Kasviskaalikääryleet

15 annosta

Valmistusohje

1 keskikokoinen valko- tai kurttukaali
200 g herkkusieniä
200 g keittojuureksia
1 valkosipulinkynsi
1-2 sipulia
1 rkl öljyä
1 rkl oreganoa/basilikaa
1,5 tl suolaa
0,5-1 tl mustapippuria
2-3 dl keitettyä ohraa tai riisiä
50 g juustoraastetta
1 rkl siirappia
3-5 dl vettä

1. Koverra kaalista kanta pois. Nosta kaali kattilaan kiehuvaan veteen. Anna hautua, kunnes lehdet irtoavat helposti.
2. Pilko herkkusienet pieniksi. Hauduta herkkusienistä turha neste pois.
3. Lisää joukkoon öljy, hienonnetut keittojuurekset, sipulit ja puristettu valkosipuli.
4. Hauduta 5-10 min. Lisää joukkoon kypsä ohra/riisi.
5. Mausta täyte oreganolla, suolalla ja pippurilla. Maista ja mausta mieleiseksi.
6. Lisää jäähtyneeseen massaan juustoraaste. Jaa täyte kaalinlehdille. Kääri lehdet kääryleiksi ja aseta kääryleet tiiviisti uunivuokaan.
7. Kaada päälle vesi, johon on sekoitettu siirappi.
8. Valele kääryleitä liemellä muutaman kerran kypsennyksen aikana.
9. Anna hautua 175°C:ssa 1½ tunnin ajan. Peitä kypsentämisen puolessa välissä.

Kaalikääryleet vaativat hieman viitseliäisyyttä, mutta maukas lopputulos palkitsee kokkaajan.

Testattu Marttakeittiössä

Hiilijalanjälki
0.33 kg CO2 ekv
  • Energia 69 kcal/annos
  • Rasva 2.2 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 0.7 g
  • Proteiini 2.5 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 11.2 g
  • Sokerit 4.3 g
  • Kuitu, kokonais- 2.6 g
  • Natrium 249 mg
  • Kalsium 69.2 mg
  • Rauta 0.7 mg
  • C-vitamiini 27.2 mg

Viikon ruokalista, ajankohtaiset vinkit ja paljon muuta – Martat-mobiilisovellus