Emäntälehti marraskuu 1921: Luonnonsuojeluksesta
Marttaliiton perustajajäsen Alli Nissinen täyttäisi 155 vuotta tapaninpäivänä 26. joulukuuta 2021. Nissisen syntymäpäivän kunniaksi julkaisemme hänen ja Fanny Hultin pääkirjoituksen, joka on julkaistu Emäntälehdessä 100 vuotta sitten, marraskuun numerossa 1921.
Luonnonsuojeluksesta
Asemaansa luomakunnan herrana on ihminen käyttänyt mitä itsekkäimmällä tavalla. Hän ei ole tyytynyt viisaana isäntänä hoitamaan ympärillään olevaan luontoa ja käyttämään sen antimia jatkuvasti hyväkseen, vaan on rajattomassa ahneudessaan kaikkialla esiintynyt selvänä ryöstäjänä, joka seurauksista välittämättä ja tulevaisuutta ajattelematta on ottanut kaiken, mikä otettavissa on ollut. Ihminen on toisin sanoen luonnon suhteen menetellyt kuin mies, joka teurasti hyvän lypsylehmänsä, sen siaan että olisi sitä lypsänyt.
Seurauksena tästä menettelystä onkin, että inhimillisen kulttuurin edistystä kaikkialla seuraa alkuperäisen luonnon täydellinen häviö. Jossakin määrin on tietenkin alkuperäisen luonnontilan pakkokin väistyä ja muuttua viljelyksen laajetessa, mutta kun ihmisen ensi askeleita seuraa useiden hyötyeläinten kuoleminen sukupuuttoon, kasviston ja metsien tuhoutuminen ja kaiken luonnonkauneuden hävitys, silloin ei siihen enää ole syynä viljelys, vaan ihmisen kaikkinielevä ahneus, jonka tyydyttämisen tieltä kaikki muut näkökohdat saavat väistyä.
Tähän suuntaan on kehitys kulkenut suurissa sivistysmaissa ja tähän samaan suuntaan se on kulkenut meilläkin. Kaikkialla maassamme näemme hävitettyä ja tyhjäksi raastettua luontoa, jonka nähdessä ehdottomasti herää mielessä kysymys: Onko tuo todella ollut välttämätöntä, onko inhimillisen kulttuurin levenemiselle todella ollut välttämätöntä, että viimeinen majava ammuttiin purosta, viimeinen näätä puunoksalta ja että viimeinen naarashirvi salaa kaadettiin laajalta asumattomalta suoalueeltaan? Onko inhimillinen kehitys astunut askeltakaan etemmä sen kautta, että metsät kaadettiin seiväspuuta myöten ja pihalta viimeinen linnun laulupuu, joka olisi tarjonnut hiukan viihdytystä ja silmäniloa harmaan talon harmaalle asukkaalle?
Ja vastaus näihin kysymyksiin on ehdottomasti kielteinen. Paljon viisaampaa olisi ollut antaa majavan, näädän ja hirven rauhassa asustaa tuolla korvessa, jonne ne viljelystä olivat väistäneet ja vain järjellisesti verottaa niiden kalliita turkkeja ja hyviä paisteja. Paljon useampi sukupolvi olisi niin ikään metsistänne hyötynyt, jos niitäkin olisi järjellisesti käytetty, eikä heti puhtaiksi hakattu. Ja lopuksi, paljon onnellisempaa olisi se sukupolvi, joka olisi saanut kasvaa luonnonkauneuden ympäröimässä kodissa, luonnon jalostavan ja viihdyttävän vaikutuksen alaisena.
Paljon on siis ihminen huonolla luonnon hallinnallaan vahingoittanut itseään sekä henkisesti että aineellisesti ja vain vähäisessä määrässä ovat nämä vahingot korjattavissa. Menetettyä emme voi saada takaisin, huomio on siis suunnattava sen säilyttämiseen, mitä meillä vielä on. Ja sitä juuri tarkoittaa luonnonsuojelus.
Se on liike, joka koettaa säilyttää häviöltä sen mitä meillä vielä on alkuperäistä luontoa maassamme jäljellä. Tehokkaimmin ja suurisuuntaisimmin tapahtuu tämä toiminta valtion välityksellä n. s. kansallispuistoja perustamalla. Nämä ovat kokonaan rauhoitettuja laajoja maa-alueita, jotka ovat valitut paikoista, joissa maalle ominainen luonto sekä maantieteelliseen ja geologiseen muodostukseensa että eläin- ja kasvimaailman nähden on mahdollisimman monipuolinen ja koskematon. Tällaisia luonnonpuistoja, joissa siis alkuperäinen luonto saa rauhassa säilyä ja kehittyä, on ulkomailla jo paljon, mutta meillä ne ovat vasta hurskaita suunnitelmia. Tämän sukupolven on kuitenkin nyt vihdoin nuo suunnitelmat toteutettava ja tehtävä se nopeasti, ennen kuin viimeinen jättihonka metsistämme kaatuu ja kaikki jalompi metsänriista ammutaan sukupuuttoon.
Mutta paitsi tätä laajempaa toimintaa on jokainen yksityinen ja varsinkin maanomistaja tilaisuudessa harrastamaan luonnonsuojelusta. On vain saatava syöpymään yleiseen tietoisuuteen, että kaikenlainen tarkoitukseton luonnon hävittäminen ja liiallinen verottaminen on aatteellinen rikos ja taloudellinen tappio. Kohdelkoon jokainen kohdastaan luontoa sille kuuluvalla kunnioituksella ja pyrkiköön säilyttämään ja lisäämään sen aarteita ja käyttämään niitä järkevällä tavalla hyväkseen, niin varmasti riittää kaloja järvissä ja riistaa metsissä vielä lastemme lapsillekin. Muodostettakoon siinä tarkoituksessa kaikkialla rauhoitettuja alueita, vaikka pienempiäkin, joissa kalat saavat rauhassa kutea ja linnut pesiä ja pian ovat nuo alueet runsaan eläimistönsä kautta muodostuvat paikkakunnalle sekä aatteellisen ilon ja tyydytyksen että samalla taloudellisen hyödyn lähteeksi. Muistakoon nimittäin käytännön mieskin, että lehmää on aina edullisempi lypsää kuin tappaa.
Tutustu tekstin kirjoittajiin Martat.fi:n Marttaperinne -sivuilla
- Alli Nissinen (1866–1926)
- Fanny Hult (1861–1945)
