| |

Hävikkivinkit osaksi arkea ja makeaa mokaa

Töissä ideoimme, kuinka toteuttaisimme Kaikki kierrättää-teeman koulussamme alkaneen lukuvuoden aikana. Olisi helppo keskittyä jätteidenlajitteluun, mutta kyse on paljon muustakin, kuten esimerkiksi arvoista, asenteesta, arkisista valinnoista ja kulutustottumuksista. Kaikki ideamme annettiin työryhmän työstettäväksi.

Kierrätys-asiat saavat minut aina innostumaan. Jäin pohdiskelemaan aihetta vielä kotona ja siitäpä tämä blogipäivitys sai alkunsa. Päätin ensin katsoa, mitä Martat sanovat ruokahävikistä ja sitten muistelin vielä Marttatorilla kuulemaani ja näkemääni.

Marttojen Ruokahävikistä herkkua-sivuilla kerrotaan, että hävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Kotitalouksien ruokahävikki on 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä tarkoittaa 20–25 kiloa henkilöä kohden.

Marttatorilla (14.9.2019) Fazerin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa puhui päälavalla otsikolla Ruoasta ratkaisuja ilmastolle. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii laaja-alaisia tekoja. Mutta mikä on ruoan, kulutuspäätösten ja ruokahävikin sekä sen vähentämisen rooli tässä kaikessa?

Nina Elomaa kertoi, että Fazerin tavoitteita ovat 50% vähemmän päästöjä, 50% vähemmän ruokahävikkiä, 100% vastuullisia hankintoja ja enemmän kasvipohjaista. Koko konsernissa vähentämään ruokahävikkiä. Hävikin ehkäisemisen lisäksi painotetaan sivuvirtojen kierrättämistä ja siten myös kiertotalouden edistämistä. Fazerin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa totesi, että kaikkea ei voida sälyttää kuluttajille – yrityksillä on myös vastuunsa.

Meitä tyttären kanssa potkaisi makea onni! Voitimme Fazerin esittelypisteessä onnenpyörästä Makea Moka -hävikkikarkkipussin!

Fazerilla pienennetään ruokahävikkiä pakkaamalla ulkonäöltään viallisia, mutta muutoin moitteettomia karkkeja Makea Moka -pusseihin. Karkki voi olla normaalia pienempi, sokerisempi tai toiseen karkkiin kiinni tarttunut.

Marttatorilla Fazerin esittelypisteessä sai jokainen jakaa omat hävikkivinkkinsä toisille. Kirjoitin tähän päivitykseen poimintoja Hävikkivinkit-taululle kirjoitetuista tarralapuista.

Pakasta tuore leipä ja sulata vain tarvittava määrä.
Kerralla voi tehdä useammalle päivälle tai pakastaa välillä.
Ruoka on hyvää vielä parasta ennen päiväyksen jälkeen.
Nahistuneet vihannekset kylmään veteen. Piristyvät!

Hyvää, syömäkelpoista ruokaa ei roskiin.
Perunamuusista lettuja.
Pannukakkuun loput manna- ja riisipuurot.
Tummista banaaneista banaaniletut tai kakku.
Tee pyttipannua!
Puurot sämpylöiksi.

Älä käytä muovipillejä.
Muovia vähemmäksi pakkauksista.

Pieniä leipäpakkauksia.
”Sinkkupakkauksia” kauppoihin!

Ota vain niin paljon kuin jaksat syödä.
Ei saa syödä silmin ja lautanen pitää syödä tyhjäksi.
Syön, minkä otat lautaselle.
Syö terveellisemmin.

Viljele raparperejä -> Ihanat lehdet ja ihanaa jälkiruokaa.

Älä mene nälkäisenä kauppaan.
Osta vain minkä tarvitset!
Harkiten kaupassa!
Tee kauppalista!
Älä osta kaupasta muuta kuin ostoslistalla olevat!
Ei heräte ostoksia!
Osta jääkaappiin vain sen verran, etti tarvitse heittää roskiin.
Osta vain sellainen annos, jonka syöt. Jos ostat enemmän, niin syö rangaistuksena vanhaa leipää tms. Hedelmää kantsii syödä niin paljon kuin maha vetää.

Jos et ole käyttänyt jotain vuoteen, vie se kierrätykseen!

Mikä on sinun hävikkivinkkisi?

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös facebookissa Ruusu-unelmia ja -villasukkia sekä instagramissa (ruusu_unelmia).

Jätä kommentti

*

Jaa sivu