| |

Yhteistä vastuuta myös talouden hyväksi

Koronapandemia on rauhallisen kesän jälkeen nostanut päätään myös Suomessa. Olemme loppusyksyn 2020 viikot saaneet seurata moninkertaistuvia tartuntalukuja ja uutisia massa-altistumisista. Edeltävänä keväänä Suomi oli käytännössä jo säpissä nykyisillä tartuntaluvuilla. Tuon tien uudelleen kulkeminen olisi kuitenkin sekä valtion että yksilöiden talouden kannalta kohtalokas. Pandemian toisen aallon taittaminen vaatii näin ollen myös Suomessa erilaista toimintaa aiempaan verrattuna.

Kevään pandemia, massiiviset lomautukset ja irtisanomiset jättivät jälkeensä laajan joukon uusia talousvaikeuksien kanssa painiskelevia kansalaisia. Lainojen lyhennysvapaat ja muut velkajärjestelyt toivat monelle tilapäistä helpotusta tilanteeseen, mutta normaaliin paluun viivästyminen tuo tilanteen raadollisuuden uudelleen heidän eteensä. Esimerkiksi Takuusäätiön takauksia lainojen uudelleenjärjestelyyn oli haettu heinäkuun loppuun mennessä 30 prosenttia vuoden 2019 tilannetta enemmän. Monelle kevään jäljiltä talouden tasapainoon päässeelle uusi isku voi olla entistä pahempi.

Kansainvälinen talous on epävarmojen aikojen edessä. Kun vienti takkuaa, siirtyy kansantaloudellinen paine mahdollisuuksien mukaan kotimaisen kulutuksen varaan. Etenkin palvelualat ovat tällä hetkellä puun ja kuoren välissä. Yhteiskunnan sulkeminen aiheuttaisi mahdollisia konkursseja tai vähintään laajamittaisia lomautuksia. Nämä taas heijastuisivat etenkin pienituloisten alan työntekijöiden, esimerkiksi osa-aikatyöläisten ja opiskelijoiden, elämään. Esimerkiksi OP:n, Takuusäätiön ja Marttaliiton Rahapuhetta -tutkimuksen (2019) mukaan alle 20 000 euroa vuodessa tienaavista vain joka kolmannella oli vähintään yhden kuukauden menoja vastaava summa säästössä pahan päivän varalle. Tähän kansanosaan rajoitukset iskisivät kaikkein pahiten.

Moni ajattelee olevansa immuuni koronalle perusterveyden tai nuoren iän takia. Kuitenkin, vaikka tauti ei sinua itseäsi koskettaisi, on sen leviämisellä vaikutus jonkun muun terveyteen ja talouteen. Tämä taas heijastuu pitkällä aikavälillä myös kansantalouden toimintaan. Todennäköisesti harva kaipaa takaisin suljettujen ovien ja massiivisten lomautusten Suomeen. Valtioneuvosto on antanut varsin selkeän suosituksen, jolla Suomi pitää koronan tuhot omalta osaltaan minimissä. Jos siis voit, toimi vastuullisesti. Käytä maskia, huolehdi hygieniasta ja pidä turvaväliä. Teet sen paitsi itsesi niin myös kanssaihmistesi ja Suomen talouden vuoksi.

Erkki Ukkola
Hankekoordinaattori, Rahat riittää! -hanke
Marttaliitto ry

Artikkeli on julkaistu alun perin mielipidekirjoituksena seuraavissa lehdissä: Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Kymen Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat