|

Under construction, eli työn alla

Kävin viikonloppuna risteilemässä vapaa-ehtoisten marttojen kanssa, olipa hauska ja antoisa reissu! Hienoa oli huomata että juhlavuosi herättää paljon kiinnostusta jo nyt, sain kuulla sekä toiveita että ideoita.

Tästä blogista tähän väliin pari sanaa – ajatuksena on että tämä blogi toimii “ajatuksia ja suunnitelmia kasaavana paikkana”. Eli tänne kokoan kaiken mitä suunnitellaan juhlavuodelle. Ajatus on myös se, että martat, muut ja kiinnostuneet – eli sinä! – voivat täällä antaa ideoita, keskustella ja tyrmätä ideoita. Mutta, mutta. Kommentointi ei tällä hetkellä toimi, enkä minä oikein ole onnistunut saamaan ulkoasuakaan toivottuun tilaan, joten tässä menee ihan hetki vielä. Malttakaa! Heti kun nämä ovat kunnossa, niin ryhdymme syöttämään myös tätä blogia mm. digitaalisia väyliä pitkin! Tiedätte sitten että uusia tekstejä on luettavissa.

Juhlavuodesta oli siis puhetta risteilyn aikana. Yksi muisteli että silloin kun juhlittiin satavuotiasta järjestöä, silloin loppui ruoka pahasti kesken, tätä ei saa tapahtua vuonna 2019. Toinen toivoi Martta-laulusta uutta versiota, ehkä räppiversiona? Yksi yhteinen toive oli, juhlavuoden tulisi näkyä koko maassa, useassa tapahtumassa ja sillä tavoin että kohtaamme myös heidät, jotka eivät vielä tunne järjestöä ja toimintaamme.

Näistä ja monesta muusta asiasta voimme toivottavasti keskustella myös täällä! Lupaan ilmoittaa heti kun kommentointi on mahdollista!

Sitä odottaessa minut tavoittaa osoitteesta micaela.roman@martat.fi!