| |

Kouluruokailun ilosanomaa viemässä

Osallistuin viime viikolla webinaariin, jonka aiheena oli kouluruokailu Suomessa ja Etelä-Afrikassa. Suomen suurlähetystön järjestämä webinaari toi yhteen kymmeniä aiheesta kiinnostuneita kahdesta hyvin erilaisesta maasta. Tohtori Heather Sedibe-Legodi totesikin webinaarin lopuksi, että Suomi ja Etelä-Afrikka ovat ”kouluruokailu-spektrin” eri päissä.

Kouluruokailusta ei voitu puhua ilman, että koronapandemian vaikutukset tulivat esiin. Pandemian vaikutukset ovat kovimmat kaikkein heikoimmassa asemassa oleville – lapsille ja naisille. Koronan takia moni lapsi on Etelä-Afrikassa lopettanut koulunkäynnin ja kouluruokailun järjestämisessä on haasteita. Jos voimia ei ole kouluun pääsemiseksi tai siellä oppimiseen, on pandemiasta selviäminen liian pitkä aika siitä nyt eniten kärsivälle kasvavalle sukupolvelle.

Asiantuntijat molemmista maista esittelivät kouluruokaan liittyviä toimenpiteitä ja saavutuksia. Missä suomalaiset ovat tänään huolissaan siitä, että koululaiset eivät arvosta maksutonta ruokaa ja syö sitä monipuolisesti, niin Etelä-Afrikassa pohdittiin ravintoaineiden niukkuutta, vitamiinien ja hivenaineiden vähyyttä. Missä Suomessa pohdittiin esimerkiksi ympäristön kannalta vastuullisia raaka-ainevalintoja, pohdittiin Etelä-Afrikassa ruoan riittävyyttä.

Maksuttomuus tasaa eroja

Suomalainen maksuton kouluruokailu on yli 70-vuotias. Sinä aikana moni sukupolvi on maistanut yhteistä lounasta ja samalla saanut ravitsevaa ruokaa, joka on tasannut terveyseroja.

Omassa puheenvuorossani hyvinvointivaltion kasvattina kerroin, miten iloinen olen kouluruokailusta ja ruokakasvatuksesta 10-vuotiaan koululaisen vanhempana. Olin hehkuttanut helpotusta, jonka maksuton kouluruokailu mahdollistaa arjessa. Olin innostunut ravitsevasta, täysipainoisesta lounaasta, joka vähentää eriarvoisuutta. Olin kertonut, kuinka ruokakasvatus siirtyy oppilaiden mukana koteihin parempina valintoina ja ruoan arvostuksena.

Puheenvuoroni jälkeen minulle jäi falski olo. Olen todellakin spektrin toisessa päässä.

Mutta ymmärrys iski vain hieman myöhemmin. Se tie, jonka Suomi on kulkenut tuon 70 vuoden aikana, sai ajatukseni siihen muutokseen ja mahdollisuuteen, jota voimme olla esittelemässä. Muistin, että olen itsekin tutustunut suomalaiseen senioriin, joka kertoi sairastaneensa lapsena keripukkia aina talvisin. Ja innostuinkin siitä, että Suomen esimerkki voi antaa toivoa ja viitoittaa muita maita kohti tulevaisuutta. Siinä tulevaisuudessa lapsilla on energiaa kouluttautua ja käyttää koko potentiaali oman perheensä ja maansa hyväksi.

Kouluruokailu on avainasemassa, jotta oppiminen om mahdollista – sekä pohjoisessa että etelässä.

Martat tukevat tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin Malawin maaseudulla. Tytöt kuulevat kerhotoiminnassa seksuaalioikeuksistaan ja heidän perheensä oppivat kasvitarhaviljelyä ja hyvää ravitsemusta. Voit lukea toiminnasta lisää täällä: https://www.martat.fi/martat/marttajarjesto/kansainvalinen-toiminta/malawi/

Jätä kommentti

*