|

Kainuun Marttoja kokoontui järjestö- ja jäseniltaan Ristijärvelle

“Päivä kun paistaa pirttihin pieneen
työtäni teen, olen onnellinen…”

Marttalaulu

Kainuun Marttojen yhdityksiä kokoontui Ristijärven Marttalaan järjestö- ja jäseniltaan.

Piirin puheenjohtaja Riitta toivotti martat tervetulleiksi. Illan aikana Kainuun Marttojen toiminnanjohtaja Kaino kertoi piirin kuulumisia, Katri kertoi siviksen käytöstä ja minä mediamarttana yhdistysten verkkosivu-uudistuksesta.

Kansainvälinen marttamme, Maire, kertoi illan etiopialaisesta iltapalatarjoilusta. Herkullista!

Maire kertoi, että Martat kehittävät vammaisten naisten kotitalouskursseja Etiopiassa. Toiminta vahvistaa arjen taitoja ja tieto hyvästä ravitsemuksesta lisääntyy. Maire vinkkasi, että voisimme lahjoittaa esimerkiksi yhden illan kahvirahat kehitysyhteistyöhön.

Illan aika kuulimme yhdistysten kuulumisia. Tänä vuonna Kainuun piirissä juhlitaan: Kuluntalahden Martta yhdistys täyttää 45 vuotta, Sotkamon Martat 80 vuotta, Suomussalmen Martta 95 vuotta, Puolangan Martat 80 vuotta, Hyrynsalmen Martat 25 vuotta. Tulikohan kaikki juhlivat yhdistykset ja juhlavuodet kirjoitettua oikein ylös…

Ennen kotiin lähtöä kävimme katsomassa kässämarttojen käytössä olevaa tilaa. Ja vau, kyllä olivat Ristijärven Martat ahkeroineet! He olivat neuloneet ja virkanneet huikean määrän arpajaispalkintoja. Arpajaispalkintopöydältä löytyi mm. marttojen tekemiä villasukkia, pitsiliinoja, neulepalloja, kämmekkäitä, kankaanpainanta tuotteita ja patalappuja. Palkinnot tulevat 4.-5.8.2018 järjestettävään Juustoleipätapahtumaan.

Riitta oli tehnyt Martta-nuken. Nuken tekeminen oli vaatinut monta monituista eri työvaihetta. Riitta oli myös kaavoittanut ja ommellut nukelle martta-asun.

Kangaspuiden päällä oli ihana sininsävyinen Martan Suomi 100 -matto. Martan matossa raidoituksen lähtökohtana on Marttojen järjestöasujen kankaan raidoitus ja värit. Esillä olevan maton oli kutonut Eila Ristijärven Martoista.

Mukavaa viikonloppua!