| |

Eettinen joulupukki

Rakas Joulupukki,

Joulun ajan lähestyessä sinulla on varmasti pajassasi paljon kiireitä. Monet ihmiset ympäri maailmaa ovat mukana lahjatalkoissa ostamalla lahjoja perheenjäsenilleen, ystävilleen ja muille tutuille. Mutta oletko seurannut keskustelua siitä, missä se sinun pajasi on? Eihän se ole sellaisessa maassa, jossa ihmiset työskentelevät huonoissa oloissa, joissa käytetään lapsityövoimaa ja joissa ei noudateta työaikoja?

Verkkokauppa on mahdollistanut ostosten helpon tekemisen ja myös kovemman kilpailun. Nyt on helppo vertailla, mistä saisi edullisimmin tietyn tuotteen, mutta usein unohtuu, kuka tuotteen valmistaa ja millaisissa olosuhteissa. Ostosten tekeminen on kasvotonta.

Lahjat ovat toki tärkeitä erityisesti lapsille. Näin eilen Hope ry:n joulukuusessa erään lapsen lahjatoiveen: ”Yllätyslahja isille”. Tämän lahjatoiveen on esittänyt lapsi, jonka perhe on syystä tai toisesta vähävarainen. En voinut olla tarttumatta toiveeseen ja antaa joululahjaa sellaiselle, joka sitä tarvitsee. Meillä on monta ihmistä Suomessa, niin pientä kuin suurta, joille joulu voi olla vaikeaa aikaa. Siksi toivonkin, että pienillä teoilla ja aineettomilla lahjoilla voimme antaa tarpeellisia lahjoja niille, jotka niitä tarvitsevat, niin kotimaassa kuin ulkomaillekin.

Tiedän, etten voi olla ostamatta tänäkään jouluna muutamaa aineellista lahjaa. Siksi suuntaankin paikallisille joulumarkkinoille ja ostan lahjani sieltä. Pienet paikalliset toimijat ja tuottajat tekevät ennen juhlapyhiä hyvän tuloksen, jolla he monesti kattavat muun ajan kulut. Olisikin tärkeää muistaa omissa arjen valinnoissa suosia lähituottajia myös joulun jälkeen, eikö totta? Silloin ainakin tiedämme, millaisissa oloissa tuote on tehty ja hiilijalanjälkikin olisi lyhyen matkan vuoksi pienempi.

Ihanaa kestävää joulun aikaa sinulle ja kaikille tontuille ympäri Suomen maan!

t: Maria

p.s. Tässä muutamia linkkejä jouluun

www.facebook.com/Lajitin

https://yle.fi/uutiset/3-9988832
https://eetti.fi/toiminta/teemat/vaatteet-ja-kengat/

Maria Nurmi

Kotitalousasiantuntija, Pohjois-Karjalan Martat ry

Hankeasiantuntija, Lajitin-hanke. Yhteistyössä UEF, rahoittaja EAKR, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto