Seniorin eväät -hankkeen toiminta on käynnissä.

Kurssitoimintaa ei tälle vuodelle enää pysty sopimaan, mutta pienempiä kertaluontoisia luento-, keskustelu- tai esittelytilaisuuksia on mahdollista järjestää, ne onnistuvat myös etäyhteyksin.

Kurssitoimintaa kannattaa kysellä hyvissä ajoin jo vuodelle 2022, ne varmistuvat kuitenkin vasta kun rahoituspäätös jatkolle saadaan joulukuussa.

Seuraamme koronatilannetta ja suosituksia alueellamme jatkuvasti ja muutamme toimintaamme niiden mukaisesti.

Korona-ajan turvallisuusohjeet toiminnassamme

Noudatamme kurssitoiminnassa viranomaissuosituksia. Päivitämme toimintaohjeita tarpeen mukaan. Näin toimimme kursseillamme:

  1. Kurssille saa tulla vain terveenä!
  2. Pidämme hyvää huolta käsihygieniasta. Pesemme kurssilla käsiä useasti. Kurssilaisten käytössä on myös desinfioivaa käsihuuhdetta ja kertakäyttökäsineitä. Käytämme kertakäyttöisiä käsipyyhkeitä.
  3. Pidämme hyvät turvavälit. Olemme pienentäneet ryhmäkokoa ja järjestämme keittiö- ja ruokailutilat niin, että turvavälit on mahdollista pitää koko kurssin ajan.
  4. Työskentelemme ja ruokailemme turvavälit huomioon ottaen.
  5. Varamme kurssitoimintaan kasvomaskeja, joita käytämme tilanteen niin vaatiessa.
  6. Varaamme tarpeeksi työvälineitä kurssilaisten käyttöön.
  7. Tehostamme tilojen siivousta ja käytämme desinfioivaa puhdistusainetta ennen ja jälkeen kurssin.
  8. Pidämme kaikkien kurssilaisten yhteystiedot tallessa mahdollisen tartuntaketjun selvittämiseksi.
  9. Lisätietoja saat joka kurssilla kurssin ohjaajalta.
  10. Mahdollisuuksien mukaan toteutamme Seniorin eväät -hankkeen toimintaa myös ulkona ja luonnossa liikkuen sekä etäyhteyksin.