| |

Musta perjantai tulee: kannattaako ostoksille lähteä?

Kuluvalla viikolla olemme epäilemättä kaikki saaneet kuulla lähestyvästä mustasta perjantaista. Se näkyy kaikissa mahdollisissa medioissa paperilehdistä nettiin ja siitä ovat innostuneet niin pienet kivijalkaputiikit kuin suuret kansainväliset kauppaketjut. Mutta mikä Black Friday on, uhka vai mahdollisuus? Rahat riittää! -blogi avaa Suomeen suuresta maailmasta rantautunutta ilmiötä ja auttaa välttämään markkinoiden pahimmat ansat.

Juuret tiukasti Amerikassa

Kiitospäivän jälkeiselle perjantaille ajoittuva Black Friday avaa perinteisesti Yhdysvalloissa joulukaupan sesongin. Siellä päivä on jo vuosikymmenten ajan ollut vuoden suurin yksittäinen ostospäivä ja tästä erään teorian mukaan juontaa myös päivän nimi. Siinä missä ennen kiitospäivää kauppojen kirjanpidossa tilinauhat näyttivät tappiollista punaista, vaihtui väri kiitospäivän jälkeen tehtävän voitollisen tuloksen myötä mustaksi.

Miksei aina voi olla perjantai?

Aiemmin Black Friday sisälsi myös paljon esimerkiksi Hulluihin päiviin verrattavissa olevaa markkinahumua. Kaupat avasivat ovensa jo aikaisin aamulla, pidensivät aukioloaikojaan myöhäiseen iltaan ja ihmiset ryntäsivät tekemään alennuksessa olevia löytöjä tungokseen saakka. Sittemmin, digitalisaation myötä, Black Friday on siirtynyt entistä enemmän verkkokauppoihin perinteisten kauppojen ja tavaratalojen sijaan. Tätä kautta mustan perjantain ilmiö on lähtenyt leviämään kansainvälisesti ja rantautunut lopulta myös Suomeen asti.

Siinä missä menneinä vuosina Black Friday on keskittynyt nimenomaan yhden päivän kulutushysteriaan, on ilmiö viime aikoina laajentunut koskemaan koko viikkoa. Myös suomalaiset kaupat mainostavat alennusmyyntejään jo hyvissä ajoin ennen itse perjantaita.

Ilmiö ja lieveilmiö

Kansainvälistymisen myötä monet Black Fridayn kaltaiset ilmiöt rantautuvat uusimpien muotivillitysten tapaan melko nopeasti myös Suomeen. Tässä on nähtävissä sekä hyviä että huonoja puolia. Suunnitelmallinen, säästäväinen ja heräteostoihin hairahtumaton saattaa tehdä mustan perjantain alennusmyynneistä huomattaviakin löytöjä, varsinkin jos ostoslistalla on elektroniikkaa tai kodintekniikkaa.

Toisaalta houkuttelevat mainokset ja näennäisen suuret alennusprosentit saattavat saada meidän tekemään harkitsemattomia, turhia tai jopa taloudelliselle tilanteellemme tuhoisia ostopäätöksiä. Lisäksi monet pikavippejä tarjoavat yritykset ovat ottaneet Black Fridayn markkinoinnissaan huomioon. Meille mainostetaan tuhannen euron shoppailurahoja ”ihan siltä varalta” että perjantaina sattuisi tulemaan jokin ohittamaton tarjous vastaan. Näiden shoppailurahojen korot ja lainanhoitokustannukset vaivaavat vielä siinäkin vaiheessa, kun se hätiköidysti tehty heräteostos on siirretty varaston perälle pölyttymään. Lisäksi alun perin alennuksessa ollut tuote saattaa maksaa lopulta enemmän pikalainan ylimääräisten kustannusten myötä. Black Fridayn aiheuttamasta velkaantumispiikistä voit lukea lisää Perintäritarin blogista.

Shoppailu pelkän shoppailun ilosta ei myöskään ole hyväksi ympäristölle. Luonnon ystävä ja järkevä kuluttaja panostaa laatuun, kestävyyteen ja lähellä tuotettuun pelkän hinnan tuijottamisen sijaan. Tarpeeseen saa ja pitääkin ostaa, mutta jokaisen alennusmyynnin kohdalla kannustamme toki kuluttajaa miettimään: ”Tarvitsenko tätä oikeasti?”. Markkinat käyttävät loputtomat määrät euroja ja dollareita saadakseen markkinoitua meille sekä tätä ylenpalttista ostosjuhlaa että tuotteita, joita ilman tulisimme myös toimeen.

Nopeat vinkit Black Fridayn varalle:

  1. Mieti etukäteen, mitä tarvitset. Aseta itsellesi maksimibudjetti tarvitsemallesi tavaralle ja pyri säästämään siihen tarvittava raha etukäteen.
  2. Vertaile, tutki ja selvitä myös alkuperäinen hinta ja mahdolliset postikulut. Mieti, onko alennus niin merkittävä, että tavara kannattaa ostaa.
  3. On myös ihan ok olla ostamatta mitään. Älä antaudu valtavirran vietäväksi vaan ole oman taloutesi hallitsija.