Omena-kaurapaistos
Syksy ja omenat! Ei tosin omasta omppupuusta, eikä varmaan vielä vuosikausiin. Ensimmäinen istuttamme puu ei menestynyt, mutta istutimme keväällä uuden puun. Saa nähdä, että josko nyt tämän kanssa onnistuisimme paremmin.
Ostin kaupasta ison pussin omenoita ja tein omena-kaurapaistoksen. Ja voi jee, miten hyvää se oli! Itse asiassa niin hyvää, että piti tehdä seuraavana iltana uudelleen.
Tällainen on omena-kaurapaistokseni ohje:
n. 1 kg omenoita
4 dl kaurahiutaleita
1 dl hienoa sokeria
1 – 1,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
Itse käytän isoja kaurahiutaleita. Sokerina käy tavallinen hieno sokeri. Itse käytän sokeriseosta, missä on 0,5 dl hienoa sokeria ja 0,5 dl ruokokidesokeria.
1. Kuori ja pilko omenat. Laita omena palat vuokaa.
2. Sulata rasva kattilassa tai mikrossa.
3. Sekoita sulatetun rasvan sekaan sokerit, kaneli ja kaurahiutaleet.
4. Levitä kauraseos omenoiden päälle.
5. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoile sellaisenaan, vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
O niinkuin onni, omenapuu ja omena-kaurapaistos 🙂