| |

Huikeita vuoristomaisemia ja infoähkyä

Portugalilainen silta johdattaa vesiputouksille. Alue vastaa monille pyhiinvaeltajille Jerusalemiin saapumista, ja vettä toivotaan tuliaiseksi. Sitä käytetään esimerkiksi kastevetenä.

Etiopian matkamme ensimmäinen retkipäivä suuntautui sata kilometriä Addis Abebasta pohjoiseen, Debra Libanos -nimisen luostarin kirkkoon, museoon ja vesiputoukselle. Mahtavien pöytävuorten keskellä, hurjan 800 metriä syvän rotkolaakson kupeessa sijaitseva paikka toimi maan uskonnollisena ja poliittisena keskuksena keskiajalla.

Edelleen sinne vaelletaan pitkien matkojen takaa saamaan uskonnollista voimaa. Erityisesti silloin, kun perheessä on sairautta tai muuta vaikeutta, moni panee toivonsa Jumalaan.

Aamulla ensimmäinen matkatunti vierähti pikkubussissa viiden miljoonan asukkaan pääkaupungin ruuhkista selviytymisessä. Sen jälkeen pian olimme huippujuoksijoiden suosimassa Sulultan kylässä, jossa tien varsilla näimmekin lihaksiaan treenaavia etiopialaisia.

Siitä eteenpäin ajettaessa avautuivat valtaisat peltonäkymät, taustalla kumpuilevat vuoret, siellä täällä nököttävät savimajat pihapiireineen. Aaseilla kuljetettiin keltaisia vesikanistereita, pelloilla niitettiin viljaa ja koottiin lyhteitä. Lehmä- ja aasilaumoja vaelteli tienposkessa. Ja kylien läpi paahtaessamme vilkuilimme myyntikojujen runsasta tarjontaa, rakennustyömaita ja ihmisten värikästä arkimenoa.

Pysähdyimme injera-leivistä tutun teff-heinäpellon laitaan.

Teff on injeran raaka-aine. Siitä saadaan sekä tummaa että vaaleata jauhoa.

Ennen ”vuotava sydän” -nimisen apinalajin kohtaamista kuulimme, että Etiopiassa elää 850 eri villieläinlajia. Ja samoilla hetkillä tosiaan odottamamme kymmenet suloiset apinat jo parveilivat tien vieressä, ja pääsimme ulos niitä ja rotkoa ihastelemaan.

Sukulaiset ottavat rennosti tien varressa.

Luostarin kirkossa koskettavinta olivat penkkien alla nukkuvat ja seinien vierustoilla valkoisiin kankaisiin kääriytyneet naiset. Tunnelma oli hyvin hiljainen ja harras, vaikka monesti uudelleen rakennettu kirkko itsessään edusti 1960-luvun karuhkoa tyyliä. Luostarin perustajamunkin maalliset jäänteet olivat kirkon keskipisteenä.

Koko päivän meidän pikkubussissamme kamerat raksahtelivat ja kysymykset sinkoilivat. Perusteellisina marttoina halusimme bussimatkojen aikana tietää kaikesta kaiken.  Oppaamme Netsanet vastaili kärsivällisesti aiheiden vaihdellessa siitä, mikseivät naiset saa kuukautisten aikaan astua sisälle kirkkoon etiopialaisten verotuksen ja jopa arvonlisäverotuksen yksityiskohtaisiin kiemuroihin.

Netsanet Teressa on erikoistunut Etiopian historiaan ja taiteeseen, mutta perjantaina hän pääsi kertomaan energiantuotantomuodoista ja maataloudesta. Kuulolla Hilppa Siukola Hämeenlinnasta.

Kun Netsanet yritti saada lepotaukoa vastaamiseen kuumuuteen vedoten, me vakuutimme, että rakastamme hänen ääntään. Ja taas riitti uutta hämmästeltävää. Lopulta hän otti vuoronsa ja haastatteli meitä: mitä me tiesimme Etiopiasta etukäteen. Kerroimme hymyilevistä ihmisistä, hyvistä juoksijoista, vaarallisuudesta, yhteenotoista, nälänhädästä ja niin edelleen.

Matkailusta itsekin nauttiva ja kymmenen vuotta oppaana toiminut Netsanet muistutti meille viisaasti siitä, että todellisuus ei välttämättä vastaa odotuksia eikä kenenkään kannata jäädä ennakkoluulojensa vangiksi.

Missä martat, siellä kahvi. Pannunalunen viritti vilkkaan keskustelun uusista varainkeruuideoista. Pullonkorkit ovat uusin keräilyaiheemme täällä Etiopiassa.

Liisa Yli-Ketola Karelian Martoista Pohjois-Karjalasta vangitsi retkipäivän blogin muotoon. Kuvat Päivi Kukkola (Kymenlaakso) ja Liisa Yli-Ketola.