| |

Laatikkoviljelmä pienelle pihalle

Esimerkki viljelylaatikon suunnitelmasta.

Tänään vierailin pienellä, mutta tehokkaasti hyödynnetyllä rivitalopihalla, Hämeenlinnan harjualueen tuntumassa. Pihan pienilmasto on hyvin lämmin, ja pohjoispuolella oleva tiheä kuusiaita suojaa vielä tehokkaasti kylmiltä tuulilta. Pihassa on jo entuudestaan paljon koristekasveja, mutta nyt joukkoon mahdutetaan vielä syötävien kasvien laatikkoviljelmä.

Laatikkoviljelmän perustaminen aloitettiin poistamalla viljelylaatikoiden alle jäävältä alueelta nurmikko ja muut kasvit. Sitten asennettiin laatikot paikoilleen, rikottiin pohjamaan pintaa lapiolla, täytetiin laatikot hyvällä mullalla ja tiivistettiin hyvin, erityisesti laatikon nurkista, joista mullan pinta yleensä aluksi kastelun yhteydessä vajoaa alemmaksi.

Pieni laatikkoviljelmä on tarkoitus hyödyntää tehokkaasti. Siksi päätimme pohtia tarkkaan mitä kasveja niissä kannattaa kasvattaa. Pihanomistajat harrastavat kokkaamista ja käyttävät ruoanvalmistuksessa paljon erityisesti yrttejä, joten niitä ainakin päätetiin kylvää tai istuttaa taimista. Kesämenuun kuuluvat myös erilaiset salaatit, joten laatikkoon kylvetään erilaisten salaattien siemeniä muutaman viikon välein, jotta tuoretta satoa olisi saatavilla koko kesän.

Myös sipuleita halutiin saada omasta maasta, joten istutimme maahan erilaisten sipulien istukkaita. Kun sää lämpenee pääsevät myös sisällä jo esikasvatetut kurpitsan ja tomaatin taimet jatkamaan kasvuaan ulos laatikkoon. Niiden istutuksella ei vielä ole kiirettä, mutta lämpiminä päivinä ne viedään jo hetkeksi ulos totuttelemaan uuteen kasvupaikkaan.

Lopuksi totesimme, että koska pihan kasvit lisääntyvät, niin jatkossa tarvitaan enemmän kasteluvettäkin. Jäimmekin vielä pohtimaan, että millä konsteilla sadeveden talteenotto onnistuisi tehokkaasti ja vaivattomasti.

Arja Pehkonen
Kirjoittaja on Etelä-Hämeen Marttojen toiminnanjohtaja ja kotipuutarha-asiantuntija.


Galleria


Katso myös

Marttaliiton Monimuotoinen kotipiha, Kestävä ja syötävä kotipiha kaupungissa-hanke (2021–2022) lisää tietoutta luonnon monimuotoisuudesta ja sen merkityksestä, sekä tarjoaa helppoja ratkaisuja ja kehittää konkreettisia malleja kotipihojen monimuotoisuuden lisäämiseen. www.martat.fi/kotipiha