| |

Martta vai marittaja – kumpi parempi?

Tuttava osti viime vuonna hervottoman ison, kauniin ja ihanan asunnon. Kävin ihastelemassa uutta kotia ja samalla sain kysymyksen; oletko kuullut Marie Kondosta?

No, en ollut. Mutta ymmärsin että lukemalla kirjat (äärimmäisen tärkeää lukea Marie Kondon kirjat, näin olen ymmärtänyt, muuten ei marittamisesta ymmärrä yhtään mitään), saisin sellaisen seesteisen, toimivan ja pirskahtelevan kodin.

En ole vieläkään lukenut Marie Kondon oppeja. Seuraamalla yhtä Facebook-ryhmää olen oppinut että minun tulisi käydä koko kotini, irtaimistoni ja elämäni läpi, pysähtyä jokaisen tavaran kohdalla ja kysyä itseltäni ”tuottaako tämä minulle iloa?”.

Ryhmässä jota seuraan, on yli 50.000 jäsentä. Näin sivusta seuraavana näyttää lyhykäisyydessään siltä että vanhoista, harmeja aiheuttavista, tavaroista yritetään säkkikaupalla päästä eroon jotta voitaisiin hankkia uusia pirskahtelevia tavaroita tilalle.

Hämmennystä minussa on herättänyt lähinnä se, että vanhoista tavaroista eroon pääseminen aiheuttaa hyvin paljon hämminkiä. Kun kukaan ei niitä osta FB-kirppiksillä, suututaan vähän kun ei kelpaa, ja sitten viedään kaatopaikalle. Kiristellään hampaita kun kuolinpesiä pitäisi saada tuhottua, menetetään hermoja kun kaikkea vanhaa perintötavaraa on tullut hillottua vintille ja lasten askartelut joutaa pois tilaa viemästä.

En ole siis marittanut yhtään mitään. Päinvastoin.

Kodissa on tavaraa ihan riittämiin. On isovanhemmilta peritty astiastoa, on 50- ja 60- ja 70-lukua, on uutta, on kirpparilöytöjä. On lapset ja kaikki heidän askartelunsa. Välillä on siistiä, välillä ei.

Olen mielessäni usein verrannut marttailua ja marittamista. Niin lähellä toisiaan, mutta samalla niin kaukana.

Itse olen pienestä pitäen oppinut että korjataan niin kauan kuin mahdollista, keksitään uusiokäyttöä ja huolletaan tavaroille pitkää ikää. Myönnän että olen myös heikkona tiettyihin vanhoin asioihin, ja vaalin muistoja myös esineiden kautta.

Martta vai marittaja – kumpi sinä olet?

Kommentit (2)

  1. Tässä asiassa olen ehdottomasti martta.

    Jo muutamia vuosia sitten (ops, siitä taitaa olla ainakin 8 vuotta) totesin jossain marttojen suunnittelupalaverissa jotain siihen suuntaan, että ekologisinta on silloin, kun ostaa saman tavaran vain kerran elämässään.

    Se tunne on vahvistunut siitä entisestään. Olen tavannut ihmisen, joka kertoo ostaneensa virkkuukoukkuja kolme kertaa elämänsä aikana, aina uudet kun aloittaa virkkaamisen. Siinä välissä hän on myynyt/lahjoittanut pois koukkunsa kaksi kertaa, nyt kenties jo kolmannenkin kerran. Hirveän paljon järkeä en siinä touhussa itse näe, etenkin kun muutama virkkuukoukku ei vie hirveästi tilaa edes 23 neliön yksiössä, missä oikeasti pitää olla tarkka tavaramäärästään.

    Itsekin olen muuttojen yhteydessä luopunut joitain asioista, joista muutamia olisin tarvinnut muutaman vuoden päästä. Eihän siinä sitten muu auta kuin ostaa se juttu uudestaan.

    Ensisenä posliinmaalauksen opettajana voin kuitenkin todeta, että yhtään 12 vuotta sitten myymääni valkoposliinivarastoni kuppia tai kippoa ei ole ollut ikävä. Eli monista asioista kuitenkin voi luopuakin. Ilon tuottaminen voi olla tietysti yksi mittari, mutta mistä ihminen loppujen lopuksi voi tietää, mikä tuottaa iloa huomenna, ensi vuonna tai 5 vuoden päästä? Elämästä kun ei koskaan tiedä minne se heittää, paiskaa tai lempeästi johdattelee. Ei se tuttavanikaan ajatellut enää koskaan virkkaavansa, kun koukuistaan ensikertaa luopui.

    • Minäkin olen vahvasti kallellani marttailuun, myös tässä tapauksessa. Koti on sellainen iloinen sekoitus vanhaa ja uutta, aika tarkasti mietimme uusia hankintoja, usein toteamme ettemme tarvitse. Hyvä esimerkki tästä on sohvamme. Olen ostanut 50-luvun sohvan kirpputorilta joskus markka-aikaan, maksoin sohvasta ja nojatuolista silloin 50 markkaa. Kalusteet ovat sen jälkeen kerran verhoiltu uudestaan ja nyt verhoilu olisi taas ajankohtainen. Helpommalla ja halvemmalla varmaan pääsisi jos ostaisi uudet, mutta kun luonne ei anna periksi.

Jätä kommentti

*

Jaa sivu