|

|

Mielipidekirjoitus: Annetaan tilaa lapsille joulupöydässä

Julkaistu Etelä-Saimaassa 15.12.2020

Lasten osallistaminen jouluvalmisteluihin on ruokakasvatusta parhaimmillaan. Suunnitellaan tänä jouluna tarjottavat siten, että kukin perheenjäsen voi valita jouluruoista oman suosikkinsa. Näin jokaiselle löytyy maistuvaa syötävää.

Annetaan tilaa ja aikaa myös lapsille osallistua keittiöpuuhissa. Lapset voivat osallistua iän ja taitojensa mukaan, ja taidot karttuvat kokeilemalla. Kuoriminen ja pilkkominen ovat hyviä tehtäviä lapsille, raaka-aineiden sekoittaminen sopii ihan pienellekin. Maistelkaa esimerkiksi perinteisten joululaatikoiden ruoka-aineita pelkiltään. Miltä maistuu raaka lanttu? Entä porkkana? Miten maku muuttuu, kun porkkana on keitetty? Jouluruoat voivat maistua lapsellekin uudella tavalla, kun niiden valmistukseen on itse saanut osallistua.

Kattakaa yhdessä joulun juhlapöytä. Miettikää, miten se eroaa arkisesta kattauksesta. Taitelkaa lautasliinat yhdessä, tehkää itse nimikyltit ja päättäkää istumapaikat etukäteen.

Yhteisen juhlapöydän ääreen kokoontuminen on hyvä tapa opettaa lapsille tapakulttuuria ja perheen perinteitä. Ruokien katselu ja niistä juttelu on tärkeää ja osa ruokailua, vaikkei kaikki päätyisikään lapsen omalle lautaselle ja suuhun. Rohkeus maistaa itselle uutta ruokalajia voi muita ruokailijoita seuratessa kasvaa. Sopikaa myös joulupöydän säännöt, sillä pitkän kaavan illallinen voi tuntua lapsista pitkältä. Tehdään vuoden ruokajuhlasta kaikille nautinnollinen!

Katariina Silanen, Lapsiperheiden arjen tukeminen -toiminnan koordinaattori, Marttaliitto ry