| |

Maustettuja vesiä – mausta vettä yrteillä, marjoilla ja hedelmillä

Hellepäiviä on tänä kesänä riittänyt! Useampana päivänä säätiedotuksessa on annettu jopa hellevaroituksia. Hellepäivinä on juomiseen kiinnitettävä erityisesti huomiota, koska kuumuus lisää veden juomisen tarvetta. Vettä tulisi suositusten mukaan normaalistikin juoda 1-1,5 litraa päivässä. Nestevajauksen merkkejä ovat janon tunne, päänsärky ja väsymys. Säännöllisen juomisen tavan voi opetella esimerkiksi pitämällä jääkaapissa vesikannua ja vesipulloa mukana pitää huolen, että on juonut nämä tyhjäksi päivän aikana.

Vettä voi myös maustaa. Maustettuja vesia voi kuljettaa mukanaan vaikkapa kannellisissa lasipurkeissa. Lasipurkit ovat helppo pestä, kun veden maustamiseen käytetyt raaka-aineet saa purkista pois. Vesien maustamiseen voi käyttää yrttejä, marjoja ja hedelmiä. Hanaveden lisäksi voi käyttää myös kivennäisvesiä. Jääpalat pitävät vedet raikkaina ulkonakin. HaLo

Maustamisessa on vain mielikuvitus rajana; voit kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Miltä kuulostaa esimerkiksi tuorekurkku ja persilja? Entäpä ananas ja päärynä?

Tässä kolme kesäistä maustettuavettä:

Sitruunalimevesi

Pese sitruuna ja lime. Viipaloi ja laita vesiastiaan. Anna veden maustua jääkaapissa.
Voit myös käyttää viipalaiden sijasta sitruunasta ja limestä puristettua mehua.

Mansikkaminttuvesi

Huuhtele mansikat ja mintun lehdet. Laita vesiastiaan ja anna veden maustua jääkaapissa.

Kurkkuvesi

Pese ja viipaloi tuorekurkku. Laita kurkkuviipaleet vesiastiaan ja anna veden maustua jääkaapissa.

Takana on ihana viikonloppu – sunnuntaina oli tyttären rippijuhla. Juhlavalmistelut olivat osa juhlaa; juhlavaatteiden ostaminen, kampaajalle ajan varaaminen ja kampauksen suunnittelu, kukkien tilaaminen, tarjoilun suunnittelu ja valmistaminen. Konfirmaatio kirkossa ja juhla kotona. Ihania ja tärkeitä vieraita juhlistamassa rakkaan tyttären konfirmaatiopäivää – iloa ja onnea <3

Jätä kommentti

*

Jaa sivu