Kesäinen Virkee-tervehdys!

Kesäinen Virkee-tervehdys!

Syksystä 2018 alkanut ensimmäinen hankevuosi on näin kesä-heinäkuun vaihteessa jo varsin pitkällä. Paljon on ehtinyt tapahtua ruokakursseilla keittiössä, erilaisilla ryhmäkerroilla, avoimissa ruokainfoissa ja ravintoluennoilla. Tähän mennessä mm. Kitee, Tohmajärvi, Nurmes, Lieksa, Outokumpu, Juuka, Kontiolahti ja Ilomantsi ovat Joensuun ohessa tulleet tutuiksi erilaisissa ikäihmisten kohtaamisissa. 

Ravintoasioista on käyty monia mielenkiintoisia keskusteluja eli ruoka-arki puhututtaa. Jokainen syö päivittäin, mutta ruokavalinnat ovat vaihtelevan yksilöllisiä. Yksin asuminen ja itselle ruoan valmistaminen, annoskokojen pieneminen sekä nälän ja janon tunteen heikkeneminen – etenkin näitä teemoja on usein ikäihmisten kanssa keskusteluissa pohdittu.

Iän myötä on ravinnon laadullinen sisältö tärkeää, jotta energiaa ja ravintoaineita saadaan päivittäin riittävästi. Ikäihmisten kanssa ruokatottumuksia onkin pohdittu mm. ateriarytmin kannalta, missä on mietitty pääaterioiden ja välipalojen sisältöä ja tarvetta omassa ruoka-arjessa. Näin ollen ohessa onkin Virkee-vinkkinä välipalalle helppo juotava smoothie, jota voi muokata ja valmistaa omien makumieltymysten mukaisesti. Kokeile smoothieen vaihdellen erilaisia marjoja tai yhtälailla pakastemarjoja, samoin korvaa osa jogurtista esim. rahkalla, maidolla tai piimällä.

Kesäinen marjasmoothie:

2-3 dl tuoreita marjoja
5 dl maustamatonta jogurttia
1
banaani
1 tl vaniljasokeria

Yhdistä marjat, viipaloitu banaani ja vaniljasokeri kulhossa. Sekoita ainekset sauvasekoittimella sileäksi ja kuohkeaksi, tai käytä tehosekoitinta.

Aurinkoista keskikesää!

Virkeesti arjessa -blogi

Virkeesti arjessa -blogissa voit seurata hankkeen kuulumisia ja etenemistä Pohjois-Karjalassa. Sanat ja kuvat viestikööt aina ajoittain kohtaamisista, joita ikäihmisten kanssa koemme Virkeessä. Kirjoitukset löytyvät ohesta vasemmalta.

Tervetuloa mukaan Virkee-blogimatkalle! 🙂

Materiaalit ja vinkit

Materiaalit ja vinkit

Virkeet keittiössä – Arkiruokavinkkejä ikäihmisille – Vihko (pdf)

  • Vihko sisältää helppoa tietoa ikäihmisten ravitsemuksesta, muun muassa ateriarytmistä sekä riittävästä proteiinin-, kuidun- ja rasvansaannista. Vihkoon on koottu yhden päivän esimerkkiateriat ja niiden reseptit. Resepteihin on valittu maukkaita arkiruokia, jotka on helppo valmistaa.
  • Vihkon sisällön on suunnitellut Virkee-hankkeessa työskennellyt ravitsemusterapeutti. Kuvituksen ja taiton on tehnyt opinnäytetyönä Verna Kuittinen Karelia AMK:sta: Kurssimateriaalin kuvitus ja taitto Virkee-hankkeeseen.

Ravitsemusta ikävuosiinluentomateriaali ikääntyneiden ravitsemuksesta vuodelta 2021 (pdf)

  • Luentomateriaali on yleiskatsaus ikäihmisten ravitsemukseen ja ravitsemuksen tarpeisiin ikääntyessä.

Ikäihmisten lautasmalli

Ikäihmisten lautasmallin avulla on helppo koostaa ateria täysipainoiseksi ja varmistaa monipuolisesti eri ravintoaineiden saanti. Jaa ateria lautasella kolmanneksiin: kasvislisäkkeeksi, proteiinin lähteeksi ja hiilihydraatin lähteeksi. Annoskokoa muuttamalla sama ateria soveltuu eri energiantarpeille. Jos energiansaanti on niukkaa, ruokaan voi lisätä lorauksen kasviöljyä. Käytä lautasmallia apuna myös aamu-, ilta- ja välipalojen koostamisessa.

Lähde: Vireyttä seniorivuosiin -ikääntyneiden ruokasuositus (VRN ja THL, 2020)

Proteiinin tarve kasvaa ikääntyessä. Valitse joka aterialle jotain proteiinipitoista, kuten kalaa, kananmunaa, maitotuotteita tai leikkelettä aterian mukaan. Syö kalaa 2-3 kertaa viikossa.

Kasviksista saat makua ja väriä ruokaan. Vaihtele kasviksia sesongin mukaan. Kun lautasellasi on vähintään viittä eri väriä, saat monipuolisesti eri ravintoaineita aterialtasi.

Ruokajuomaksi sopii maito, piimä tai vesi. Lisää täysjyväleivän päälle kasviöljypohjaista rasvalevitettä. Marja- tai hedelmäjälkiruoka täydentää ateriaa.

Tästä linkistä löydät lisää yleistä tietoa ikäihmisten ravitsemuksesta Martat.fi-sivustolta.


Videot ja podcastit

Hedelmäiset energiapatukat -video

  • Videolla valmistetaan energiapatukoita, jotka ovat maukasta ja ravitsevaa välipalaa päivän pääaterioiden välissä nautittavaksi. Energiapatukat sopivat hyvin myös kahvileiväksi.

Virkee -esimerkkiaterian energiasisältö -video

  • Videolla tarkastellaan yhden Virkee-ruokakurssikerran ruokien energiasisältöä. Katso videolta, mitä energiaravintoaineita kasvissosekeitto, broileripyörykät, soijarouhekastike, pinaattiperunasose, siemennäkkileipä, rahkalevite ja marjakiisseli sisältävät ja miten paljon energiaa tällaisesta ateriasta saa.

Virkeen vohvelikestit -virtuaalimarttailta 10.5.2021

  • Virkee-hankkeen naiset valmistavat yhdessä Pohjois-Karjalan Marttojen ravitsemusasiantuntija Sirpa Nygårdin kanssa tarjottavaa kesäkesteille. Toteutuksessa pyritään hyödyntämään kotivarana antimia ja toisaalta huomioimaan erityisruokavaliot.

Virkeet vireästi Kiteellä -podcast.

  • Martat haastaa -podcastin jakso 6/2021, jossa Timo Paakkunainen ja Virve Hiltunen kertovat osallistumisesta Virkee – Vireästi Karjalassa -hankkeen arkiruokakurssille helmi-maaliskuussa 2021. Ruokakurssi järjestettiin Kiteen Huvikeskuksessa yhteistyössä Yhteisötalon (ViaDia) kanssa. Pohjois-Karjalan Marttojen ruokakurssin vetäjä, ravitsemusasiantuntija Sirpa Nygård haastatteli Timoa ja Virveä kurssikokemuksiin ja omaan kotiruokailuun liittyen.

Luettavaa Virkeestä ja muista Elämänotteen hankkeista… 🙂

VIRKEE – VIREÄSTI KARJALASSA -HANKE EDISTÄÄ IKÄIHMISTEN RAVITSEMUSTA  -artikkeli julkaistiin Sosiaali- ja Kuntatalous -lehdessä 2/2021 ja sen voit lukea tästä.

Tarinoita Elämänotteesta osa 6/21: Virkeesti keittiössä


MUISTIRADIO:
https://www.pkmuistiry.fi/muistiradio

Osa 11: Aivoterveyttään voi vaalia ruokavalionkin avulla. Pohjois-Karjalan Marttojen ravitsemusterapeutti Silja Tarvonen kertoo, millaisia asioita kannattaa pitää mielessä. Kun perusasiat ovat kunnossa, voi silloin tällöin myös herkutella.

Osa 44. Suolaa ja piilosuolaa ruokavaliosta. Elimistömme tarvitsee suolaa. Liiallinen suola kuitenkin nostaa verenpainetta, ja se puolestaan on muistisairauksien riskitekijä. Tämä on hyvä pitää mielessä kesän grilliruokien äärellä, sanoo Pohjois-Karjalan Marttojen ravitsemusterapeutti Silja Tarvonen. Tiedätkö, kuinka paljon saat suolaa yhdestä grillimakkarasta?

Käyhän kuuntelemassa! 🙂


Ikäinstituutin Iästä ja elämästä -blogi:

Yhteystiedot

Lisätietoja Virkee-toiminnasta saat

kotitalousasiantuntija Loviisa Salinilta:
puh. 0400 167 695 tai loviisa.salin@martat.fi

tai

toiminnanjohtaja Heli Hjälmiltä:

heli.hjalm@martat.fi tai puh. 0400 151 545.

Ota yhteyttä! 🙂

🐟 KUULUUKO KALA ARKEESI?

Vastaa Marttojen ja Saimaan Tuoreen Suureen kalakyselyyn!

🎁 Vastaajien kesken arvotaan S-ryhmän lahjakortteja!

OSALLISTU JA VOITA Kyselyyn vastaaminen kestää vain 5 minuuttia