|

|

Näe leipä uusin silmin

Fazer ja Martat ovat sopineet suomalaista leipäkulttuuria edistävästä yhteistyöstä ja haastavat sen myötä kaikki katsomaan leivän mahdollisuuksia uusin silmin. ”Leipä on Martoille tärkeä asia. Siksi olemme innolla mukana Fazerin kanssa viemässä suomalaista leipäkulttuuria eteenpäin. Tämän vuoden syyskaudella marttapiirit tulevat järjestämään innostavia leipäaiheisia kursseja eri puolilla Suomea, kertoo Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Leipäkursseilla Martat ja Fazer tuovat suomalaisiin koteihin ideoita leivän uusista käyttötavoista ja kutsuvat mukaan luomaan uudenlaisia makuelämyksiä.

Leivästä saa nopeasti ravitsevan aamiaisen, herkullista välipalaa ennen päivän treenejä, suupaloja illaksi – tai romanttisen yllätysbrussin. Erilaisia leivän makupareja voi vaihdella tilanteen ja mieltymyksen mukaan. Suomalainen leipäkulttuuri on harvinaisen rikas, sillä idän ja lännen välissä me suomalaiset olemme koonneet itsellemme parhaita paloja molemmista.

”Leipä on ensimmäinen ateria, jonka opimme lapsena tekemään. Leivästä saa helposti eväitä omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Leivän äärellä on myös mukava viettää aikaa yhdessä – kokata yhdessä perheen kanssa tai kavereiden kera iltaa viettäessä. Kuka tahansa onnistuu ja aina voi keksiä jotakin aivan uutta ennen näkemätöntä leivän parissa”, kertoo Fazerin kumppanuuspäällikkö Liisa Eerola. Eerola on itsekin martta ja tavallista arkea pyörittävä perheenäiti.

Leipäkurssit ympäri Suomen

Fazeria ja Marttoja yhdistää arjen ratkaisujen tarjoaminen, perheiden hyvinvointi, kotimaisuus ja tietenkin makuelämykset. Leipäkursseilla Martat ja Fazer tuovat suomalaisiin koteihin ideoita leivän monipuolisista ja uusista käyttötavoista ja ideoita arjen hyvinvointiin.

”Leipä on Martoille tärkeä asia. Siksi olemme innolla mukana Fazerin kanssa viemässä suomalaista leipäkulttuuria eteenpäin. Tämän vuoden syyskaudella marttapiirit tulevat järjestämään innostavia leipäaiheisia kursseja eri puolilla Suomea, kertoo Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta. Tarkemmat tiedot leipäaiheisten kurssien ajankohdista ja aikatauluista saa oman alueen marttapiiriltä tai verkkosivuiltamme.

Suomalainen leipämaku

Suomalainen leipävalikoima on monipuolinen ja leipä valitaan yhä huolellisemmin. Suomalaisten kestosuosikkeja ovat ruisleivät, mutta suosiossa ovat myös täysjyvätuotteet ja jyviä sisältävät vaaleat leivät. Leivän valintaan vaikuttavia asioita ovat herkullinen maku, tuoreus ja terveellisyys. 

Leipä on terveellinen herkku, joka syntyy aidoista luonnon antimista. Ravitsemussuositusten mukainen viljavalmisteiden suositeltava päivittäinen käyttömäärä on naisilla 6 annosta ja miehillä 9 annosta. Täysjyväleipää tästä tulisi olla puolet päivässä. Täysjyväleipä on hyvien hiilihydraattien lähde. Siinä on paljon kuitua ja monenlaisia vitamiineja ja kivennäisaineita sekä sen on proteiinin lähde.

Lisätietoja:
Arja Hopsu-Neuvonen, kehittämispäällikkö, Marttaliitto, p. 050 511 8116, arja.hopsu-neuvonen@martat.fi

Liisa Eerola, kumppanuuspäällikkö, Fazer, p. 044 710 8860

Satu Ikäheimo, viestintäpäällikkö, Fazer, p. 050 380 4996 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com 

www.fazer.fi/leipa, #leipäherkku, #marttailu