|

Kattila ja perunat, isät, parisuhde ja ipanat

Tällä viikolla on vietetty Miesten viikkoa, Ravitsemusviikkoa sekä Parisuhdeviikkoa. Mielenkiintoisia aiheita ja asiaa on siis järjestökentällä ollut huikeasti. Äkkiseltään kytköstä lapsiperheisiin ei ehkä aukea, mutta kappas – kaikki nämä kohtaavat ja kietoutuvat lapsiperheissä. Perheissä on usein miehiä eri rooleissa, ruoka on iso osa lapsiperheen arkea ja vanhempien parisuhde on osa perhettä.

Miesten viikko huipentuu isänpäivään, jota usein juhlistetaan yhteisellä aterialla – aamupalalla, päivällisellä tai vaikka nuotiolla makkarat tikun nokassa. Yhdessä syöminen tarjoaa lapselle mahdollisuuden oppia esimerkin kautta ruoasta ja rohkaistua maistamaan uusia makuja. Samalla yhteinen ateria luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koko perheen yhteiseen isänpäivän ateriaan olemmekin koonneet omat vinkkimme tänne.

Vanhempainvapaiden jakamisesta puhutaan usein äidin ja isän oikeuksien kautta – äidin oikeus työhön ja toimeentuloon ja isän oikeuteen hoitaa lasta ja olla kotona. Lokakuisessa Miessakkien isätyön ohjaaja koulutuksessa ohjaaja Timo Tikka kuitenkin muistutti, että tärkeintä on pitää mielessä lapsen etu. Vaikka tasa-arvokeskustelua on tärkeää käydä, on lapsen oikeus ensisijainen. Pian alkavan lapsen oikeuksien viikon kynnyksellä onkin ajankohtaista muistuttaa, että lapsella on oikeus saada hoivaa ja huolenpitoa sekä äidiltä että isältä, luoda vahva ja omanlainen suhde kuhunkin vanhempaan.

Ja isille on annettava tilaa olla tasavertaisia vanhempia ja osallistuvia isiä – sekä perheissä että yhteiskunnassa. Voimme kaikki aloittaa siitä, ettemme ihmettele ”missä äiti on?”, kun näemme tuoreen isän vauvan kanssa.

”Nuoret isät hakevat keinoja olla isiä tavalla, johon heillä ei ole suoria esikuvia. He joutuvat ottamaan isyydelleen tilaa tavalla, johon yhteiskunnassamme ei ole totuttu. Tästä seuraa auttamatta konflikteja, niin ammattikasvattajien, puolisoiden kuin vanhempien sukupolvienkin kanssa, mutta nuoret isät vaikuttavat valmiilta siihenkin.”
(Joonas Kettunen ja Timo Tikka Väestöliiton blogissa 8.11.2021)

Mutta, palatakseni vielä tasa-arvokeskusteluun, se keskustelu on todennäköisesti myös lapsen etu. Parisuhdepäivillä kuultiin tällä viikolla, että tyytyväisyys parisuhteeseen heijastuu myös vanhemman emotionaaliseen läsnäoloon suhteessa lapseen. Ensi- ja turvakotienliiton, Parisuhdekeskus Katajan ja Väestöliiton vuonna 2020 teettämän kyselyn perusteella tyytyväisyyttä parisuhteessa puolestaan lisäsivät sitoutuneisuus, arjen sujuvuus ja tasa-arvo, puhuminen ja avoimuus, romantiikka ja yhteiset arvot. Toisin sanoen, kun vanhemmat ovat tyytyväisiä muun muassa kotitöiden, hoitovastuun ja taloudelliseen jakoon ja keskustelevat avoimesti, ovat he usein myös tyytyväisempiä parisuhteeseensa.

Muistettakoon kuitenkin, että kaikki perheet ovat erilaisia ja perheiden tilanteet vaihtelevat. Reiluja tapoja jakaa vastuuta ja vaikkapa taloutta on sitä myöten lukuisia. Tärkeintä on pitää arjen tohinoissakin sopivasti yllä keskustelua kaikista näistä aiheista, isistä, ruoasta, ravitsemuksesta, parisuhteista, työnjaosta sekä lapsista ja lapsen oikeuksista. Jotta arjen pyörityksessä ei oltaisi, kuin kattila Kirsi Kunnaksen Kattila ja perunat runossa:

Kattila ja perunat (Kirsi Kunnas, 1972)

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila
ja nosti hattua    pshiih

ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen, pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila
ja nosti hattua   pshiiih

Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat perunat, voi tätä hoppua
ei tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua.

 

Viittaukset ja lisää aiheesta:

Väestöliitto: 2020-luvun isät – huolta, välittämistä ja taitavaa kasvattajuutta

Parisuhdekeskus Kataja: Parisuhteen puheeksi ottoa kaivataan pikkulapsiperheissä

Martat ja ravitsemusviikko: Martat edistävät hyvää ruokaa ja ravitsemusta

Kaleva 1.11.2021: Tur­va­taan pa­ri­suh­tei­den ja per­hei­den tuki

Turun Sanomat 10.11.2021: Parisuhteelle halutaan tukea – moni järjestö tarjoaa sitä

 

 

 

Jätä kommentti

*