| |

Kokemuksia soolotalkoista

Olen odotellut sormet syyhyten, milloin kunnat ilmoittavat soolotalkookohteet, jotta minäkin pääsen kantamaan korteni kekoon haitallisten vieraslajien torjunnassa. Tässä tapauksessa en kantanut mitä tahansa korsia, vaan lupiineja, joita ensin kitkin ja sen jälkeen kiikutin ne osoitettuun keräyspaikkaan. Aiempaa talkookokemusta minulle oli kertynyt kurtturuusun torjunnasta, kun osallistuin keväällä Helsingin kaupungin järjestämään tapahtumaan. Nyt olin kuitenkin soolotalkoilemassa eli liikkeellä itsekseni.

 

Soolotalkookohde oli ilmoitettu vain muutama päivä ennen omaa osallistumistani ja oli ilahduttavaa huomata, että torjuntaa oli jo tehty. En ollut tarkastellut lupiinia näin tarkkaan aiemmin ja vasta sitä kitkiessäni ymmärsin, minkälaisia kasvustoja se muodostaa. Lupiini kasvoi niin tiheästi, ettei siellä näkynyt juuri mitään muita kasveja, lukuun ottamatta muutamaa heinää.

Lupiinin yksi torjuntakeinoista on katkaista kukinnot ennen siementen kehittymistä ja näin tälläkin torjuntapaikalla oli menetelty. Lupiini on kuitenkin sen verran viekas, että kehittyviä kukintoja voi piileksiä yllättävän matalalla tiheän kasvuston suojissa. Kitkeminen olisi siis kukintojen katkaisua tehokkaampi keino, mutta on sanottava sen olleen todella työlästä. Sain saaliiksi ihan mukavan läjän lupiinia, mutta torjumani alue tuntui postimerkin kokoiselta. Vaikka kukintoja katkaisemalla jotakin voi jäädä piiloon, on se kuitenkin hyvä keino vähentää siementen kehittymistä ja leviämistä.

Aiemmassa blogissani pohdiskelin saako lupiinista tykätä ja nyt soolotalkoisiin osallistumisen, ja lupiinin kitkemisen jälkeen suhteeni lupiiniin on jälleen viilentynyt. Aherrukseni kasvatti ymmärrystä, kuinka vaikeasti hävitettävä laji lupiini on. On sanottava, että on se aikamoinen riiviö.

 

Juuni Pentikäinen
Kirjoittaja on Marttaliiton VieKas LIFE -vieraslajihankkeen asiantuntijaharjoittelija ja kasvintuotantotieteiden opiskelija.

Jätä kommentti

*