|

Yksin sinun

Kuva Ia Samoil/Kajaanin Kaupunginteatteri: Yksin sinun, Kari Suhonen ja Eeva Aitta

Muistatko vielä, miltä tuntui herätä puolison vierestä niinä aivan ensimmäisinä aamuina?
Oletko koskaan miettinyt, miksi olette puolisonne kanssa valinneet toisenne kaikki nämä vuodet? Entä miksi valitsette toisenne tänään?

Kajaanin Kaupunginteatterin teatterikaverina olen kaksi kertaa päässyt seuraamaan Yksin sinun -esityksen harjoituksia. Teatterikaveritoiminta on Kajaanin Kaupunginteatterin ja Kajaanin Kaupunginteatterin Tuki ry:n yhteistyömuoto, minkä tarkoituksena on madaltaa kynnystä tulla teatteriin. Lipun varauksen yhteydessä teatteritreffeille ilmoittautuneet saavat kuulla taustatietoja näytelmästä ja keskustella teatterikokemuksestaan. Treffien yhteydessä on myös tekijätapaaminen eli joku työryhmän jäsen käy tervehtimässä ja kertomassa esityksestä teatteritreffiläisille.

Kuva Sari Kaurola/Kajaanin Kaupunginteatteri: Yksin sinun, Kari Suhonen ja Eeva Aitta

Yksin sinun -esityksen synnyn taustalla on kolme juonnetta. Yksi juonne on esityksen näyttelijöiden toive olla mukana samassa produktiossa. Toinen juonne on käsikirjoittaja Anna Krogeruksen taito kirjoittaa syvällistä tekstiä rakkaudella, että toivon mahdollisuus jää auki. Kolmas juonne on erilaisen yhteistyön muodon tekeminen eli yhteistuotannon tekeminen Kajaanin Kaupunginteatterin ja Varkauden teatterin kesken. Työryhmä on kokoontumut vuosien aikana eri puolilla Suomea työstämään esityksen materiaalia työpajoissa.

Esitys on Leenan ja Jari-Matin, naisen ja miehen, tarina. Vaikka rooleissa olevat Eeva Aitta ja Kari Suhonen ovat siviilissäkin aviopari, ei näytelmä kerro heidän perisuhteestaan. Esitykseen on kylläkin työpajojen kautta tullut työryhmän jäsenten kokemuksia ja ajatuksia parisuhteesta.

Kuva Tarja Karvonen/Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogi

Yksin sinun on syvä ja kaunis esitys miehestä ja naisesta, pitkästä parisuhteesta. Raitoja elämän matossa, jonka raitojen väliin on jäänyt puhumattomia asioita. Yksin sinun kertoo läheisyyden kaipuusta ja esteistä, joita itse rakennamme yhteyden tielle.

Esitys on tarkoitettu kaikille parisuhteessa eläville, niissä pettyneille ja niistä haaveileville. Yksin sinun ottaa osumaa, hipaisee, naurattaa ja lohduttaa.

Kuva: Tarja Karvonen/Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogi

Esitys on Kajaanin kaupunginteatterin ja Varkauden Teatterin yhteistuotanto.

Kantaesitys saa ensi-iltansa Kajaanissa 22.9.2018 ja Varkaudessa 5.10.2018.

Käsikirjoitus Anna Krogerus
Ohjaus Eino Saari
Lavastus ja pukusuunnittelu Markku Hernetkoski
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Kari Suhonen

Näyttämöllä
Eeva Aitta ja Kari Suhonen