|

Raparperipaistos ja jännittävää marttaelämää

On se aika vuodesta, että erityisesti nyt maistuu raparperiherkut! Mainosta mukaillen, kohta on joululaatikot uunissa, joten keskitytään nyt näihin ajankohtaisiin kesän satokausituotteisiin!

Tein viime kesänä löytämälläni K-Ruoka.fi ohjeella raparperipaistosta. Raparperipaistos tehdään niin, että ensin laitetaan raparperipalat vuoan pohjalle ja sitten taikina raparperipalojen päälle – siis kuin raparperipiirakka ylösalaisin käännettynä.

RAPARPERIPAISTOS

(6 annosta)

Pohjalle

1l(500 g) raparperipaloja
1dl sokeria
1tl kanelia
2tl perunajauhoja

Taikina

2 kananmunaa
1dl sokeria
100g voita sulatettuna
1 1/2dl vehnäjauhoja
1dl hasselpähkinärouhetta (murskatut mantelilastut toimivat myös loistavasti)
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1/2tl kardemummaa

1. Levitä raparperipalat voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Voit valmistaa paistoksen  myös kuuteen uunin kestävään kuppiin tai annosvuokiin.

2. Sekoita keskenään sokeri, kaneli sekä perunajauhot ja ripottele seos raparperien päälle.

3. Peitä vuoka ja anna raparperien hautua uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet.

4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.

5. Levitä taikina pehmenneiden raparperien päälle ja paista uunissa 175 asteessa 20-25 minuuttia.

6. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Takapihallamme kasvavissa kahdessa pienessä juhannusruusussa on paljon kukkanuppuja. Ollaan taas niin jänskän äärellä – onko juhannusruusu nimensä veroinen. Jännittävää marttaelämää!

Raparperinmakuista ja aurinkoista viikonloppua!