|

Haastavanraastava koronavuosi ja paljon etämarttailua!

Alkaa tulla ikävä muiden marttojen kohtaamisia ja yhdessä tekemistä – jutustelua ja ajatusten vaihtoa. Vapaaehtoisuus on koetuksella, kun ei oikein pysty tekemään sitä, mitä haluaisi – tehdä asioita yhdessä muiden kanssa.

Sain ihanan tehtävän jakaa vapaaehtoismartta Marjukan tervehdyksen meille ja teille kaikille! Ruokamartta Marjukka Mikkola on tehnyt koronavuotena asioita, jotka mahdollistivat erilaisen marttailun. Nyt hän lähettää jouluterveiset kaikille martoille eripuolille Suomea ja rohkaisee toimimaan poikkeusolosuhteista huolimatta. Lue Marjukan tervehdys kaikille martoille!

Jouluinen tervehdys martta!

Ajattelin, että sinua ilahduttaisi kirjoittamani joulukirje. Emme ole voineet tavata pandemian vuoksi toisiamme kunnolla koko vuonna. Onneksi meille molemmille oli itsestään selvää, että yleisiä ohjeistuksia tulee noudattaa. Ja hetihän sinäkin olit ompelemassa ensimmäisten joukoissa maskeja – oli kiva nähdä niitä värikkäitä kuoseja Facebookissa. Itse olin keväällä mukana kauppakassien kuljetuksessa riskiryhmäläisille ja kävin myös pakkaamassa kertakäyttömaskeja ihmisille jaettavaksi.

Olipa onni, kuinka nopeasti marttaillat löysivät tiensä nettiin ja oikein piti ihmetellä, kuinka hienosti kaikki ottivat haltuun Meetsit ja Teamsit. Oli niin ilahduttavaa nähdä lämmin katseesi, iloinen hymysi ja kuulla äänesi omalta läppäriltä. Ehti tulla jo ikävä.

Olemme varmasti huomanneet molemmat, että hyvä arki kuuluu myös poikkeusoloihin. Arjen rutiinit antavat turvaa ja kehystä elämään poikkeuksellisinakin aikoina.

En ole vieläkään plokannut vaatekaapeista vanhoja käyttämättömiä vaatteita pois… aina on muka jotain tärkeämpää tekemistä…älä kerro kelleen 🙂

Ihme kyllä me duracelit opimme myös ottamaan vähän rennommin, jopa villasukat jalassa nokosia! Kiitos muuten niistä ihanista pitkävartisista sukista, jotka lähetit, ne ovat olleet paljon käytössä!

Kuitenkin täytyy sanoa, että minulla on oikeasti martta sinua ikävä. Ikävä lämmintä halausta ja naurusi käkätystä tavatessamme rakkaan harrastuksemme parissa.

Ikävä erilaisia tapahtumia missä on tukka putkella touhuttu yhdessä samanlaiset essut ja paidat päällä. Törmätty yllättäviin pulmiin ja porukalla keksitty ratkaisu, saatu onnistumisen kokemuksia ja merkityksellisyyttä niistä päiviimme.

Olisi kyllä ollut mukava istua taas yhteisen joulupuuron ääressä kylki kyljessä ja laulaa joululauluja. Onneksi on Facebook ja Whatsapp, voidaan jakaa muistoja edellisvuodesta ja lähettää viestejä ja kuvia.

Martta, kiitos sinulle ystävyydestäsi tänä poikkeuksellisena vuotena. Kyllä tästä selvitään! Sitten kun rokotukset tulee ja ne saadaan, voidaan taas tavata ja touhuta yhdessä. Sitä odotellessa!

Oikein kaunista Joulua sinulle martta sekä perheellesi ja onnellista Uutta Vuotta 2021!

Marjukka

P.S Mitä meinaat tehdä joulupöytään jälkkäriksi?