Suunnitelma helpottaa pihan rakentamista ja kustannusten arviointia. Suunnitelman avulla erilaiset toiminnot sijoitetaan pihalle järkevästi ja kasvit löytävät oikeat paikkansa. Kun pihaa rakennetaan vähän kerrallaan, suunnitelman avulla kokonaisuus on hallinnassa.

Haja-asutusalueilla pihan voi suunnitella melko vapaasti mutta taajamissa on otettava selvää kaavamääräyksistä. Usein asuinalueilla tonttia rajaavan aidan materiaali ja korkeus on määrätty yhtenäiseksi. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta tulee selvittää etukäteen tarvitaanko puiden kaatamiseen tai rakennelmien, kuten huvimajojen, pystyttämiseen lupa.

Pihan suunnittelu alkaa asukkaiden tarpeiden kartoituksesta – mitä pihalla halutaan tehdä?  Lapset tarvitsevat paikan pelata ja rakentaa majoja, aikuiset taas mielellään rauhoittuvat ihailemaan näkymiä tai puuhastelevat kasvien parissa.

Tontin sijainti ja maaperä vaikuttavat kasvien menestymiseen. Helppohoitoinen puutarha saadaan, kun pihaan istutetaan  kasveja, jotka viihtyvät tontin tarjoamissa kasvuoloissa. Kasvilajeja valittaessa kiinnitetään huomiota valo- ja kosteusvaatimusten lisäksi  menestymisvöhykkeeseen.

Kokonaisuus muodostuu osista

Pihan toimintojen, kulkuväylien ja oleskelualueiden sijoittelussa otetaan huomioon rakennukset, ilmansuunnat ja naapurusto. Pihan olemassa oleva kasvillisuus kannattaa hyödyntää. Uuset istutukset sijoitetaan olemassa olevien kasvien lomaan.

Kasveilla rajataanpihassa erilaisia tiloja ja luodaan mielenkiintoisia näkymiä. Perennat ja pensaat istutetaan ryhmiksi. Istutusten suunnittelussa huomioidaan kasvilajien korkeus ja leveys,väritys ja ravinteiden tarve. Vesi ja taideteokset lisäävät pihan houkuttelevuutta.

Suunnitteluvaiheessa voi vaikuttaa siihen kuinka paljon hoitoa piha vaatii. Hyötykasvitarha, nurmikko, leikattava pensasaita ja yksivuotiset kesäkukat vaativat eniten hoitoa. Huolettoman tarhurin puutarhassa kasvavat puut, pensaat ja kukkivat perennat katteella peitetyissä penkeissä.

Apua kotipihan suunnitteluun?

Voit toteuttaa unelmiesi kotipihan hyödyntämällä ammattilaisen apua ja ideoita. Ota yhteyttä alueesi marttapiirin puutarhaneuvojaan ja sovi asiasta.

Etelä-Hämeen Martat Hämeenlinna 
Pirkanmaan Martat
Pohjois-Karjalan Martat Joensuu
Pohjois-Savon Martat Kuopio