| |

Martat joogaa marttajoogaa

Olen aamuisin kuunnellut television aamutv:tä puuhastellessani sisähommia. Parina aamuna tuli peräkkäin joogaohjeita; ensin metsäjoogaa ja seuraavana aamuna flow-joogaa. Siitä se ajatus sitten lähti – marttajooga.

Laitoin Variskankaan Marttojen puheenjohtajalle, Tuulalle, tekstiviestillä pyynnön ajattelemastani marttajoogaliikkeestä. Eipä mennyt kauaa, kun hänen kuvansa tulivat puhelimeeni.

Puutarhamartan suosikkijoogaliike on eteentaivutus seisten.

Ota mallia martasta: Seiso jalat hieman erillään toisistaan. Taivuta ylävartaloa lantiosta eteenpäin niin, että rinta tulee lähelle reisiä. Jousta hieman polvista, jos liike aiheuttaa liikaa kipua takareisissä. Samalla kädet puuhastevat nyppien rikkaruohoja ja kukista kuivia lehtiä. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Tätä liikettä toistetaan varsinkin kesäaikaan vaikka päivittäin.

Martta ottaa hetkestä kiinni ja tekaisee marttajoogaliikkeen vaikka kesken mattojen pesun,kuten Tuula on kuvassa tehnyt. Tämän liikkeen martta tekee myös lattioita mopatessaan ja pihaa haravoidessaan. Liike on seisaalta tehty eteentaivustus apuvälineitä käyttäen.

Tässä Pirjo on ottanut marttasoturi -asennon saatuaan maalattua portaisiin mattokuvion.

Marttasoturi liike aloitetaan seisomalla jalat lantion leveydellä. Tee toisella jalalla iso harppausaskel eteenpäin. Laskeudu etummaisen jalan polvea koukistamalla, taaemman jalan pysyessä suorana. Nosta kädet jalkojen suuntaisesti. Hengitä nenän kautta sisään ja ulos 4-5 kertaa. Laske kädet alas ja vaihda liike toiselle puolelle seisoma-asennon kautta.

Martanpäivän kahvittelutoimikunnan asioiden hoitamisen lomassa otimme Anna-Maijan kanssa rennosti, kun lomalla kerran ollaan. Tässä Anna-Maija marttajoogaa Eino Leino -talon Lystinurmen ovella. Anna-Maija meditoi risti-istunta-asennossa.

Meditaation avulla rentoudutaan ja hoidetaan sekä kehoa että mieltä; saavutetaan kehon hyvinvointi ja sisäinen hiljaisuus. Hengitys on tärkeä osa marttajoogaa. Meditoidessa hengitetään rauhallisesti sisään ja ulos. Meditoimalla marttakin vapautuu arkisten kiireiden aiheuttamasta stressistä. Meditaatioharjoitusten avulla opitaan rentoutumaan, mikä vaikuttaa tapaan ajatella ja hankalatkin tilanteet osataan ottaa oikeissa mittasuhteissa.

Tässä tervehdin pilvien takana olevaa aurinkoa Martanpäivän kahvitustoimikunnan asiointimatkalla Paltaniemellä.

Martta sängystä noustuaan aloittaa päivän aurinkotervehdyksellä. Eikäpä martta kaihda aina silloin tällöin päivän aikana kohottaa katsettaan ja ojentaa käsiään kohti taivasta, satoi tai paistoi, tervehtiäkseen aurinkoa, kuuta ja tähtiä. Liike vahvistaa ja venyttää kehoa.

Marttajoogan aurinkotervehdys: Seiso tukevassa haara-asennossa. Katso taivasta. Ojenna kädet sormet ojennettuina kohti taivasta. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Katsele taivasta ja kuulostele ääniä ympärilläsi. Vältä jäykkänä pönöttämistä, pyri pitämään keho mahdollisimman rentona.

Vettä sataa nyt aamusta valtoimenaan. Satoi tai paistoi, on juhannus! Rentouttavaa ja virkistävää keskikesän juhlaa!

Kommentit (2)

  1. Hyvänmielen hymy nousee naamalle väkisin. Ootte ihania!

    Tämä sai muistelemaan, että taannoisina vuosina (2005) Martat lanseerasi ryhtiohjelman Method Martta. https://selkakanava.fi/sites/default/files/content-images/method_martta.pdf

    • Kiitos 🙂 Hauskaa oli tehdä tätä marttajooga-päivitystä. Hyvä vinkki tuo ryhtiohjelma! Minulle uutena marttana se oli ihan uusi juttu.

Jätä kommentti

*

Jaa sivu