillä oli lukuisia nimekkäiden taiteilijoiden teoksia Taidemaalari Amelie Lundahl oli läheinen ystävä ja hänen johdollaan Alli itsekin opiskeli maalausta. Alli Nissisen testamenttasi Iisalmen kaupungille arvokkaan taidekokoelman, jossa on peräti 15 Amelie Lundahlin työtä.

Alli Nissinen kirjoitti sekä lapsille että aikuisille. Sopivien kirjojen puutteessa hän myös laati ja osittain itse kustansikin Valmistavan koulun oppikirjoja. Hän oli topeliaaninen lastenkirjailija, jonka teksteissä isänmaan rakkaus yhdistyi luonnon ihanuuden ylistämiseen. Runoissa ja tarinoissa oli usein myös käytännöllinen näkökulma ja niissä muistutettiin hyvistä tavoista ja säästäväisyydestä ja köyhien auttamisesta. Allin tunnetuimpia runoja ovat jo monelle sukupolvelle tutut laulut Jänis istui maassa ja Äidin silmät.  Eniten huomiota saanut käännöstyö oli Bertha von Suttnerin Aseet pois!, joka on yksi kaikkien aikojen sodanvastaisimmista kirjoista. Bertha von Suttner sai ensimmäisenä naisena kirjastaan vuonna 1905 Nobelin rauhanpalkinnon.

Alli Nissisen merkitys marttajärjestölle on mittaamattoman suuri, hänen panoksensa suomalaisen naisen hyväksi ja koko yhteiskunnan kehittämiseen on tavattoman merkittävä. Kun Lucina Hagman sytytti martta-aatteen ja antoi sille merkityksellisen vision, Alli Nissinen loi yhdessä Fanny Hultin kanssa järjestölle vakaan ja käytännönläheisen perustan.

Laaja-alainen, idearikas ja ahkera Alli Nissinen ei ollut suuntautunut joukkojen innostamiseen, vaan paremminkin opettamiseen ja neuvomiseen. Alli Nissinen korosti kodin merkitystä ja Martta-Yhdistyksen tehtävää kodin arvon kohottamisessa.” Martta-Yhdistyksellä on laaja ja jalo tehtävä. Sen tehtävänä on työn arvon kohottaminen. Emme saa kyllästyä kodin jokapäiväisiin askareihin, sillä niiden merkitys ulottuu kauas kodin ulkopuolelle.”

Marttajärjestö on ollut onnekas, kun se on saanut johtajikseen ja innoittajikseen Alli Nissisen ja Lucina Hagmanin kaltaisia avarakatseisia naisia! Näiden kahden naisen luomalta perustalta martta-aate jatkuu edelleen voimakkaana yhteiskunnallisena vaikuttajana ja neuvonnan keskiössä on kotien ja perheiden hyvinvointi.

”Sillä siinä, martta-työssä, on tehtävä, joka ei koskaan tule valmiiksi, siinä on työ, joka ei koskaan lopu. Sillä yhä uudet ja uudet sukupolvet ovat saatavat mukaan ja hereillä pidettävät. Yhä uudelleen ja uudelleen on samoihin seikkoihin elämää herätettävä, ponnistuksiin intoa annettava”. (Alli Nissinen 1924)

 

Marttaliitto onnittelee sydämellisesti perustajaansa 150-vuotisjuhlavuonna ja juhlapäivänä ja toivottaa teille kaikille hyvää syksyä ja ylpeyttä Alli Nissisen perinnöstä niin täällä Iisalmessa kuin koko valtakunnassa.

Marianne Heikkilä

Marttaliitto, toiminnanjohtaja, Martat-lehden päätoimittaja

 

 

Jaa sivu