| |

Kävin treffeillä!

Minua vähän jänskätti! Olihan ne oikeastaan sokkotreffit. Treffikaverin, Maijan, tunsin toki. Mutta en tiennyt, ketä muita tulisi paikalle. Kävin nimittäin Kajaanin Kaupunginteatterissa Merkkipäivä -esityksen jälkeen teatteritreffeillä.

Treffeillä kuulimme näyttelijöiden kertomana näytelmän taustoista ja näytelmän tekemisestä. Treffit olivat lämminhenkinen tilaisuus, missä vallitsi ymmärtävä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Kyselimme näyttelijöiltä ja käsikirjoittajalta pohdituttamaan jääneitä asioita ja keskustelimme teatterikokemuksestamme.

Petriikka Pohjanheimo, Aleksi Lavaste ja Taisto Reimaluoto (kuva: Tiina Hauta-aho, Kajaanin Kaupunginteatteri)

Näytelmä alkoi, kun Topi tuli kotiin. Oli huhtikuinen aamuyö. Eteisen matolla oli nippu postia, päällimmäisenä valokuvaliikkeen kirjekuori.

Katselimme haalistuneita valokuvia ja kuinka Topi vanhempineen muisteli menneitä. Menneitä aikoja ja tapahtumia, jotka naurattivat ja itkettivät – molempia ja yhtä aikaa. Näytelmä kertoi Topin ja hänen perheensä tarina, joka sijoittui 1960-1970 -lukujen Suomeen. Aikaan, jolloin sodat oli sodittu ja uskottiin siihen, että yhdessä rakennetaan kaikille hyvä elämä.

”Albumit täynnä merkkipäiviä
ihan kuin kaikki olisi ollut yhtä juhlaa.”

Merkkipäivä oli pojan kasvukertomus. Tapahtumia, merkkipäiviä, neutraalisti kerrottuna, alleviivaamatta ja kaunistelematta. Asiat tapahtuivat niin kuin tapahtuivat, merkkipäivät menivät niin kuin menivät. Kipu oli kuitenkin kaikessa, mitä Topi puhui.

Näytelmä perustuu Taisto Reimaluodon haastatteluihin; hänen elämäänsä ja elämänkokemuksiinsa alkoholisti isän ja tiukasti uskoon turvaavan uskovaisen äidin lapsena. Näytelmän käsikirjoittaja Taija Helminen tapasi Taiston ensimmäisen kerran elokuussa 2014. Haastettaluista saadusta runsaasta materiaalista on vain muutama prosentti käytetty näytelmään ja materiaali on fiktioitunut matkan varrella Merkkipäivä -näytelmäksi.

Taisto kertoi viehättyvänsä mikrohistoriasta ja -tarinoista. Haalistuneiden valokuvien kautta tarkastelimmekin Topin ja hänen vanhempiensa mikrotarinoita, joiden kautta kuljimme heidän mukanaan kuin sukulaiset, ystävät, naapurit tai kylänmiehet. Kuulimme hääpuheen, olimme matkalla Kainuusta Helsinkiin, näimme lapsen muuton pois kotoa, olimme hautajaisissa.

Merkkipäivä on lempeän armollisesti kerrottu tarina perheestä, lähimmäisenrakkaudesta, uskosta ja luopumisesta. Näytelmässä on lisäksi ja kuitenkin paljon isoja ristiriitoja; mieli hajoaa, ruumis hajoaa, perhe hajoaa, lopussa on sovitus.

Taija Helminen, Taisto Reimaluoto ja Petriikka Pohjanheimo (kuva: Tarja Karvonen)

”Koska lehdet tulevat maahan yhdessä, ja kun tuuli tyyntyy, ne pötköttävät siinä vieretysten ja heiluttelevat ruskeita varpaitaan. Ja hilpeästi rallattelevat toisilleen, sen laulun kuulee kun kuuntelee.” (Taija Helminen, Merkkipäivä)

Merkkipäivä

Yhteistyössä Teatteri 2.0, Lahden kaupunginteatteri ja Uuden näytelmän ohjelma UNO.

Käsikirjoitus Taija Helminen
Ohjaus Kaisa-Liisa Logrén
Lavastus ja pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
Valosuunnittelu Jouni Nykopp
Äänisuunnittelu ja musiikki Tatu Virtamo
Näyttämöllä Aleksi Lavaste, Petriikka Pohjanheimo ja Taisto Reimaluoto

Kantaesitys 1.11.2017 Lahden kaupunginteatterissa
Kajaanin ensi-ilta 15.9.2018 Teatteritalossa

Jätä kommentti

*

Jaa sivu