Takaisin tapahtumalistaukseen

Muonitus- ja kahvitusjärjestäjän osaamispakki -koulutus ja kenttäkeitinharjoitus, Kesälahti

Järjestöissä ja kylillä on joskus tarve valmistaa ruokaa isommallekin ruokailijamäärälle ja usein ruuanvalmistajina ovat vapaaehtoiset. MURU –Muonitusosaamisen vahvistaminen kylillä -hanke on kouluttanut marttoja ja muiden järjestöjen vapaaehtoisia eri puolilla maakuntaa ja nyt on vuorossa Kesälahti. Muonituskoulutuksen 12.6. lisäksi järjestetään kenttäkeitinharjoitus 30.6., jonka tuotos tarjoillaan yleisölle Sovintolassa klo 13–14.

Koulutuksen tavoitteena on edistää marttojen ja muiden yhdistysten valmiutta muonitus- ja kahvitustoiminnan järjestämiseen ja taidon ylläpitämiseen. Koulutuksen käyneet osaavat järjestää erilaisien tilaisuuksien ruokahuoltoa ja kahvituksia. Tavoitteena on vakiinnuttaa muonitus- ja kahvitustoiminnan laatua Martoissa ja muiden yhdistysten keskuudessa. Koulutus soveltuu kaikille martoille ja vapaaehtoisille, myös aloitteleville.

Koulutus ja harjoitus ovat maksuttomia. Harjoittelemme 12.6. illalla hälytysmuonitustarjoilun (leipää lisukkeineen, hedelmää, kahvia ja teetä) tekemistä ja samalla saamme iltapalaa. Harjoituksessa nautimme keittoa. Mukaan kutsutaan kaikkia kiinnostuneita ja ilmoittautuneita on jo monesta yhdistyksestä. Ilmoittautumiset koulutukseen ja harjoitukseen: Kesälahti-Martat, Päivi Leinonen p. 0504629021 tai pta.leinonen@gmail.com tai P-K:n Marttojen tapahtumakalenteriin.

Koulutuksen täydentää kenttämuonitusosuus perjantaina 30.6. noin klo 9–15. Silloin harjoitellaan keiton keittämistä Lions Club Punkaharjulta vuokratulla kenttäkeittimellä m/29. Harjoituksessa tutustutaan kenttäkeittimen turvalliseen ja monipuoliseen käyttöön ja keitetään yhdessä suunniteltua keittoa. Harjoittelun tuotoksena syntyvä keitto tarjoillaan ilman maksua Sovintolassa yleisölle klo 13–14. Kesälahdella tapahtuu tuolloin monenlaista, Kesälahti City Mahaton on menossa, kalatapahtumat tulossa ja teatteriakin on keiton päälle.

Koulutuksen järjestää MURU-hanke. Vastaavia tai muokattuja koulutuksia järjestetään muulla maakunnassa, kysy näistä Tiina Anola-Pukkilalta tiina.anola-pukkila@martat.fi tai 050 448 3321.