| |

Lähtisitkö sinä jäätelöpaketin takia kauppaan?

Korona-aika on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan monia muutoksia lähes jokaisen elämässä. Valitettavan monelle tämä aika tarkoittaa taloudellista ahdinkoa. Esimerkiksi velkaongelmaisten tilanteet ovat onneksi saaneet huomiota, ja heidän asemansa helpottamiseksi onkin ryhdytty toimiin. On myös useita muita muutoksia, joita korona aiheuttaa, kuten sosiaalisten suhteiden muuttumista. Kun ihminen luonnostaan lokeroi toisia ihmisiä ”meihin” ja ”muihin”, on positiivista huomata tietynlaisen me-hengen ja auttamishalun korostumista tänä aikana.

Miten korona sitten näyttäytyy arkisessa rahankäytössä? Tähän liittyvää keskustelua on jo käyty muun muassa Twitterissä. On palloteltu ajatuksia, aiheuttaako tämä poikkeuksellinen aika kukkaronnyörien tiukentamista vai purkavatko ihmiset ahdistustaan ja kotona olemisen sietämättömyyttä nettiostoksiin. Jos ihmiset oppivat tästä tilanteesta jotakin, niin tuleeko siitä pysyvä käyttäytymisen muutos?

Kysyimme Facebookissa Hallitse rahojasi -ryhmän jäseniltä, onko korona lisännyt vai vähentänyt rahankäyttöä poikkeusaikana. 66 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että rahaa kuluu nyt vähemmän. 18 prosenttia kertoi, että rahaa kuluu saman verran nyt kuin aiemminkin. Rahaa kuluu enemmän sen sijaan 16 prosentilla vastaajista. Kysyimme lisäksi, mihin rahaa kuluu, jos sitä kuluu enemmän nyt kuin normaalisti. Kaikki vastaukset liittyivät ruokaan ja lasten kotona olemiseen ja liikkumiseen.

Ihmiset kertoivat ostavansa vain välttämättömyystarvikkeita. Muutama mainitsi myös, että heräteostokset ovat jääneet, eikä kauppaan lähdetä esimerkiksi yhden jäätelöpaketin takia. Kauppalistat ovat tarkoin mietittyjä ja kaupasta halutaan nopeasti ulos. Tämä kertoo selkeästi siitä, että rahankäyttö on hyvin harkittua. Toisaalta myös herkkuihin panostetaan, mutta niitäkin ostetaan usein suunnitelmallisesti ja pidemmäksi aikaa kerralla.

Jää nähtäväksi, kuinka pitkään korona vaikuttaa käyttäytymiseemme. Vaikka muutos ei olisi pysyvää, niin joitain jälkiä se takuulla jättää. Tänä aikana, kun sosiaalinen kanssakäyminen on rajoitettu minimiin, ihmiset kaipaavat sen tuoman aukon täyttämistä. Onneksi meillä on monia mahdollisuuksia täyttää tätä tarvetta ja kuulua yhteen. Hallitse rahojasi -ryhmässä on ollut aina hyvä henki, mutta nyt se on erityisen tärkeää. Siellä voi jutella rahoista ja veloista ilman, että tulee tuomituksi tai arvostelluksi. Jos siis haluat jutella rahasta, niin kannattaa liity Facebookissa Hallitse rahojasi -ryhmään. Ryhmä vahvistaa me-henkeä, jota tarvitsemme erityisesti nyt.

Maija Isaksson

Maija Isaksson
Projektisuunnittelija, Rahat riittää -hanke / Takuusäätiö

 

Jätä kommentti

*