| |

Marttatori – Senaatintori täyttyi marttaenergiasta

.

Siinä se oli – hartaasti odotettu Marttatori-päivä! Kävin tapahtumassa tyttäreni kanssa. Tyttäreni on myös martta. Annoin hänelle nimittäin 18-vuotislahjaksi marttajäsenyyden.

Marttatori oheisohjelmineen oli Martat 120 juhlavuoden todellinen huipennus! Tori täynnä marttoja ja marttailusta kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma kiinnosti myös turisteja, jotka olivat tulleet katsomaan Tuomiokirkkoa tai kaupunkikierroksellaan päätyivät torille. Juttelin yhden saksalaisen naisen kanssa, joka perheineen oli tapahtumassa. Hän kertoi heidän olevan laivaristeilyllä. Tapahtuma kiinnosti naista, joten kerroin hänelle Martoista ja marttailusta.

Edellisen päivän sateet olivat vaihtuneet Marttatori-päivän auringonpaisteeksi ja pieneksi sadekuuroksi. Torilla olevilla kojuilla kiertely onnistui mukavasti, kun tapahtuman käsiohjelmasta löytyi kartta, tietoa teema-alueista ja hauska rastirata, josta kerroin ”Enää muutama päivä – Marttatorilla tavataan!”– postauksessani.

Käsityöteema-alueella mm. tehtiin kestohedelmäpusseja ja …

.

neuvottiin, kuinka kuteita leikataan uudella tavalla.

Törmäsimme käsityöteema-alueella oman yhdistyksen marttoihin! Tuula ja Raija Variskankaan Martoista seurasivat tarkasti ja kuvasivat, kuinka kuteita leikataan ja laitetaan kerälle.

Tapahtuman antia oli tieto-taidon karttumisen lisäksi ehdottomasti kohtaamiset marttaystävien kanssa! Torilla, ruokailemassa ja illalla konsertissa tapasin monia marttaystäviäni eri puolilta Suomea. Monia ystäviä jäi kyllä kohtaamattakin, vaikka samalla torilla pyörittiin tai samassa konsertissa oltiin. Seuraavassa yhteisessä tapahtumassa sitten tavataan!

Jätin neulomiani villasukkia käsityöteema-alueella olevaan Sukat äidille -tempauksen sukkien palautuspisteeseen.

Tapahtuman jälkeen luin Facebookista, että Marttatorille oli tuotu 750 kpl sukkia! On Marttaliitossa ollut kyllä tunnelma katossa upeasti onnistuneen Marttatorin sekä Sukat äideille -tempaukseen tulleiden sukkien vuoksi! Hyvä Martat!

Sukat äidille -tempaus jatkuu vielä, joten lue tempauksesta lisää Marttojen sivuilta KLIK.

Kansainvälisyysteema-alueella oli mahdollisuus mm. tutustua Marttojen tekemään kehitysyhteistyöhön, tavata kumppaneita maailmalta, ostaa kamerunilaisia koruja ja huiveja sekä…

maistaa paahdettuja pähkinöitä.

Lue lisää Marttojen kansainvälisestä toiminnasta klikkaamalta tästä KLIK.

Ruokateema-alueella oli syyskauden ihania omenoita! Alueella tutustuttiin myös kestävään ruokaan ja ravitsemukseen.

Vuoden 2019 vihannes on juurikkaat. Juurikkaisiin kuuluvat puna-, kelta-, raita-, valko- ja sokerijuurikas sekä lehti- ja ruotimangoldi. Marttojen sivuilta voit lukea lisää juurikkaista. Persimon-punajuurisalaatti, punajuurikeitto, punajuurikakku – nämä ja monta muuta punajuurireseptiä löydät myös Marttojen sivuilta.

.

Torilla opeteltiin vastuullisen kalan hyödyntämistä sekä tutustuttiin ja tunnistettiin oikeita kaloja!

Kaloista saa terveellisiä, maistuvia ja maukaita ruokia. Marttakoulun reseptisivuilta löytyy erilaisia kalaruokien reseptejä. Marttojen kalajuttuihin pääset klikkaamalla tästä KLIK.

Upean päivän päätyttyä, Marttatorin hiljennyttyä ja illan hämärtyessä vietimme iltaa Savoy-teatterissa Martat 120 vuotta-juhlakonsertissa Savoy-teatterissa. Lavalla esiintyi Suomen pitkäikäisin viihdeorkesteri Dallapé, seuranaan pitkän linjan iskelmälaulaja sekä filmitähti Pirkko Mannola. Konsertin käsikirjoittaja Heikki Kahila oli oivallisesti nivonut esitykseen niin Marttojen, Dallapén kuin Suomenkin historiaa.

Musiikki vei meidät menneille vuosikymmenille ja itse kukasenkin martan kengät naputtivat tahtia lattiaan, kun Savoy-teatterin sali täyttyi musiikista.

Marttaliiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäisellä, pääsihteeri Marianne Heikkilällä ja Marthaförbundetin toiminnanjohtaja Annika Janssonilla oli puheenvuoroissaan konsertissa hymy herkässä, eikä ihme, sillä olihan takana pitkään suunniteltu ja huolella valmisteltu upeasti toteutunut Marttatori!

.

Tämän ensimmäisen Marttatori-postauksen loppuun tietenkin asiaan kuuluvat Martta Matkaajan Hki by night-turistimatkakuvat. Näin hienot näköalat ovat Solo Sokos Hotel Tornin ylimmästä kerroksesta Helsingin ylle.

Kommentit (2)

  1. Kiitos Tarja 🙂

    • Kiitos kaikille mahtavan Marttatorin suunnittelijoille ja toteuttajille!

Jätä kommentti

*

Jaa sivu