|

Variskankaan Martat tutustuivat siirtolapuutarhaan

Variskankaan Martat tutustuivat maanantain marttaillassa Kajaanin Paltaniemellä olevaan siirtolapuutarhaan. Sää oli mitä loistavin – aurinko paistoi kuin kesällä konsanaan!

Siirtolapuutarha on saanut alkunsa kahden naisen kuntalaisaloitteesta. Kajaanin Siirtolapuutarhayhdistys ry on perustettu vuonna 2003. Siirtolapuutarhan paikaksi tuli lopulta muutamien mutkien kautta Paltaniemen puutarhurilta vuokrattu maa-alue. Myöhemmin yhdistys on ostanut maa-alan ja vuokraa palstoja siirtolapuutarhamökkien omistajille. Ensimmäiset mökit ovat rakennettu 2005.

Siirtolapuutarhassa on eri kokoisia palstoja, tontteja. Illan emännän ja isännän palstan koko on noin 400 neliötä ja alueen suurin tontti on reilu 600 neliötä. Palstoille tulee nyt kesävesi – aikoinaan vesi piti hakea astioilla yhteisestä hanasta. Siirtolapuutarha-alueella on yhteinen sauna.

Palstoilla viljellään kukkia ja hyötykasveja, kuten esimerkiksi marjapensaita, hedelmäpuita, porkkanaa, perunaa, tomaatteja ja kurkkua. Tänä keväänä illanemäntä, Maija, oli esikasvattanut kahdeksan viikkoa Anna Belle -perunoita. Viime perjantaina hän oli istuttanut perunat peltoon harsoteltan alle. Maija kertoi, että nämä nyt istutetut perunat syödään juhannuksena.

Yhteisöllisyyttä alueella tuo siirtolapuutarhureiden yhteiset tapahtumat, kuten syksyllä pidettävät sadonkorjuujuhlat ja keväällä Roudan rapsuttelutalkoot, jolloin yhteiset alueet siivotaan. Se, että mökit ovat lähekkäin toisiaan, tuo turvallisuutta. Vaikka mökit ovat kaupungin omakotitalojen tapaan lähellä toisiaan, on palstapuutarhureilla mökeillään omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Reissussa olevan naapurin kukkia kastellaan ja koiraa hoidetaan.

Maija kertoi, kuinka eri kasvit ovat löytäneet oman paikkansa palstalla. Palstapuutarhurit vitsailevatkin, että kyseessä on todellakin siirtolapuutarha, kun kasvit vaihtavat paikkaa ja harvoin mikään kasvi löytää suoraan oman paikkansa palstalta. Kotiin tultuani minua hymyilytti omalla pihalla kierrellessäni, että onhan se melkoinen siirtolapuutarha tämäkin – taidan nimittäin siirtää ainakin muutamia kukkia toiseen paikkaan pihalla 🙂