| |

Missä olet tulevaisuuden ystävä?

Kävin aikamatkalla. Ihan totta. Pari tuntia junassa ja hupsistakeikkaa, olin vuodessa 2030. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin matkustin junalla Pasilaan ja kävelin sieltä tulevaisuuteen. Päiväksi visioimaan ja miettimään mitä se tulevaisuus tuo mukanaan meille martoille. Miten järjestö pelittää reilun kymmenen vuoden kuluttua? Millainen on martta-arki uudella vuosikymmenellä? Marttaliiton järjestämässä aikamatkatyöpajassa me piirien työntekijät pääsimme pohtimaan, kuinka järjestö jatkaa matkaansa kohden uusia aikoja.


Se on kuulkaa jännä juttu tuo tulevaisuus, ei siitä hyvällä tahdollakaan pysty varmasti sanomaan, millainen maailmastamme kehittyy. Sillä sitähän tämä elämänmeno on, väistämätöntä  muutosta, tahdoitpa tai et. Mietin aikamatkapäivän aikana moneen kertaan, että höpönlöpö, uskookohan kukaan näitä minun villejä visioitani? Kyllä ne toisinaan sen verran päättömiä olivat. Ja samaan hengenvetoon ajattelin, että jestas sentään mikä Juurakon Hulda olenkaan. Ajatukseni ovat aivan liian maanläheisiä ja turhan realistisia, etten vain olisi se kuuluisa vastarannan kiiski, muija maalta, joka pitää töppöset tiukasti suomalaisessa savessa ja nostalgisoi kaikella menneellä. Kuka näitä tulevaisuuskuvia nyt oikeasti haluaa piirtää?

Yhtä lailla kuin tulevaisuus, aika antaa tilaa uusille ajatuksille. Nyt kun olen mutustellut tuon aikamatkatyöpajan tekemisiä ja oppeja, olen ehkä hoksannut joitakin juttuja. Järjestön sekä marttojen näkövinkkelistä.

 

Mummokin tuntee ruudun muotoisen tulevaisuuden

Martat ovat vaikuttaneet ja visioineet aina. Hyvä homma, sillä uskoakseni siinä piilee järjestön säilymisen ja suosion salaisuus. Villejä visioita, lennokkaita ideoita ja hurttia huumoria tarvitaan, jotta suunnitelmat ja käytäntö kohtaavat ja ne saadaan toimimaan. Joku voisi sanoa tätä myös luovuudeksi. Kolikon toisella puolella köllöttelee sitten se kiiski, vastarannalla uiskenteleva realisti, jonka maailmaan on turha mitään visioita tunkea. Näin on hyvä. Tässä ja nyt. Ja olkoon vaan, kyllä tähän maailmaan mahtuu, meitä kaikkia tarvitaan. Toisaalta, sujuvat uintiliikkeet ja nenä tiukasti eteenpäin ovat ilmeisen olennaisia myös kiisken elinkaaressa. Järjestötoiminnassa ainoa vaihtoehto pysyä hereillä ja hengissä on porskuttaa, vaikka sitten rantavedessä, mutta eteenpäin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että hyväksyy kaiken yhdeltä istumalta ja tekee heti kuten sanotaan. Järjestötoiminnassa, kuten tosielämässä yleensäkin, kuuluu olla mietteitä ja mielipiteitä, soraääniä ja sulosointuja.

Tässä kohtaa en voi olla kuulematta korvissani äitini usein käyttämää suomalaista sanontaa ”eteenpäin elävän mieli”. Ja kerrottakoon, että äidillä on ikää 88 vuotta. Muisti vähän reistailee, kukaan ei koskaan käy katsomassa ja talvella on aina liian liukasta. Tällaisten harmillisten ajatusten jälkeen, äiti aina toteaa, että kotona on hyvä olla, tässä iässä voi tehdä mitä huvittaa ja jos toiset tykkäävät digittää tai tuijottaa varta vasten ruudun muotoista tulevaisuutta, se heille suotakoon. Mummolle riittää, kun saa mennä köpötellä eteenpäin ja on joku, joka käyttää sitä digiä mummon puolesta, pitää kiinni ja kuuntelee. Näinhän se on. Valinnan vapaus, myös järjestötoiminnassa. Toiset tekee, toiset tuumii, yksi säätää ja kolmas häärää. Oli se järjestö sitten mikä hyvänsä, lähtökohtana pitää olla into, halu ja vapaa tahto tehdä.

 

Tulevaisuuden ystävä etsintäkuulutettu

Olen kiertänyt tänä syksynä eri puolilla Lounais-Suomea Marttaverstaissa tapaamassa yhdistysten toimijoita ja päällimmäisenä esille on noussut ystävät. Yhä uudelleen, yhdistyksestä toiseen kulkiessani olen kuullut kuinka tärkeitä ne marttaillat ovat, siellä on ystävät, siellä tehdään yhdessä. Siksi peräänkuulutankin nyt tulevaisuuden ystäviä. Aivan kuten äidilläni, monella ei ole halua, mahdollisuutta tai yksinkertaisesti mielenkiintoa istua ruudun muotoisen tulevaisuuden rattailla rallattelemassa, tuijottelemassa kuukkelia näyttöruudulta, jakamassa elämäänsä sosiaalisessa mediassa tai keskustelemassa kunnan katukivetyksen puutoksista lintupalvelussa. Mutta aivan saletisti jonkun toisen sormet suorastaan himoitsevat näppäimistöä, pikaista pääsyä pilvipalveluun. Kuinka niitä kiviä pitäisi latoa fiksummin sinne katuun? Mitä se kuukkeli kertoo marttojen tulevasta juhlavuodesta tai millaisia olivatkaan ne ohjeet yhdistysten kotisivujen tekemiseen?

Tulevaisuuden ystävä on hyvä haltija. Hän jelppaa, hänen apuunsa voi luottaa ja moni hankala asia kääntyy siedettäväksi, ellei jopa hyväksi. Haltijan viitan alla yhdessä istuen, vähän ehkä sitä näyttöpäätettä katsellen, monet Wifit, Somet, Pädit ja muut koirien nimet muuttuvat apuvälineiksi, työkaluiksi, joilla tätä järjestötoimintaa liikutellaan. Tänään ja tulevaisuudessa. Yhdessä tekeminen on selvästi yhdistyksissä Se Juttu, miksei siis tulevaisuuteenkin voitaisi mennä yhdessä. Marttoina. Ystävinä.

 

PS. Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että Juurakon Hulda on elokuva ajalta, jolloin netflixit, facebookit ja spotifyt olivat korkeintaan ulkoavaruuden olioita. Jos sitäkään. Elokuva on siis vuodelta 1937, ohjaajana Valentin Vaala.

Kommentit (1)

  1. Hyvä kirjoitus.

Jätä kommentti

*

Jaa sivu