|

Puutarhassa nyt

Ulkona
1. Jyrsijöiltä kuten myyriltä ja jäniksiltä kasvien suojaus. Tarkista syksyllä hedelmäpuille ja muille laittamasi metalliverkot, että ne ovat kunnossa. Suojaverkon ulkoreunan puoleinen lumi kannattaa polkea tiiviiksi, jottei myyrät pääse lumen sisällä huomaamatta kulkemaan hedelmäpuun runkoa jyrsimään. Lumen polkeminen verkon ympäriltä ehkäisee myös korkeiden hankien aikaan jäniksien hyppäämisen verkon sisäpuolelle.
2. Lumituhojen ehkäisy. Seuraa havu- sekä lehtipensaita, kertyykö niille liian paksut ja raskaat lumipainot. Poista tarvittaessa paksuimmat nietokset, etteivät oksat katkea lumen painosta. Erityisesti kasvihuoneen katot kannattaa tyhjentää aika ajoin lumesta, etteivät lasi, muovi tai rakenteet taitu tai säry luomikuorman painosta.
3. Kevätauringolta havukasvien suojaus. Havukasvien neulasten ruskettuminen ehkäistään huputtamalla nuoret havupuut ja -pensaat säkkikankaalla, varjostuskankaalla tai -verkolla. Kangas suojaa sekä auringolta että kuivattavalta tuulelta. Huppuun on hyvä jättää ylös pieni tuuletusaukko. Myös matalien havukasvien päälle voi taittaa ilmavasti kuusenhavuja ja lapioida havujen päälle kevyttä pakkaslunta. Havut suojaavat kasveja senkin jälkeen, kun lumi on keväällä sulanut.
4. Suunnittele istutukset kuntoon kevättä varten. Hankien aikaan kannattaa miettiä jo valmiiksi tulevan pihan muutostyöt sekä mahdolliset istutukset. Nyt on oikea aika selailla puutarhakirjoja ja -lehtiä ja unelmoida keväästä ja kesästä. Sulan maan aika on toiminnan aikaa!
Sisällä
1. Kasvata versoja ikkunalla. Ennen kasvukautta, voi kasvattaa satoa jo omalla ikkunalla. Versojen kasvatus on helppoa ja hauskaa. Versojen kasvatukseen käyvät hyvin esimerkiksi ruokakaupan herneet. Lisäksi auringonkukan siemenet ovat mureita ja parsakaali on myös hyvän makuinen vaihtoehto. Laita siemenet veteen ja anna niiden liota yön yli. Laita laakeaan astiaan 2-3 cm:n multakerros (kylvö- ja taimimulta), tasoita ja kostuta multa hyvin. Levitä lionneet siemenet tasaisesti ja melko tiheästi mullan pinnalle. Pidä kylvös kosteana ja halutessasi voit peittää sen aluksi rei’itetyllä muovilla tai sanomalehdellä. Poista muovi, kun siemenet itävät ja nosta viimeistään silloin ikkunalle. Sadonkorjuuseen pääset, kun herneen versot ovat 7-10 cm pitkiä. Versot leikataan saksilla ja huuhdellaan lävikössä. Niitä voi syödä sellaisenaan, laittaa ruokiin, salaatteihin ja koristeiksi.

2. Tulevan kesän taimikasvatus alkaa. Suunnittele kasvimaata, ruukkutarhaa tai kesäkukkia. Mitä taimia tarvitse ja aiot istuttaa? Haluatko kasvattaa osan taimista itse ja löytyykö tarvittavaa ikkunalautaa? Taimikasvatus alkaa koti-ikkunalla maaliskuun puolivälin jälkeen, jolloin valon määrä on jo lisääntynyt riittävästi taimikasvatukseen. Taimikasvatusta varten tarvitset vain astioita (maitopurkkeja, muoviruukkuja ym.), vähäravinteista kylvö- ja taimimultaa sekä siemeniä. Lisäksi tietysti hieman aikaa taimien hoitoa varten.

3. Suuntaa katse viherkasveihin ja niiden keväthuoltoon. Kasvi tarvitsee isomman ruukun, kun se on lakannut kasvamasta, näyttää huonokuntoiselta, mullan pinnalla on juuria tai juuret kurkistavat pohjareiästä. Nopeasti kasvavat, nuoret huonekasvit tarvitsevat halkaisijaltaan noin sentin suuremman ruukun joka kevät. Isot kasvit istutetaan uudelleen kolmen, neljän vuoden välein 2-3 senttiä suurempiin ruukkuihin. Välivuosina pintamultaa voidaan kuoria pois parin sentin kerros ja tilalle laitetaan uutta kukkamultaa.