Alma Forstén 1904: Väärä katsantokanta eräässä edistystavassa
Tänä viikonloppuna vietämme vappua, joka on perinteinen opiskelijoiden sekä työväen juhlapäivä. Marttaliiton puutarhaneuvonnan ja Emäntälehden äiti Alma Forstén kirjoitti Emäntälehden kirjoituksessaan vuonna 1904 ruumiillisen työn ja sen tekijöiden arvostuksesta.
Väärä katsantokanta eräässä edistystavassa
Kaikissa asioissa ja ihmiselämän erialoilla, on ihmisten katsantokantaa kehitettävä ja jalostettava. Ei sillä, että monet vanhat asiat, vanhat tavat ja olosuhteet olisivat mitenkään mainittavia tahi huonojakaan, mutta kaikilla on aikansa ja monet ajan virtaukset, jotka vievät aikaamme eteenpäin ja saavat sijansa ajattelevissa kansoissa, eivät yksityisten itsekkäistä vastustelemisista suinkaan kokonaan tule ehkäistyksi tahi kuole, mutta kuitenkin voi vastustus olla haittana edistyksen tasaiselle kululle.
Ja niin voi joskus tapahtua, että joku hyvä aate, pyrintö ja toimi saa paljo kärsiä siitä, että yleinen katsantokanta asiasta ei ole tarpeeksi kypsynyt ja kehittynyt. — Tässä olisi kysymys katsantokannasta, eräässä hyvin tärkeässä asiassa, jota meidän maassamme on vielä sangen vähän ajateltu ja josta mielipiteet eivät vielä ole tarpeeksi kypsyneet. Se on nimittäin ruumiillisen työn arvosta tahi arvottomuudesta. Yleinen katsantokanta on peräti väärä tässä asiassa ja paljo menee aikaa ja paljon tarvitaan sivistyneiden ja oikein ajattelevien apua, ennenkun mielipiteet ruumiillisen työn arvosta on johdettu oikeaan suuntaan. Meidän tulisi oppia ymmärtämään, että ruumiillinen työhän se juuri on se työ, jonka avulla maa ja kansa pysyy pystyssä, ja että se on toki ala sellainen, jossa meille on suotu loppumaton kehityksen mahdollisuus. Vieläpä on ruumiillinen työ oivallinen kasvatuksen välikappale, sillä käytännöllinen työ ilmaisee kaikkein helpommin ihmisluonteen sekä hyvät että huonot puolet, sillä se on niin tavattoman monipuolista. Yksipuoliseksi ihminen ei ruumiillisessa työssä milloinkaan joudu eli tule. Siinä, jos missä, tulevat ihmisen kaikki tiedot ja taidot kysymykseen.
Tämän me ehkä kaikki olemme valmiit puheessa myöntämään, mutta sittenkun tulee tosi kysymys tarttua ruumiilliseen työhön, niin silloin ollaan valmiit sitä halveksimaan, vieläpä mennään niinkin pitkälle, että halveksitaan ruumiillisen työn tekijöitäkin. Tässä suhteessa olemme peräti väärällä kannalla ja huomaamme tarkemmin ajatellen, että paljon, paljon olisi tehtävä, ennenkun saamme mielipiteet ruumiillisen työn arvosta, johdetuksi oikeaan suuntaan. Henkemme on alituiseen kehitettävä. Sehän on velvollisuutemme. Tosi ihmisiksihän meidän kaikkien on pyrittävä, tapahtukoon se sitte minkä työn kautta tahansa. Se on kyllä yleisesti tunnustettu, että tieto ja taito ovat tarpeen, millä alalla ihminen työskennelleekin, ja kaikki työt ja toimet, ovat yhtä arvossa pidettäviä, kun niiden tekijätkin, kunhan vaan työ tekijänsä kasvattaa ja kehittää todellisiksi ihmisiksi. Elkäämme siis koskaan puhuko halveksivasti mistään rehellisestä työstä eikä sen tekijästä, kun hän on hyvä ihminen, kun häntä vaan ihmisenä voi arvossa pitää. Ainoastaan ihmisyys, ihmisen kehitys ja hänen taitavuutensa työssään, on arvossa pidettävä, eikä ole katsottava työn laatuun, kunhan se vaan on rehellinen ja ihmiskuntaa hyödyttävä työ, olkoonpa sitten mistä laadusta tahansa. Taitavalla, toimekkaalla ihmisellä liikkuu kädessään mikä työkalu tahansa yhtä luontevasti, puuhatkoon hän millä alalla tahansa. Sellaisen työtekijän arvo ei alennu hänen työnsä nimen mukaan.
Väärä katsantokanta se on, joka puhuu eri tavalla eri työntekijöistä, eikä osaa eroittaa ihmisarvoa työstä erilleen. Ihmisarvon voi jokainen hankkia itselleen oman kuntonsa, taitonsa ja kehityksensä kautta, ei sitä hänelle hanki joku erityinen työ tahi virka. Olkoonpa siis ihminen virka-arvon korkeimmilla asteilla tai köyhä ruumillisen työntekijä, niin kumpikin on arvosteltava kuntonsa ja ihmisyytensä eikä toimensa ja työnsä mukaan. Jos näin pitkälle mielipiteiden kehityksessä päästään, niin silloin ei enää puhuta siitä ja siitä ala-arvoisesta työntekijästä, siitä ja siitä palvelijasta, korkeasta virasta ja arvokkaasta hoitajasta, vaan puhutaan siitä tai siitä kunnon ihmisestä, olkoonpa hän mies tai nainen, virkamies tai ruumiillisen työntekijä ja työskennelköön hän millä rehellisen ja kunnollisen työn alalla hyvänsä.
Ruumiillisen työn suuri arvo piilee siinä, että se antaa sekä henkistä, että ruumiillista voimaa, kasvattaa ihmiseen monta hyvää ominaisuutta samalla kun se ehkäisee paljon ihmisen huonoja taipumuksia. Jokainen niin rikas kuin köyhäkin antautukoon jo nuoruudesta, olkoon hän säädystä mistä hyvään, ruumiilliseen työhön, niin paljo kun hänellä on tilaisuutta, ja me tulemme huomaamaan, että jotka näin tekevät, kehittyvät enemmän siveellisiksi, toimekkaiksi ja arvokkaiksi ihmisiksi. Siveelliselle kehitykselle ihmisessä on annettava siksi suuri arvo. että sitä on kehitettävä niin paljo kun mahdollista kaikkien, niin henkisten kun ruumiillistenkin toimien kautta. Näin voitamme ihmisarvoa, kun luovumme vääristä katsantokannoistamme ja koetamme tositeossa toteuttaa sitä, minkä itse tiedossa katsomme oikeaksi. — Tämä, niinkuin niin monet muut hyvät aatteet tullessaan oikeaksi tunnustetuiksi, vaatisi pikaista toimenpidettä, sillä pitkään miettimällä moni hyvä asia kuolee ilman tointa alkuunsa eli jääpi hyviin päätöksiimme. Ryhtyköön siis kaikki ajattelevat henkilöt omalla esimerkillään ja toimellaan auttamaan tätä ajan virtausta eteenpäin. Luopukaamme siis reippaasti vanhoista ennakkoluuloistamme, ruumiillisen työn arvottomuudesta, ja tarttukaan meistä kukin, niin paljon kun meillä on tilaisuutta, toteuttamaan sitä aatetta, jota näillä muutamilla harvoilla riveillä olen koettanut saada selväksi. Jos niin tekisimme, niin ennen pitkää kasvaisi tässä karussa, kylmässä, köyhässä maassa henkisesti ja ruumiillisesti terve, reipas ja voimakas kansa.
Lue lisää