| |

Kodin kukat ja koristelut joulua kohti

Alkaa olla aika valmistella kotia jouluun. Ensin on hyvä tehdä vilkaisu viherkasveihin, jotta ne ovat hyvässä voinnissa. Kiiltävälehtiset viherkasvit saa juhlakuntoon esim. pyyhkimällä lehdet niukasti kostutetulla rätillä.

Varsinainen huonekasvien kasvukausi on maaliskuulta lokakuulle. Kasvit tarvitsevat yleensä pientä ”lepokautta” talviaikaan. Keväällä ja kesällä kastellaan reilummin, mutta talviaikaan niukalti. Kostea multa kiihdyttää kasvua, kun taas kuiva multa pitää kasvin lepotilassa. Talvella kuiva huoneilma voi olla ongelmallinen huonekasveille.  Sen vuoksi kasveja kannattaa kosteuttaa sumuttamalla niille vettä.  Myös mullan kattaminen koristekivillä vähentää kosteuden haihtumista mullasta ja helpottaa näin tasaisesta mullan kosteudesta pitävien kasvien kastelua. Kasteluveteen voi halutessaan lisätä talviaikaan merileväuutetta. Se helpottaa kasvin ravinteiden ottoa ja antaa niille lisää elinvoimaa. Talvikaudella muista siirtää kasvit mahdollisimman valoisaan paikkaan, ja anna tarvittaessa lisävaloa niille, jotka eivät mahdu eteläikkunalle. Kasvilamput voivat olla päällä noin 12-14 tuntia vuorokaudessa. Lisävalona voi käyttää energiansäästölamppua tai esimerkiksi kasveille tarkoitettua led -lamppua.

Ensimmäiset joulukukat voi hankkia jo marraskuussa, esimerkiksi joulukaktuksen kukinta tuo väriä marraskuuhun. Joulukaktuksista saa oikealla hoidolla pitkän kasvikumppanin. Käsittele kukkivaa kaktusta varoen, ja vältä vetoa, sillä sen kukat ja nuput irtoavat herkästi. Kastele kaktusta säännöllisesti mutta varoen kukinnan päättymiseen asti. Vähennä kastelua kukinnan päätyttyä.  Liika kastelu ei ole suotavaa. Amaryllis eli ritarinkukka on hyvin perinteinen joulunkukka. Sen voi kasvattaa myös itse. Se kukkii noin 6-10 viikon kuluttua sipulin istutuksesta. Kukinta-aikaa voi jatkaa siirtämällä sen yöksi viileään. Amaryllistä tulisi kastella kohtuudella niin, että mullan pinta kuivahtaa välillä. Liikakastelu vain venyttää kukkavartta liikaa.

Kodin juhlatunnelman luomisen voi tehdä myös muilla koristeilla ja valoilla. Valo pimeänä aikana on erityisesti tärkeää meillä pohjolassa. Eri koristeiden suunnittelussa kannattaa hyödyntää sammalia, kiviä, oksia ja havuja. Yksinkertaisin pöytäkoriste syntyy kirkkaista lasipurkeista, jotka ovat täytetty vedellä. Vedessä voi havun oksia ja kellumassa tuikkukynttilä. Varmistathan, ettei havut pääse kosketuksiin liekkien kanssa! Kynttilää ei myöskään saa jättää palamaan yksin.

Jätä kommentti

*

Jaa sivu