| |

Lempeää kehorauhaa

Voisimmeko me martat ottaa aktiivisen roolin ja vaatia keho- ja ruokarauhaa? Tänä vuonna se kuuluu meidän yhteisiin teemoihin.

Kehorauha tarkoittaa kunnioittavaa suhtautumista omaan ja muiden kehoihin. Annetaan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, eikä tehdä olettamuksia sen perusteella, mitä kuvittelemme kehon kertovan.

Ruokarauha vallitsee, kun jokainen voi valita sekä syödä ja juoda, mitä haluaa. Ilman että joku toinen tekee siitä numeroa tai vetää johtopäätöstä hänen elämäntilanteestaan tai tavoitteistaan.

Miten kehorauha ja joustava syöminen edistävät hyvää arkea? Entä kestävää kehitystä? Ruokaympäristömme on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Luotsaamme itseämme ja lapsiamme, ehkäpä lapsenlapsiamme läpi runsauden sarvien, monin tavoin markkinoidun yltäkylläisyyden suossa.

Tarvitsemme uusia taitoja, jotta osaamme tänään ja tulevaisuudessa tehdä viisaita valintoja kaupassa sekä syödä ruokaa tarvitsemamme määrän. Uusia taitoja ovatkin muun muassa nälän kuuntelu, erilaisiin kasviksiin tutustuminen ja maukkaiden palkokasviohjeiden kehittämistä. Konkreettisina asioina tämä tarkoittaa syömisen taitojen opettamista lapsille ja aikuisillekin, joustavan ruokasuhteen kehittymisen edistämistä eli laihdutuspuheen lopettamista. Luopua saa kalorien laskemisesta ja liiallisesta mittaamisesta ja kehon ankaralla liikunnalla ja häpeäpuheella rankaisusta.

Vanhoja taitoja kannattaa terästää. Näitä taitoja ovat luonnontuotteiden kerääminen ja käyttö, ruoan äärelle pysähtyminen sekä sen ymmärtäminen ja arvostus, mistä ruoka tulee ja miten se tuotetaan.

Kehomme ansaitsevat kannustavaa ja lempeää puhetta. Kirjoitin aiheesta jutun Martat 3/22-lehteen, ja haastattelemani psykologi Katarina Meskanen kannusti puhumaan itselleen kuin ystävälle: arvostavaan sävyyn. Hän kehotti kohtaamaan sekä itsemme että toisemme siten, että jokaisella on rauha olla omanlaisensa. Vaikka on helpompaa kehua lasta, puolisoa ja työkaveria kuin itseään, hän kannustaa harjoittelemaan lempeää puhetta myös itselleen.

Keskustelimme Kestävästi arjessa -podcastissa kehon muutoksista ja sen herättämistä tunteista. Miten raskaus ja synnytys vaikuttivat meidän kolmen naisen ajatuksiin? Miten lihavuusleikkaus vaikutti vieraamme Tuomaksen ajatuksiin omasta kehosta? Jakso on kevään viimeinen ja sen voi kuunnella täällä.

Toivotan hyvää kesää kiitollisena toimivasta kehosta ja maistuvasta ruoasta!