Piirakkasukka (ohje)
Viime viikolla juteltiin Variskankaan Marttojen kanssa Sukat äidille -juhlavuoden kampanjasta. Vuonna 2019 Marttaliitto täyttää 120 vuotta ja Kätilöliitto 100 vuotta. Juhlavuoden Sukat äidille -kampanjassa lahjoitetaan kaikille ensimmäistä kertaa äideiksi tuleville villasukat. Sukat voi myös tehdä omalle äidille, mummolle tai muulle itselle tärkeälle äidille.
Siinä jutellessamme sain sukkamallivinkin – piirakkasukka. Malli oli minulle tuttu, koska minulla oli tällaiset äidin neulomat sukat. Etsin piirakkasukan ohjetta netistä ja löysin sen Novitan sivuilta. Neuloin sukat Novitan Juhani -kierrätyslangasta. Langassa on 75% kierrätysvillaa ja 25% polyamidia,villa lämmittää ja polyamidi lisää kestävyyttä. Juhani-langasta tehdyt tuotteet voi pestä koneessa 40 asteessa. Käyttämäni lanka on väriltään vadelma.
En ole siis aiemmin neulonut piirakkasukkia ja vähän mietitytti, että minkälainenhan savotta mahtaa olla edessä. Koska noita perusvillasukkia on tullut jo niin monet tälle syksylle neulottua, niin päätin tarttua tähän ohjeeseen.
Pitsiosuus neulotaan kahdella puikolla ja sama kuudesta neulekerroksesta muodostuva pitsikuvio toistuu koko sukan pituuden. Kun olin saanut ensimmäisen sukan varren tehtyä, niin neulominen sujui telkkaria katsoessa. Ohjeesta poiketen neuloin ensimmäiset viisi kerrosta tavallisilla oikeilla ja nurjilla silmukoilla (ohjeen mukaan silmukat neulottaisiin takareunasta).
Piirakkasukan neulominen lähti kyllä lapasesta, kun nimittäin iski neulomisinnostus oikein kunnolla. Perjantai aamuna neuloin ensimmäisen åiirakkasukan kantapään ennen töihin lähtöä – aikainen martta sukan kantapään neuloo. Kun aamutuimaan muutaman rivin neuloo, niin aamu mukavasti päiväksi aukeaa. Tänään, kun ei nukuttanut, neuloin toisen sukan valmiiksi klo 23.30.
Tässä linkki Novitan piirakkasukka-ohjeeseen. Laitan ohjeen myös tämän päivityksen loppuun, jos linkki ei aikojen saatossa toimikaan.
Tässä blogatessani on yö kääntynyt sunnuntain puolelle. Oikein hyvää isänpäivää!
ps. Tervetuloa seuraamaan blogiani myös instagramissa! Löytyy nimellä ruusu_unelmia.
Piirakkasukat (Novitan ohje)
Novita 7 Veljestä 100 g
Sukkapuikot Novita nro 3,5 tai käsialan mukaan.
Joustinneule suljettuna neuleena: *1 o kiertäen (= takareunasta), 1 n*, toista *-*.
Sileä neule suljettuna neuleena: Neulo kaikki kerrokset oikein.
23 s:n pitsineule:
1.krs: 5 n, 6 o, lk, 1 o, lk, 6 o, 5 n.
2.krs: 4 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 3 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s ja vedä nostettu s neulotun yli), 4 n.
3.krs: 3 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 5 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 3 n.
4.krs: 2 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 7 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 2 n.
5.krs: 1 n, 2 o yhteen, 5 o, lk 9 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 1 n.
6.krs: 2 o yhteen, 21 o, tee ylivetokavennus.
Toista 1.-6. krs:ia.
Aloitus
Luo 50 s ja jaa silmukat neljälle sukkapuikolle, (13, 12, 11, 14). Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 2 cm. Jatka sitten I sekä IV puikoilla joustinneuletta ja aloita II sekä III puikoilla pitsineule.
Kantatilkku
Kun sukan varren pituus on 17 cm, aloita kantatilkku siten, että neulot I puikon silmukat oikein IV puikolle ja siirrä sitten molemmista reunoista 1 s viereiselle puikolle, kantatilkkuun jää siis 25 s. Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule: 1. krs: (työn nurja puoli) neulo s:t nurin. Käännä työ. 2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *-* kerros loppuun. Käännä työ. Toista kerroksia 1-2 yhteensä 13 kertaa (= 26 krs).
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantatilkussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 7 s nurin ja 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 9:nä. Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantapohjan silmukat kahdelle puikolle (4,5 s).
Kiilaosa
Poimi kantalapun vasemmasta reunasta omalle puikolleen 13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo nostetut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat. Poimi IV:lle puikolle kantalapun oikeasta reunasta 13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein. Jatka näillä 62 s:lla suljettuna neuleena pitsineuletta kuten aiemminkin ja pohjan silmukoilla sileää neuletta. Tee samalla kiilakavennukset seuraavasti: siirrä ensin II ja III puikoilta reunimmaiset silmukat takaisin I ja IV puikoille ja neulo sitten I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ilman kavennuksia. Neulo kavennuskerros kuten edellä, 1 välikerros, tee kavennuskerros, 2 välikerrosta, jne. Jatka kavennuksia tähän tapaan joka 3. krs kunnes työssä on jäljellä 50 s. Neulo suoraa osaa pikkuvarpaan kärkeen tai, kun pohjaosan pituus on noin 22 cm ja olet pitsineuleessa tehnyt viimeksi 6. krs:n.
Kärkikavennukset
Aloita kärkikavennukset: Jatka II ja III puikolla pitsineuleen kavennuksia, mutta älä tee langankiertoja (eli nurjat s:t vähenevät molemmissa reunoissa). Neulo samalla I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Kun olet tehnyt pitsineuleen molemmissa reunoissa 5 kavennusta, tee jatkossa II puikon alussa ylivetokavennus ja neulo III puikon lopussa 2 s o yhteen ja jatka I sekä IV puikolla kavennuksia kuten aiemminkin. Tee tällaisia kavennuksia kunnes työssä on jäljellä 6 s, katkaise lanka, pujota se loppujen silmukoiden läpi, kiristä ja päätä hyvin. Tee toinen sukka samoin.