Makumatka Japaniin– avoin ruokakurssi, Joensuu

Japanilainen ruokapöytä on yksinkertaisuudessaan pelkistetyn kaunis. Ruoassa yhdistyvät hienostunut estetiikka, makujen harmonia ja tuoreet raaka-aineet. Mausteet korostavat ruoan omaa makua eivätkä peitä sitä. Erityistä huomiota kiinnitetään umamiin eli täyteläisen maun tavoitteluun. Tällä…

Lanttukukko kotiin viemisiksi – avoin ruokakurssi, Joensuu

Jokainen kurssilainen valmistaa kukkotaikinan, täytteen ja kokoaa oman pienen lanttukukon (hiivataikinaan). Ruskistamisen ja käärimisen jälkeen kukko otetaan kainaloon ja viedään kotiin hautumaan. Kurssilla maistellaan kotitalousasiantuntijan tekemää kukkoa. Tätä kurssia toivotaan…

Vaalea hapanjuurileipä -avoin ruokakurssi, Joensuu

Hapanjuurileivonnan suosio jatkuu kotileipureiden keskuudessa. Leipiä leivotaan, koristellaan, kuvataan ja leipomukset ovat esillä somessa. Nyt leivotaan yhdessä aromikasta, rapeaa vehnähapanjuurileipää. Kurssilla ohjaaja näyttää kaikki oleelliset vaiheet ja lopuksi maistellaan uunituoretta…

Espanjalainen ilta – avoin ruokakurssi, Joensuu

Espanjan, kuten Välimeren alueen keittiössä yleensäkin, käytetään paljon kasviksia ja hedelmiä. Yhteistä Espanjan eri alueille ovat oliivit, oliiviöljy, valkosipuli ja vaalea leipä. Kurssilla tutustutaan espanjalaisen ruoan herkullisuuteen sekä monipuolisuuteen ja…

Ikääntyneen ruokavalio -koulutus

Ruoka iloa ikävuosiin on edelleen ajankohtainen. Vuonna. 2023 Valtion ravitsemusneuvottelukunta kampanjoi ikääntyneiden paremman ruokavalion ja ruokailon puolesta. Kansalaiskampanja tapahtuu syksyllä 2023. Kurssilla voidaan valmistaa ruokaa, joka tukee omaa ja läheisen…

Junnukokki kerhonohjaaja -koulutus

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa! Viisaus pätee myös keittiössä ja muualla kotona opittuihin arjen taitoihin, jotka ovat tärkeitä taitoja jo pienestä pitäen. Nuorena opitut taidot ja käyttäytymismallit kantavat pitkälle…

Vähennä ruokahävikkiä -koulutus

Ketjukoulutuksessa ruokamartat tai muut vapaaehtoiset oppivat ajankohtaista, uutta tietoa ruokahävikistä. Keskustellaan suunnitelmallisuudesta ja ideoidaan ruokahävikin vähentämistä. Koulutuksessa pohditaan marttojen mahdollisuutta vaikuttaa ruokahävikin vähentämiseen. Ketjukoulutus on osa Hävikkifoorumi-hanketta.

Rikkaruohot ruokapöytään -avoin ruokakurssi, Joensuu

Oletko jo kokeillut villiyrttejä salaattiin, keittoon tai leipään? Miltä maistuisi hortainen smoothie? Kevään edetessä luonto puskee monenlaista syötäväksi kelpaavaa villiyrttiä. Kurssilla käymme läpi luonnonyrttien keräämiseen, käyttöön ja säilöntään liittyviä asioita….

Kaiken maailman kakkuja -avoin ruokakurssi, Joensuu

Kakkuja tehdään kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti se on eurooppalaisten mieleen. Kakkureseptejä on muunneltu ja soviteltu uusissa paikoissa erilaisilla raaka-aineilla. Monesta kakusta on tullut myös globaali klassikko. Kakkuja voi tarjoilla juhlapäivinä…

Makumatka Japaniin– avoin ruokakurssi, Joensuu

Japanilainen ruokapöytä on yksinkertaisuudessaan pelkistetyn kaunis. Ruoassa yhdistyvät hienostunut estetiikka, makujen harmonia ja tuoreet raaka-aineet. Mausteet korostavat ruoan omaa makua eivätkä peitä sitä. Erityistä huomiota kiinnitetään umamiin eli täyteläisen maun…